sunnuntai 2. elokuuta 2015

Johanna Holmström Sulje silmäs pienoinen






En ole lukenut aiemmin Johanna Holmströmin kirjoja, mutta kiinnostuin uutuudesta. Holmström on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja.

Sulje silmäs pienoinen käynnistyi hieman tahmeasti, mutta tarinan edetessä se vangitsi minut sivujensa ääreen. Kirjan tapahtumamiljöö on Särkkälä jossain Helsingistä itään eli sijoitin tarinan Sipooseen, tutuille kulmille Sipoon Kalkkirantaan. Kirjan tarinan kertoo kolmekymppinen lastenpsykologi Robin.

Särkkälä kuvataan vauraana omakotitaloalueena, jossa talojen suuret maisemaikkunat kätkevät sisälleen menneisyyden painajaismaisia salaisuuksia, jotka pyrkivät päivänvaloon, vaikka toisaalta ihmisiä kyyditään manan maille.

Robin Löf palaa lapsuusmaisemiinsa huonosti voivan äitinsä luo. Tyttären ja äidin välit ovat kimurantit. Muutaman kerran vuodessa Robin soittaa äidilleen, kuten nytkin Lukaksen muistopäivänä, sillä tämä kuoli seitsemäntoista vuotta sitten. Äiti pakoilee todellisuutta viinan huuruihin.  Robinin äiti, Henrika meni erottuaan naimisiin grynderi Olof Löfvenbergin kanssa, ja pariskunta muutti uudelle asuntoalueelle metsän keskelle. Tämän myötä Olof sai perheonnea kahden bonuslapsen kera. Lukas lähti aikoinaan isän luo Kaliforniaan. Isäpuoli on kuollut, ja äiti asuu yksin hulppeaa omakotitaloaan. Isoveli Lukas menehtyi nuorena huumeisiin.  Kuolemat, katoamiset, sinkoilevat haulit, virkoilevat kuolleet, häpäistyt haudat ja elinmyynnit siivittävät tarinaa.

Robin kääntyy katsomaan miestä. Onko se aave? Katoaako se ja häipyy kohta hänen silmistään, ja kuka silloin astuu miehen tilalle?

Tarinassa kummittelee hyvänteke­väisyysjärjestö, jonka toiminnan tarkoitus on arvoituksellinen. Suurimman arvoituksen Robin löytää harvinaisen läheltä - itsestään. Ihmiset käyttäytyvät oudosti, elitistinen alue ei ole onnen tyyssija, sillä kulissit rakoilevat suhteessa jos toisessa.

Kirjassa on runsaasti käänteitä, jopa yllättäviä. Loppu on yllätyksellinen ja hallittu, mutta myös avoin. Tämän avoimuuden tulkitsen vihjeeksi.  Miten sinä tulkitset lopun? Toivoisin olevani oikeassa.  Astuttuaan ulos sairaalan ovesta hän poimii esiin aurinkolasinsa. Sitten hän kävelee kohti taksia, joka odottaa ajaakseen hänet lentokentälle.

Sulje silmäs pienoinen on psykologinen trilleri, jossa on ripaus kauhua mausteena. Olen aiemmin lukenut Mia Vänskän kirjoja, joissa on myös  kauhun elementtejä.  Holmbergin kirjassa on sivuja, mutta tarina tarvitsee sivunsa.  Sulje silmäs pienoinen on erinomainen dekkari, jonka runollinen nimi viekoittelee lukijan mukaansa. Ihana löytö ja viihdyttävä sadepäivien seuralainen. Haluan lukea lisää.

Johanna Holmström Sulje silmäs pienoinen
Suomentaja Tuula Kojo
Alkuperäisteos Hush Baby
Otava 2015. Heinäkuun uutuusostos.

Kirjan ovat lukeneet myös Krista ja Annika.

4 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin Holmströmin Itämaasta kovasti. Mutta sitte Camera Obscura ei iskenytkään, jätin kesken. Tämä vaikuttaa hyvältä, toivottavasti tulee pian äänikirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan lukea ehdottomasti Itämaan. Dystopia maistuu minulle aika ajoin. Minä pidin todella tästä kirjasta.

      Poista
  2. Haluaisin ehdottomasti lukea tämän, sillä jo pelkkä kirjan nimi houkuttaa. Olen lukenut Holmströmin Itämaan, josta pidin. Homströmin kirjoitustyyli miellyttää minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kansi siellä kaupassa parkui ja laittoi minut ostamaan. Varasin just äsken Itämaan kirjastoon. Tämä on tosi hyvä. Jos vielä arvaukseni osuisi oikeaan....

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!