torstai 13. maaliskuuta 2014

Ihmisten eläinkirja Muuttuva eläinkulttuuri



Olin lukenut Ihmisten eläinkirja - Muuttuva eläinkulttuuri kirjasta esittelyjä, joiden mukaan se on elämää ja eläimiä kunnioittava ja arvostava. Tämä näkemys säilyi myös koko lukukokemuksen ajan. Kirjan punaisena lankana on, että ihmisen ja eläimen suhde kulttuurissamme on muuttunut, kun ruoan massatuotanto on saanut ihmiset vieraantumaan tuotantoeläimistä samalla kun lemmikkejä on alettu tarkastella perheenjäseninä.

Luin äskettäin kolme eläinaiheista kirjaa. Ensimmäisenä lukemani kirja oli Suomen kirjallisuuden seuran julkaisema Kissojen Suomi, joka kertoi kissan ja ihmisen suhteesta, historian hämäristä tähän päivään. Sitä voidaan pitää oodina kissalle. Toisena luin kirjan Lemmikkielämää. Kirjan näkemyksen mukaan ihmisen ei pitäisi elää lemmikin kanssa. Kirjan otsikot ovat raflaavia, kuten Aika luopua koiranäyttelyistä, Läähättävät ystävämme, Mitä tehdä lemmikkiharrastukselle.  Kolmantena luin Ihmisten eläinkirjan - Muuttuva eläinkulttuuri, joka perustuu Studia generalia -luentosarjaan Ihmisen ja eläimen muuttuvasta suhteesta, jonka ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaa ja TT ja  pastori Pauliina Kainulainen pitivät vuonna 2006 Joensuun avoimen yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan järjestämänä. Johdannon ja jälkisanojen lisäksi kirjassa on viisi osiota, joissa on 11 artikkelia. Artikkeleissa käsitellään eläin- ja luonnonsuojelua, tuotantoeläinten elinolosuhteita, suurpeto kysymyksiä, suden ja ihmisen suhdetta ja yhdessäeloa, koti- ja lemmikkieläinten jalostusta ja hoitoa, suhdetta eläimiin eri uskonnoissa ja eläimiä suomalaisessa kulttuurissa ja taiteessa  Kirjassa esitetään asioita maltillisesti ja  keskustelevasti, mutta vaikeitakin asioita esille ottaen hieman ja  paikoin ideaalisuuttakin ripotellen.

Ensimmäisessä osiossa filosofi Leena Vilkka pohtii eläinten oikeuksia, tarkastelee suden roolia sekä eettisiä tulevaisuuden näkemyksiä, esimerkiksi eläinten jalostukseen ja lihansyöntiin liittyviä vaihtoehtoja. Outi Ratamäen näkökulma on yhteiskuntatieteellinen ja hän tarkastelee luomansa tulkintamallin avulla suhtautumista tiettyyn eläinlajiin luonnontieteellisen, kulttuurihistoriallisen sekä yhteiskunnallisen kontekstin kautta.

Vilkka kuvaa turkiseläintarhalla käyntiään:

Turkiseläimiltä on riistetty kaikki, intimiteettiä ja luonnetta myöten. Keinosiemennys on yksi teollisen eläintuotannon vastenmielisempiä ilmiötä. Se on eläimen väkivaltaista raiskausta, pakottamista lisääntymään epäinhimillisissä tuotanto-oloissa. Minulle tuli tarhalla olo, että Mengele elää yhä keskuudessamme hirvittävine tekoineen, tavoitteena tänä päivänä vain ei ole ihmisalamainen vaan nöyrä ja sopeutuva eläin. Alamainen, joka ei protestoi, vaikka häntä kohdeltaisiin kuinka hirvittävällä tavalla hyvänsä.

Toisessa osiossa Teuvo Laitila tarkastelee ihmisen ja eläimen suhdetta islamissa, Koraanissa ja perimätiedon valossa. Osion toisena osuutena on Pauliina Kainulaisen katsaus filosofisten ja teologisten mallien vaikutuksesta asenteisiin. Osiossa pohditaan kristinuskon kontekstin kautta ihmisen suhdetta eläimeen.

Kolmannessa osiossa aatehistorioitsijat ja perinteen tutkijat esittävät, miten ihminen on rakentanut käsitystä itsestään heijastamalla ominaisuuksiaan eläimeen. Aatehistorioitsija Maria Suutala käsittelee eläinkuvien kehittymistä eri kulttuureissa. Perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila tuo esiin artikkelissaan ihmisen ja eläimen suhdetta ja rajanylityksiä. Hän pohtii aihetta folkloristisen kontekstin kautta vanhoissa kertomuksissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa. Perinteentutkija Taija Kaarlenkaski käsittelee aihetta kirjoituskilpailun "Ei auta sano nauta" -aineiston kautta. Hän lähestyy ihmisen ja lehmän suhdetta, entisaikain sukupuolittunutta työnjakoa ja sen vaikutuksia kiintymykseen.

Neljännessä osiossa tutkija Satu Raussi ja FM Micaela Morero käsittelevät karjanhoidon muutoksia ja eläinsuojelullisia kysymyksiä esimerkiksi broilerien ja kanojen kasvatuksessa.  Satu Raussi tarkastelee aihetta eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta esimerkiksi massatuotannon vaikutuksia.

Viidennessä osiossa kuvataiteilija Ulla Remes esittelee katsauksen, miten eläinaihetta on lähestytty suomalaisessa kuvataiteessa, sillä eläimet ovat aina kuuluneet suomalaiseen mielenmaisemaan. Arkkitehti ja professori Juhani Pallasmaa esittelee kiehtovan näkymän eläinten arkkitehtuuriin.

Ulla Remeksen loppusanat artikkelissa: "Ehkä kissamaisen notkea, kepeä ja joustava ote elämään, koiramainen uskollisuus ja nöyryys tai lemmikkijyrsijän avuttomuus löytävät paikkansa ja  opettavat ihmiselle jotain omasta olemisestaan osana ihmisten ja eläinten ketjua.” 

Teos soveltuu oppikirjaksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen ympäristöaloille mutta se toimii myös yleisen kulttuurikeskustelun virittäjänä. Kainulaisen ja Sepänmaan kirja Eläinkirja on elämää kunnioittava ja eläimiä arvostava kirja, joka jokaisen tulisi lukea. Kirjan artikkelit täydentävät toisiaan ja parhaimmillaan kirjan artikkelit saavat keskenään dialogimaisen otteen.

Lopetan arvioni Yrjö Sepänmaan jälkisanoihin.

”Pitkäaikainen, eliniänkin kestävä suhde toiseen auttaa ymmärtämään muiden kykyä tuntea kipua, pelkoa, nautintoa tai kiintymystä – päättely tapahtuu samankaltaisuuden pohjalta. Syntyy elävien yhteys, tunnesuhde yksilöiden välille, oli parina sitten toinen ihminen, lehmä, hevonen tai kotikissa. Juuri tunnesuhteen häviäminen, tai sen toispuoleisuus, on syynä käsittelyn muuttumiseen. Liian suuret eläinmäärät johtavat pakostakin siihen, että eläimiä ei tunneta eikä käsitellä yksilöinä. Toisaalta kun näemme perhosen, mehiläisen tai kärpäsenkin reagoivan liikkeisiimme, syntyy toisilleen etäisten tajuntojen hetkittäinen vuorovaikutus.

Pauliina Kainulainen & Yrjö Sepänmaaa (toim.) Ihmisten eläinkirja Muuttuva eläinkulttuuri Palmenia 2009. Arvostelukappale.



Postauksen kuvituskuva.
 "Mauno" with nearly 15 years old birman lady "GP" (kuva Mariia Touronen Zhamanen)

2 kommenttia:

  1. Yrjö Sepänmaan jälkisanat ovat täydelliset! Vaikka en ole lihansyöjä, se voisi olla mahdollista. Nytkin jo syön pääasiassa kalaa ja kanaa. Odotan kuumana, että Suomessa puututtaisiin tiukemmalla kädellä tuontantoeläinten kohteluun. Missä ovat suvella Suomen lehmät? Niitä ei näy missään. Kun ajaa läpi Keski-Euroopan lehmät ovat ulkona pelloilla. Ovatko Suomen lehmät parissa suvellakin? Miksi vasikat erotetaan emostaan yhdessä vuorokaudessa niin että molemmat valittavat kauan? Missä viipyvät luomukanat, jotka ovat saaneet viettää onnellisen ja lajityypillisen elämän? Ja missä viipyvät vankeusrangaistukset eläinten kaltoinkohteluista? Juuri luin, miten mies oli hakannut kettingillä hevostaan ja selvisi viimeisen tieodn mukaan sakoilla. Kaikki ovat sitä mieltä, että kerta ei olut ensimmäinen. Eläinlääkärit eivät uskalla ryhtyä läänin eläinsuojelueläinlääkärieksi, koska siitä kärsii oma praktiikka. Ihminen on paha, eläin on uskollinen ja viaton, tietoiseen pahaan täysin kykenemätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika vakuuttunut, että jos me jouduttaisiin kulkemaan päivä tuotantotilalta toiselle, niin maassamme olisi kaksi kasvissyöjää enemmän.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!