Kissojen Suomi Katit historian poluilla on oodi meidän
maatiaiskissoille. Kirja jakautuu neljään osioon. Ensimmäisessä osassa taustoitetaan kissan tarinaa meillä. Arkeologiset
löydöt välittävät meille tiedon muruja. Saapuiko ensimmäinen kissa Suomeen
viikinkien ja kauppiaiden matkassa? Kuka on Kalevalan Kipinätär? Miksi mustaa
kissaa pelätään? Kirjan sivuilla kissat
tassuttelevat historian hämäristä kansanperinteen kautta nykyajan perheen
rakastetuksi lemmikiksi. Maatiaiskissalla oli tärkeä rooli entisaikaan, sillä kissat
pitivät hiiret pois vilja-aitoista. Keskiajalla kissasta tehtiin noitien seuralainen
ja ruton kantaja, josta se sai ihmisten vihat päälleen.
Keinänen
& Nyman kertovat:
Metsästyksestä ja
keräilystä oli siirrytty maanviljelyyn ja mikä tärkeintä, kissat ja ihmiset
olivat löytäneet toisensa. Maatalouden esiinmarssi oli johtanut myös
ensimmäisten merkittävien sivilisaatioiden syntyyn. Kissalla oli oma tärkeä
osuutensa siihen, että korkeakulttuurit saattoivat kehittyä. Maanviljelyksen
alkuaikoina nimittäin vain ja ainoastaan kissa pystyi takaamaan, että viljan
laajamittainen varastointi onnistui. Kissoista oli kiinni, etteivät hiiret
päässeet syömään ja sotkemaan varastossa makaava viljaa. Ja kun viljaa oli
riittävästi eikä sen pilaantumisesta tarvinnut jatkuvasti huolehtia, vapautui
työvoimaa perustuotannosta muihin, uutta luoviin tehtäviin ja tämähän on minkä tahansa korkeakulttuurin
perusedellytys.
Toinen
osio on omistettu kotikissoille, kuinka kissa löytää paikkansa ihmisen
seuralaisena. Kissan seuralaisarvo huomattiin niin torpissa kuin
kartanoissakin.
Jos talo syystä tai toisesta joutui kissattomaksi,
uusi hankittiin yleensä pikimmiten. Saatu tai ostettu, aikuinen katti tai
pikkumirri - kissa kuljetettiin määränpäähänsä säkissä, minkä tarkoituksena oli
estää sitä löytämästä takaisin synnyinkotiinsa.
...
Kotiuttamistaikojen
jälkeen tervetuliaisiksi järjestettiin oma kuppi ja maitoa. Ensi
ateriansa se sai nauttia komeasti uuninpankolla tai tuvan pöydällä.
Kolmannessa
osiossa kissaa esitellään taiteen kautta. Kissa tuodaan esiin maalaustaiteeseen,
kirjallisuuden ja laulujen kautta. Näissä kissalla on oma rooli. Gallen-Kallela ja Elin Danielson-Gambog
tallensivat kissan unohtumattomiin töihinsä. Edith Södergranin Totti elää kirjailijan runokirjojen kuvituksena ja
muistona. Myös Helene Schjerfbeckin lumosi kissat.
Kissa
on jäänyt kirkossa asehuoneen opettaviin tauluihin, ja niissä se tuleekin esiin
eukon seuralaisena. Kissa ei ole saanut kirkossa mitään erityisstatusta, kuten
monet muut eläimet, jotka symboloivat alttarin katon evankelistoja tai koristavat
saarnatuolin katosta. Kissan kisakumppani, koira, päätyi dominikaanien tunnukseksi.
Kissa ei ole tarvinnut ihmistä asemansa korotukseen, hän on jättänyt itse omat
jälkensä niin Turun keskiaikaisen basilikan kuin Porvoonkin keskiaikaisen
kivikirkon tuoreeseen lattiaan.
Vieraammaksi
minulla jää kirjassa kissan yhteys kissanaiseen (Eartha
Kitt) tai kotimaiseen elokuvaan Valkoinen peura. Kansanperinteen
uskomuksia, sananparsia, arkeologiaa ja kissan liittymiä kotimaiseen kirjallisuuteen olisi
lukenut enemmänkin. Kissoihin liittyvät sananparret ovat olleet suosittuja,
kuten kissa kiitoksella elää ja kiertää kuin kissa
kuumaa puuroa.
Lopussa kissaa
lähestytään lemmikkinä ja ihastellaan mirrien moninaisia nimiä. Rotukissoilla
on usein, mitä hienoimmat nimet, mutta sangen usein kutsumanimi on sitten tuiki
tavallinen. En ole itsekään suosinut helppoja nimiä, mitä Chiritan Epipactis
royleana osoittaa. Itselleni maatiainen on ollut aina samanarvoinen kuin
rotukissa. Olen lapsesta lähtien elänyt kissan kanssa ja vielä jonain päivänä
otan maatiaisen joukkoomme. Kissojen Suomi kirjassa keskitytään maatiaiskissaan ja se on hyvä ratkaisu. Muutamalla sivulla tuodaan esille ensimmäisiä kissanäyttelyitä meillä ja muualla, ja kerrotaan näin yksi näkökulma lisää kissan rooliin.
Kirja
kokoaa ansiokkaasti maatiaiskissan historian kasaan. Kissojen tuhatvuotinen
tarina on kertomisen arvoinen. Ei voida sanoa, että kissakirjoja
olisi tarpeeksi, edes kaikkia tarpeellisia ei ole suomennettu. Kuvitus on
monipuolinen: vanhoja valokuvia, postikortteja, maalauksia, piirustuksia jne. Kissojen Suomi kattaa yhden puuttuneen
aihealueen. Kissojen Suomi muistuttaa
Susanne Rosenin kirjoja. Ne arvostavat kissaa ja tuovat kissan kauniisti esille.
Minna
Keinänen & Harri Nyman Kissojen Suomi Katit historian poluilla
SKS
2012. Arvostelukappale.Jenni S. on kirjoittanut tästä kirjasta.
Blogin kuvituskuva. (Ulla co.)
Aikalaiskulkijan jäljet Pormestarin kuorissa Turun tuomiokirkossa.
Muita kissakirjoja. Kieli ei ole tarkoituksella valittu, mutta näitä ei vain ole suomennettu, vaikka vankat perusteet olisi. Tai siis kirjojen hankintahetkellä en löytänyt niitä suomeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta minua kommentilla!