Olin lukenut Ihmisten
eläinkirja - Muuttuva eläinkulttuuri kirjasta esittelyjä, joiden mukaan se on elämää ja eläimiä kunnioittava ja
arvostava. Tämä näkemys säilyi myös koko lukukokemuksen ajan. Kirjan punaisena lankana on, että ihmisen ja
eläimen suhde kulttuurissamme on muuttunut, kun ruoan massatuotanto on saanut
ihmiset vieraantumaan tuotantoeläimistä samalla kun lemmikkejä on alettu
tarkastella perheenjäseninä.
Luin äskettäin kolme eläinaiheista kirjaa. Ensimmäisenä
lukemani kirja oli Suomen kirjallisuuden seuran julkaisema Kissojen Suomi, joka kertoi kissan ja ihmisen suhteesta, historian
hämäristä tähän päivään. Sitä voidaan pitää oodina kissalle. Toisena luin
kirjan Lemmikkielämää. Kirjan
näkemyksen mukaan ihmisen ei pitäisi elää lemmikin kanssa. Kirjan otsikot ovat
raflaavia, kuten Aika luopua koiranäyttelyistä, Läähättävät ystävämme, Mitä
tehdä lemmikkiharrastukselle. Kolmantena
luin Ihmisten eläinkirjan - Muuttuva eläinkulttuuri, joka perustuu
Studia generalia -luentosarjaan Ihmisen ja eläimen muuttuvasta suhteesta, jonka
ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaa ja TT ja pastori Pauliina Kainulainen pitivät vuonna
2006 Joensuun avoimen yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan järjestämänä.
Johdannon ja jälkisanojen lisäksi kirjassa on viisi osiota, joissa on 11
artikkelia. Artikkeleissa käsitellään eläin- ja luonnonsuojelua, tuotantoeläinten
elinolosuhteita, suurpeto kysymyksiä, suden ja ihmisen suhdetta ja yhdessäeloa,
koti- ja lemmikkieläinten jalostusta ja hoitoa, suhdetta eläimiin eri
uskonnoissa ja eläimiä suomalaisessa kulttuurissa ja taiteessa Kirjassa esitetään asioita maltillisesti ja keskustelevasti, mutta vaikeitakin asioita
esille ottaen hieman ja paikoin
ideaalisuuttakin ripotellen.
Ensimmäisessä
osiossa filosofi Leena Vilkka pohtii eläinten oikeuksia, tarkastelee suden
roolia sekä eettisiä tulevaisuuden näkemyksiä, esimerkiksi eläinten jalostukseen
ja lihansyöntiin liittyviä vaihtoehtoja. Outi Ratamäen näkökulma on
yhteiskuntatieteellinen ja hän tarkastelee luomansa tulkintamallin avulla
suhtautumista tiettyyn eläinlajiin luonnontieteellisen, kulttuurihistoriallisen
sekä yhteiskunnallisen kontekstin kautta.
Vilkka kuvaa turkiseläintarhalla käyntiään:
Turkiseläimiltä
on riistetty kaikki, intimiteettiä ja luonnetta myöten. Keinosiemennys on yksi
teollisen eläintuotannon vastenmielisempiä ilmiötä. Se on eläimen väkivaltaista
raiskausta, pakottamista lisääntymään epäinhimillisissä tuotanto-oloissa.
Minulle tuli tarhalla olo, että Mengele elää yhä keskuudessamme hirvittävine
tekoineen, tavoitteena tänä päivänä vain ei ole ihmisalamainen vaan nöyrä ja
sopeutuva eläin. Alamainen, joka ei protestoi, vaikka häntä kohdeltaisiin
kuinka hirvittävällä tavalla hyvänsä.
Toisessa osiossa
Teuvo Laitila tarkastelee ihmisen ja eläimen suhdetta islamissa, Koraanissa ja
perimätiedon valossa. Osion toisena osuutena on Pauliina Kainulaisen katsaus
filosofisten ja teologisten mallien vaikutuksesta asenteisiin. Osiossa
pohditaan kristinuskon kontekstin kautta ihmisen suhdetta eläimeen.
Kolmannessa osiossa
aatehistorioitsijat ja perinteen tutkijat esittävät, miten ihminen on
rakentanut käsitystä itsestään heijastamalla ominaisuuksiaan eläimeen.
Aatehistorioitsija Maria Suutala käsittelee eläinkuvien kehittymistä eri
kulttuureissa. Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila tuo esiin artikkelissaan
ihmisen ja eläimen suhdetta ja rajanylityksiä. Hän pohtii aihetta folkloristisen
kontekstin kautta vanhoissa kertomuksissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa.
Perinteentutkija Taija Kaarlenkaski käsittelee aihetta kirjoituskilpailun
"Ei auta sano nauta"
-aineiston kautta. Hän lähestyy ihmisen ja lehmän suhdetta, entisaikain sukupuolittunutta
työnjakoa ja sen vaikutuksia kiintymykseen.
Neljännessä
osiossa tutkija Satu Raussi ja FM Micaela Morero käsittelevät karjanhoidon
muutoksia ja eläinsuojelullisia kysymyksiä esimerkiksi broilerien ja kanojen
kasvatuksessa. Satu Raussi tarkastelee
aihetta eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta esimerkiksi massatuotannon vaikutuksia.
Viidennessä
osiossa kuvataiteilija Ulla Remes esittelee katsauksen, miten eläinaihetta
on lähestytty suomalaisessa kuvataiteessa, sillä eläimet ovat aina kuuluneet
suomalaiseen mielenmaisemaan. Arkkitehti ja professori Juhani Pallasmaa
esittelee kiehtovan näkymän eläinten arkkitehtuuriin.
Ulla Remeksen loppusanat
artikkelissa: "Ehkä kissamaisen
notkea, kepeä ja joustava ote elämään, koiramainen uskollisuus ja nöyryys tai
lemmikkijyrsijän avuttomuus löytävät paikkansa ja opettavat ihmiselle jotain omasta olemisestaan
osana ihmisten ja eläinten ketjua.”
Teos soveltuu oppikirjaksi yliopistojen ja
ammattikorkeakoulujen ympäristöaloille mutta se toimii myös yleisen
kulttuurikeskustelun virittäjänä. Kainulaisen ja Sepänmaan kirja Eläinkirja on elämää kunnioittava ja
eläimiä arvostava kirja, joka jokaisen tulisi lukea. Kirjan artikkelit
täydentävät toisiaan ja parhaimmillaan kirjan artikkelit saavat keskenään
dialogimaisen otteen.
Lopetan arvioni Yrjö Sepänmaan jälkisanoihin.
”Pitkäaikainen, eliniänkin kestävä suhde toiseen auttaa ymmärtämään muiden kykyä tuntea kipua, pelkoa, nautintoa tai kiintymystä – päättely tapahtuu samankaltaisuuden pohjalta. Syntyy elävien yhteys, tunnesuhde yksilöiden välille, oli parina sitten toinen ihminen, lehmä, hevonen tai kotikissa. Juuri tunnesuhteen häviäminen, tai sen toispuoleisuus, on syynä käsittelyn muuttumiseen. Liian suuret eläinmäärät johtavat pakostakin siihen, että eläimiä ei tunneta eikä käsitellä yksilöinä. Toisaalta kun näemme perhosen, mehiläisen tai kärpäsenkin reagoivan liikkeisiimme, syntyy toisilleen etäisten tajuntojen hetkittäinen vuorovaikutus.
Pauliina Kainulainen & Yrjö Sepänmaaa (toim.)
Ihmisten eläinkirja Muuttuva eläinkulttuuri Palmenia 2009. Arvostelukappale.
Postauksen kuvituskuva.
"Mauno" with nearly 15 years old birman lady "GP" (kuva Mariia Touronen Zhamanen)
Yrjö Sepänmaan jälkisanat ovat täydelliset! Vaikka en ole lihansyöjä, se voisi olla mahdollista. Nytkin jo syön pääasiassa kalaa ja kanaa. Odotan kuumana, että Suomessa puututtaisiin tiukemmalla kädellä tuontantoeläinten kohteluun. Missä ovat suvella Suomen lehmät? Niitä ei näy missään. Kun ajaa läpi Keski-Euroopan lehmät ovat ulkona pelloilla. Ovatko Suomen lehmät parissa suvellakin? Miksi vasikat erotetaan emostaan yhdessä vuorokaudessa niin että molemmat valittavat kauan? Missä viipyvät luomukanat, jotka ovat saaneet viettää onnellisen ja lajityypillisen elämän? Ja missä viipyvät vankeusrangaistukset eläinten kaltoinkohteluista? Juuri luin, miten mies oli hakannut kettingillä hevostaan ja selvisi viimeisen tieodn mukaan sakoilla. Kaikki ovat sitä mieltä, että kerta ei olut ensimmäinen. Eläinlääkärit eivät uskalla ryhtyä läänin eläinsuojelueläinlääkärieksi, koska siitä kärsii oma praktiikka. Ihminen on paha, eläin on uskollinen ja viaton, tietoiseen pahaan täysin kykenemätön.
VastaaPoistaOlen aika vakuuttunut, että jos me jouduttaisiin kulkemaan päivä tuotantotilalta toiselle, niin maassamme olisi kaksi kasvissyöjää enemmän.
Poista