Ferdinand von Schirach (1964) työskentelee
puolustusasianajajana rikosoikeudenkäynneissä. Olen lukenut aiemmin häneltä
kirjan Rikoksia. Häneltä on julkaistu
suomeksi myös romaani Collinin tapaus.
Ferdinand von Schirachin toimikentässä
syyttömiä tuomitaan ja syylliset pääsevät kantamasta vastuuta. Hän puolustaa
syytettyjä teosta riippumatta. Mitä pienemmillä tuomioilla syytetyt pääsevät,
sitä paremmin hän on työnsä hoitanut.
Ferdinand von
Schirach kertoo 15 lyhyttä
kertomusta syyllisyydestä ja syyttömyydestä todellisiin rikostapauksiin
pohjaten.
Von Schirachin kieli on pyyteetöntä, toteavaa, tuntuu kuin kirjoittajan asiakirjamaiset
tarinat olisivat lihallisia kaluamattomia luita. Novellit kertovat
hyvästä ja pahasta, syyllisyydestä ja syyttömyydestä sekä meidän jokaisen
moraalisesta vastuustamme, jota joko on tai ei. Syyllisyydestä, kuka tulkitsee
kenetkin syylliseksi ja kuinka väärin tai oikein perustein. Ihminen voi käyttää
toista hyväksi monin tavoin joutumatta koskaan vastuuseen, hän voi varastaa,
piinata, tappaa lainkirjainten puolustaessa rikollista. Paatunut tarinankertoja,
sepittäjä, vääristelijä puhuu itsensä sankariksi, sillä hänellä on laajempi
vääristyneen elämänkokemuksen kirjo. Von Schirachin hahmoissa on tavallisia
kadun tallaajia, jotka sattuvat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Väärä
todistus voi langettaa tuomion, joka ei koskaan vapauta syyttömästi tuomittua kärsimyksestä tai palauta entistä elämää.
Tarinoista moni on uskomattoman osuva, kuten Oikeuslaitos, joka kertoo Berliinin
rikosoikeudesta, jossa Turan saa tuomion. Turan on liikuntaesteinen, vammainen
mies, joka liikkuu kainalosauvojen varassa. Hän saa tuomion teolleen, että on
hyökännyt pittbullterrierinsä kanssa miehen kimppuun. Viaton uhri oli Horst
Kowski, joka kotiin päästyään, pääsi vaimon hoivaamaksi, joka puolestaan osasi
kertoa pittbullterrierin omistajan ja osoitteen. Pariskunta kävi poliisiasemalla
kertomassa tietonsa. Tarina etenee siis rivakasti, sillä poliisin ei tarvitse kuin
noutaa syyllinen. Poliisi ei löytänyt nimikylteistä täysin sopivaa, mutta
eräässä talossa asui Harkan Turan, joten kirjain sinne tai tänne ei voi olla
oleellista. Turan joutui vankilaan, vaikka pelkäsi koiria, eikä olisi edes vammaisena
pystynyt potkimaan ketään. Ihmisen ei tarvitse edes olla voimiltaan kykenevä
tekoonsa, niin hänet voidaan tuomita syylliseksi. Vaikka Turan pääsi aikanaan
pois vankilasta erehdyksen ilmi tultua, niin oikeuslaitos unohti nostaa
syytteen Tarunia vastaan. Myös tapaus Perhe
tarinana on askeettinen ja minimaalinen, jossa ei edes perheenjäsenistä
selviytynein löydä elämisensä oikeutusta. Novellissa Lapset
kerrotaan lapsen hyväksikäytöstä syytetyn ja tuomitun tarina. Aihe on
epämiellyttävä, mutta tälläkin kolikolla voi olla toinen puoli. Asian
iljettävyyden takia emme haluaisi nähdä kuin syyllisen. Mies armahdetaan, kun
nuori tyttö tunnustaa keksineensä tarinan. Tuomio ei mitätöidy ihmisen
kokemuksesta, koska tuhottu elämä ei palaudu tai korvaudu. Salaisuuksia sijoittuu tarinan viimeiseksi ja tuo hymyn huulille ironisuudellaan.
Ferdinand von Schirachin tarinat ovat iljettäviä,
epämiellyttäviä, mutta valitettavasti liian realistisia. Näissä
tarinoissa ei ole absurdisuutta tarpeeksi, että nämä näkisi fiktiona tai satuna.
Kyllä nämä tarinat ovat eletystä elämästä, jos vain uskallamme myöntää vääristymät.
Pöhkömpää olisi kauhistella näitä tarinoita hyväuskoisena hölmönä. Nämä tarinat
toteutuvat tänäkin päivänä jollekulle syyttömälle, joku kärsii syyttä tänäänkin toisen
aiheuttamista kärsimyksistä. Tahrantekijöiden Väärät ilmiannot ja väärät epäilyt ovat vieneet ihmisiä tuomioille,
rovioille, kaasukammioihin ja teloituskentille läpi historian. Von Schirachin
tarinoissa paha ei aina saa palkkaansa eikä oikeus voita, sillä tahrantekijöiden takia syytön kärsii.
Leena Lumi kirjoittaa tästä kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!