Mia Vänskä Valkoinen aura

Valkoinen aura on Mia Vänskän kolmas romaani. Espoolaiselta Vänskältä on aiemmin julkaistu kauhuromaanit Musta kuu ja Saattaja. Kotimaista kauhugenreä on niukasti (enkä ole etsinyt sitä), mutta lukemani ei eroa ulkomaisesta kauhugenrestä. Jonkin verran minulla on kosketuspintaa ulkomaiseen kauhuun eli  mieleen nousee Stephen King, Dean Koonzt, V. C. Andrews, Behrendt (Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa), Mary Shelley, Barbara Erskine (Keskiyö on yksinäinen paikka), Ira Levin, Edgar Allan Poe, Mary Stewart jne. Englannin sumuiset nummet, linnamiljööt, hautausmaat ja yksinäinen talo ovat traditionaalisia kauhun näyttämöjä.

 En ole lukenut Vänskän aiempia teoksia, mutta tartuin tähän uuteen kirjaan innoissani. Varasin sen matkalukemiseksi. En ole ehtinyt lukea tämän vuoden uutuuksista kovinkaan montaa, jotenkin minusta tuntuu, että kahlaan vielä viime vuoden mielenkiintoisissa kirjoissa. En ole kauhugenren suuri fani, sillä en pidä Kingin tai Koonzin kirjoista, en  edes kauhuelokuvina.  Sen sijaan Alfred Hitchcockin, Roman Polanskin ja Brian de Palman ohjaamat elokuvat kolahtavat hyvinkin, ainakin osa niistä. Istuin joskus aikoinaan Elokuva-arkiston Hitchcock-elokuvien illoissa katsoen kolmekin elokuvaa peräkkäin, jopa saksankieliset ilman suomen tekstitystä. Psykologista trilleriä katson mielelläni. Yritin saada mieleeni psykologista trilleriä, jossa toisessa pääosassa on Meryl Streep ja toisessa syyllinen miespsykologi. Muistan leffan kannenkin, mutta en saa nimeä mieleeni.

 Valkoinen aura tapahtuu opiskelijapiireissä, ihan tavallisessa kerrostalossa. Ei mikään syrjäinen mökkiympäristö, vaan opiskelija-asuntola,  kolmen tytön soluasunto. Vaikka kyse on nuorista opiskelijoista, niin kirjaa ei voi mitenkään luokitella nuorten kauhukirjaksi, sillä sitä ei päähenkilöiden ikä määrittele.

Iinan ensimmäistä opiskelusyksyä häiritsevät kumminkin kummalliset unet. Myös asuntolan yläkerroksen tyhjä asunto vetää häntä vastustamattomasti puoleensa. Opiskelustressiä, Iina tulkitsee. Outoja piirustuksia. Oudot kyvyt,  pahat aavistukset ja tuntemukset ja erikoiset tapahtumat - kaikkea liikaa omaan kokemusmaailmaan. Asuntolassa on vuosia sitten murhattu opiskelijatyttö. Kun ojasta löytyy alaston ruumis johon on porattu outo kuvio, Iinan unet, aavistukset ja pelot alkavat osoittautua tosiksi. Hänen on selvitettävä, mitä aiemmin murhatulle tytölle tapahtui ja miksi tämä ei voi levätä rauhassa. Valkoinen aura on kertomus menetyksestä, joka ajaa epätoivoisiin tekoihin.

 Jokin sai Iinan pysähtymään hissin ovenrakoon. Rappukäytävässä oli hiljaista ja hämärää, avoimesta ovesta lankesi harmaalle betonilattialle keltainen valokaistale. Iina päätti epäröiden oven sulkeutumaan takanaan. Käytävässä tuntui seisoneen ilman ummehtunut ja pölyinen haju.

Kirjan nimessä on aura, ja kirjassa käsitelläänkin auroja ja chakroja. Kirjailija itse on kertonut tutustuneensa uskomushoitoihin kirjoitusprosessin aikana. Uskoi niihin tai ei, niin niistä on oltava jokin käsitys, jotta niistä voi kirjoittaa. Taustatyö on tehtävä tähänkin aiheeseen. Varmasti niihin uskova ja niistä tietävä saa kirjasta enemmän irti, mutta tarina ei sitä edellytä. Sen sijaan kirjan aiheen käsittely tuon uskomusmaailman kautta on tuore, eikä niin ahdistava kuin perinteisen pahan kautta käsittely. Itselleni daimonit (demonit) ovat epämiellyttäviä. Vänskän kauhu on enteilevää, vihjailevaa tai kuiskailevaa, mutta ei niinkään painostavaa, ahdistavaa tai piinaavaa, Vänskän kirja pitää otteessaan tiivistyvää loppua myöten. Loppu ei lässähdä, vaan ihmisten käyttäytymiselle on syynsä.  

"Mä en käytä värejä", Iina ilmoitti. Paitsi punaista.

Monika vilkaisi hänen mustia hiuksiaan ja punaista huulinappiaan ja hymähti merkitsevästi.

"Mielenkiintoista. Musta on suojaväri, mutta punainen on intohimon ja elinvoiman uusiutumisen väri. Valkoinen taas on vähän ristiriitainen."

 Kauhukirjallisuudessa pelko puetaan sanoiksi eli tarkoituksena on saada lukija tuntemaan samoja kauhunsekaisia tunteita, kuin mitä kirjan henkilöt kokevat.  Kauhussa toistuvat samat konventionaaliset miljööt, juoniasetelmat, motiivit ja kauhugallerian hahmot ovat moninaiset (aaveet, vainajat, henget, vampyyrit, ihmissudet, psykopaatit). Pelon tunteen syntyminen edellyttää, että lukija pystyy samaistumaan ja hahmottamaan tapahtumat ja kuvaston oman kokemusmaailmansa kautta.  Meidän on ymmärrettävä, mikä kappeli, hautausmaa, pyramidi, sarkofagi, karsikko tai uhrilehto on. Tuntemattomat voimat, yliluonnolliset asiat, maagiset rituaalit, levottomat vainajat ja ihmismielen pimeä puoli ‒ näitä elementtejä kauhussa on, vaikka haamulinnat ovat haalistuneet. Mia Vänskäkin kuljettaa lukijaa tutuissa kauhun elementeissä: kuoleman keskellä, ihmissuhteiden umpisolmuissa, hautausmailla,  muistoissa, kuolleiden hahmoissa ja kostossa.

 "Vasta kun on rehellisesi hyväksynyt, että kuolema on lopullinen, toipuminen voi alkaa. Se tuntuu itsestään selvältä - kaikkihan ymmärtävät, että kuolema on lopullinen - mutta se ei ole aina niin yksiselitteistä. On liian helppoa takertua muistoihin tai "mitä jos" -ajatuksiin.

...

Useimmiten ihmiset kuitenkin  pitävät kiinni muistoista. He yrittävät jatkaa elämistä rakkaansa kanssa menneisyydessä. Mutta on ymmärrettävä, että muistot ovat vain muistoja, eivät elämää"

Tämä oli oiva matkakirja tänään eli luin kirjan yhden päivän meno- ja paluumatkan aikana sekä ystävääni odottaessa. Mia Vänskä kirjoittaa sujuvaa ja omaleimaista tarinaa eli pakko minun on lukea aiemmatkin.

Mia Vänskä Valkoinen Aura.

Atena 2014. Arvostelukappale.

Anna minun lukea enemmän kirjoitti, että tarina sai hänet pauloihinsa.