Ullan Luetut kirjat: Lars Huldén Ei tähtiä tänä yönä, sir.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Lars Huldén Ei tähtiä tänä yönä, sir.

Lars Huldén (s. 5. helmikuuta 1926) on suomenruotsalainen kirjailija, kielentutkija ja kääntäjä. Hän on syntynyt Pietarsaaressa ja asunut Munsalan pitäjässä Monån kylän Nörråkersissa. Hulden toimi Helsingin yliopiston pohjoismaisen filologian professorina vuosina 1964-1989. Lars Huldénin tuotanto käsittää niin kielitieteellisiä kuin kaunokirjallisia teoksia.

Huldén kirjoittaa runokirjassaan Ei tähtiä tänä yönä, sir rakkaudesta, vanhenemisesta, kuolemasta ja luonnosta. Huldén on kuvannut itse kirjoittavansa näin: Olen kirjoittanut runoja kahdella kielellä: ruotsin kirjakielellä sekä pohjalaisella Munsalan murteellani. Mitään kielellisiä keksintöjä minun tuskin voidaan sanoa tehneen, jos ei kuvia ja metaforia oteta lukuun. Käytän tavallista kieltä, joka on lauseopiltaan jokseenkin selkeää. Nautin Huldénin kielestä, sen selkeästä ilmaisuvoimasta. Lukijan pystyy lukemaan runot selkokielisinä, omaan kokemusmaailmaansa tukeutuen. Pentti Saaritsan käännöstyön avulla runot tavoittavat myös suomenkielisen lukijan.

Huldén tuo esiin riveissä elämän rajallisuuden Tunti on paljon jos se on viimeisesi. Ajattele! Tunti jäljellä elää maan päällä. Runoissa elää eletty elämä, jota voi tarkastella taaksepäin, toisaalta myös kiitollisuus aikaan, että sitä on saanut osakseen runsain mitoin. Että voi hymyillä eletylle. Runoissa elää nöyryys ja ilo elää enemmän kuin haikeus tai suru. Vanheneminen tuo vaivoja riesaksi, toimintakyky rapautuu, muisti tekee kepposia. Kun ei muista, että kohdattiinko toinen kotiseudun vesillä vai ihan naapurissako olet siinä vierellä matkannut.

Eräs ärsyttävimmistä
vanhuudenmuutoksista on se
ettet enää tunne ketään,
korkeintaan muutaman harvan.
Tiedät nähneesi heidät
tai heidän vanhempansa,
mutta heidän nimensä on avoin kysymys.
Kaikkein pahinta on erehtyä henkilöstä
ja kiittää mukavasta seurasta Kiinassa,
kun henkilö on itse asiassa
ollut naapurisi Porvoossa vähintään 20 vuotta,
tai kysyä huvilanaapurilta Monån selällä
miten jakselee oratorioyhdistys
jossa hän ei ole koskaan käynytkään.
Sellaista pitää välttää.
Valitse varoen kysymyksesi.

Huldén käyttää matkateemaa runoissaan, lyhyttä risteilyä, kuten nimirunokin osoittaa. Kuolema on matkan päätepiste. Hänen runonsa eivät ole pelottavia, eivät surullisia. Tuntuu, että niissä on levollinen ja tyytyväinen kapteeni, joka tietää, että enemmän on takana kuin edessä. Runoilija haluaa huhtikuun, nähdä valkovuokot sekä esikoiden kultaavan mäenrinteen. Vanhenevalla elää nöyryys tulevaan, mitä saan vielä nähdä. Sama nöyryys tulisi olla kaikilla, kun kukaan ei tiedä päiviensä määrää. Yhtälailla kuin runossa sanotaan hyvästejä, niin niissä nostetaan malja eletylle. Monissa runoissa elää ironia ja välkkyy satiirisuus, mitkä luovat särmikkyyttä teokseen. Huldénin runojen jälkeen minun mielessäni alkoi soida Kaarlo Sarkian säkeet runosta Älä elämää pelkää.

Uskaltaudun liittämään tähän vielä kaksi runoa kokonaisena.

Jos voisin valita,
en missään nimessä haluaisi
jäädä ikuisesti tänne maailmaan.
Vain elää hiukan pitempään,
kuin miltä nyt näyttää.
Rakastaa niitä joita olen rakastanut,
unohtaa menneet murheet,
elää yksinkertaisesti,
nähdä tähtien syttyvän ja vaeltavan,
ja että kaikki kävisi niin kuin en koskaan
suonut itselleni käyvän.

Että minut herätetään

jonakin päivänä tuomiolle!
Niinkö sinä sanoit?
Ja sitten elän iankaiken
vailla lepoa tai unta,
joko tukalissa oloissa
tai lauluna.
Kiitos! En edes lauluna
halua elää ikuisesti,
en edes pientä lisähetkeä.
Minulla on ollut elämäni.
Se jonka sain ja tein.
Se mistä olin rakennettu
vierii eteenpäin
kuin bussi, vielä kun
kukaan ei ole jäänyt pois.