Arja Rosenholm, Suvi Salmenniemi & Marja Sorvari (toim.) Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa

Venäjä on tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaa, joten päätin nostaa tämän blogitekstini esiin, vaikka julkaisin tekstin vuoden alussa blogissani. Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa esittelee naisia taiteen, tieteen uskonnon, talouselämän sekä politiikan saralla. Aikajana ulottuu 1700-luvulta nykypäivään. Venäjän kulttuurista ja kulttuurihistoriasta on kirjoitettu hyvin paljon, mutta naisten osuus ja rooli on jäänyt miesvaltaisuuden varjoon. Teoksessa pohditaan miten he ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnassa ja mikä heidän kokemuksiaan yhdistää ja erottaa eri aikoina. Yksittäisten naisten kohtalot sijoitetaan keskeisiä historiallisia tapahtumia vasten.

Teos koostuu luvuista, jotka on kirjoittanut 13 suomalaisessa yliopistomaailmassa vaikuttavaa naistohtoria, jotka toimivat opettajina ja tutkijoina venäjän kielen, kirjallisuuden, kulttuurin, taidehistorian ym. aloilla.

Kirja alkaa johdannolla venäläisten naisten kulttuurihistoriaan, jossa todetaan muun muassa, että monet venäläiset mieskirjailijat ovat tulleet maailmankuuluiksi naishahmojen (Anna Karenina) kuvauksella, mutta toisaalla historialliset naiset ja heidän toimintansa on jäänyt tuntemattomaksi. Suuri yleisö tuntee Leninin ja Hruštšovin, mutta harva on kuullut Jekaterina Daškovasta, Jekaterina Furtsevata tai Jevdokija Rostoptšinasta.

Kussakin luvussa kuvataan nainen tai useampi nainen oman historiansa kontekstissa. Kirjassa kuvataan venäläisten naisten valintoja ja mahdollisuuksia eri aikoina ja yhteiskunnan eri aloilla sekä toisaalta tulkitaan Venäjän historiaa naisten näkökulmasta.

Katariina suuren varjossa esittelee keisarinna Katariina II eli Katariina Suuren ja Pienen Katariinan eli ruhtinatar Jekaterina Daškovan. Katariinojen elämäntarinat kertovat aatelisnaisen aseman murroksista valistuksen ja uuden ajan Venäjällä.

Salonkien naiset esittelee venäläistä salonkikulttuuria ja naisten osuutta sen luomisessa. Salonki oli 1800-luvun alkupuolella ainoa toimintapaikka, jossa naisilla oli mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen elämään.

Koko maailman äiti kertoo Maria Pariisilaisesta (Jelizaveta Pilenko), modernistirunoilijasta, kuvataiteilijasta, ensimmäisestä venäläisestä naisteologista ja vasemmistoradikaalista. Pariisissa hän oli aktiivisesti mukana mm. vastarintaliikkeessä natseja vastaan. Hänen elämäntarinansa havainnollistaa kokonaisvaltaisen omistautumisen eetosta. Tämä eetos tulee esille myös monissa muissa tämän teoksen esittelemissä naisten elämäntarinoissa.

Naiskirjailijat miesten kirjallisuushistorian haastajina kertoo ajanjaksosta 1800-luvun puolivälistä 1920-luvulle, jolloin Venäjä pyrki pois talonpoikaisorjuudesta sivistysvaltioksi. Kysyttiin mm. pitäisikö myös naisia kouluttaa ja mitä naiset tekisivät koulutuksellaan?  

Uudelleen löydetyt teokset ovat auttaneet nostamaan esille uusia tutkimuskysymyksiä ja korjanneet näkemyksiä venäläisen kirjallisuuden vaiheista. Yksi olennainen korjaus on juuri sen oletuksen kumoaminen, että naiset eivät olisi kirjoittaneet eivätkä olleet aikalaislukijoidensa suosiossa. Suurten naisrunoilijoiden, kuten Anna Ahmatovan tai Marina Tšvetajevan, rinnalle on nostettu proosa- ja näytelmäkirjailijoita, jotka ovat osallistuneet aikansa ajankohtaisiin keskusteluihin ja tarttuneet kiperiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Rosenholmin mukaan kaikille tuon ajan naiskirjailijoille oli ominaista tasapainottelu ja luoviminen ristiriitaisten odotusten, mahdollisuuksien ja rajoitusten alla. Tasapainottelun keinoihin kuuluivat 1800-luvulla muun muassa miehen nimen käyttö salanimenä sekä esipuheet, joissa jo ennakoidaan tuleva kritiikki, vähätellään omaa luovuutta, kielletään kirjallinen kunnianhimo ja etsiydytään arvostettujen mieskirjailijoiden suojiin.

Taidemaailmat törmäävät kertoo Marija Baškirtsevasta. 1870-luvulla pääsy Pariisiin merkitsi naistaiteilijalle vapautusta kotimaan ahtaista oloista. Taidekäsitysten murros mahdollisti naistaiteilijoiden esiintulon ns. hopeakaudella ja erityisesti 1900-luvun alun avantgardetaiteessa.

Näyttelijä ja aika jatkaa naistaiteilijoiden elämän kuvaamista. Pääosissa ovat Olga Knipper, joka säilytti ja välitti eteenpäin vallankumousta edeltänyttä aikaa ja kulttuuria Anton Tšehovin leskenä sekä Zinaida Raih (”kamelianainen”).

Vallankumouksen uusi nainen kertoo yhteiskuntateoreetikko, naisasian puolustaja, kirjailija, sosiaaliministeri ja diplomaatti Aleksandra Kollontain elämästä. Bolševikkivallankumouksellisena hän ajoi radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia.

Sota naisten muistissa tarkastelee Stalinin ajan Neuvostoliittoa ja toista maailmansotaa mm. rintamatulkki ja kirjailija Jelena Rževskajan elämän ja tuotannon valossa. Luvussa on myös pitkä katkelma (ss. 227-231) tämän vuoden nobelin voittaneen Svetlana Aleksijevitšin kirjasta Sodalla ei ole naisen kasvoja.

Valkovenäläinen toimittaja ja kirjailija Svetlana Aleksijevitš julkaisi vuonna 1985 teoksen Sodalla ei ole naisen kasvoja. Se koostui sodan kokeneiden naisten haastatteluista ja oli ensimmäinen teos, joka nosti esille naisten omat muistot sodasta, vieläpä ennen perestroikaa. Kirja kertoo rintamalla eri tehtävissä toimineiden ”tavallisten sotatyttöjen” kokemuksista, joista neuvostoaikainen sotahistoria oli vuosikymmeniä vaiennut.

Neuvostonainen vallan huipulla avaa näkymiä myöhäissosialismin sukupuolijärjestelmään kertomalla Jekaterina Furtsevan elämäntarinan. Hän oli taitava taktikko, joka osasi pelata poliittisia pelejä ja luovia poliittisessa ristiaallokossa.

Maaseudun babuškat kuvaa maaseudun naisten ja erityisesti isoäitien, babuškojen, elämää ja perhesuhteita Neuvostoliitossa ja uudella Venäjällä. Naisilla oli merkittävä asema taikauskon ja kansaparannuksen säilyttäjänä ja uusille sukupolville välittäjänä. He pitävät yllä perhesiteitä yli rajojen muun muassa sähköisen viestinnän, vierailujen ja perhekertomusten avulla sekä hyödyntämällä uskonnon vahvaa perinnettä.

Naisyrittäjät talouden murroksessa käsittelee Neuvostoliito jälkeistä talousromahdusta ja naisten selviytymisstrategioita ja taloudellista toimintaa.

Feminismi, naisliike ja tasa-arvon paradoksit kertoo feministiaktivisti Valentina Uspenskajan elämästä ja toiminnasta. Hän on toiminut kulttuurin välittäjän roolissa idän ja lännen välillä.  

Feminismi asettuu venäläisessä keskustelussa usein vastakkain perheen ja äitiyden kanssa, joita sen koetaan uhkaavan. Miltei jokaisessa Uspenskajasta kirjoitetussa paikallislehden haastattelussa kiirehditään heti alussa painottamaan, että hän on äiti ja elää onnellisessa parisuhteessa. ”Valentina Ivanovnalla on sympaattinen mies, kaksi poikaa ja viihtyisä koti. Äitiyden ja perheen keskeisyyttä venäläisessä kulttuurissa selittävät osittain ortodoksisen kirkon näkemykset pyhästä äitiydestä ja neuvostoteologian vaalima äitiyskultti… Pussy Riotin kohtalo muistuttaa 30 vuotta aiemmin toimineen Maria-ryhmän kohtalosta: molempien ryhmien poliittiset mielenilmaukset nujerrettiin voimatoimin. Näiden ryhmien kohtalo kertoo siitä, miten poliittisesti tulenarkaa feminismi Venäjällä on. Se kertoo myös feministisen kamppailun historiallisesta jatkumosta sekä siitä, miten jokainen naissukupolvi vuorotellen koettelee vallan, vapauden ja vastarinnan rajoja.

Eliittinaiset ja arkipäivän glamour populaarikulttuurissa lähestyy uutta sukupuolijärjestelmää ja luokkajakoon liittyviä symbolisia ja kulttuurisia merkityksiä kirjailija Oksana Robskin näkökulmasta. 

Neuvostoliiton jälkeistä kulutuskulttuuria alettiin lähestyä aakkostetuin luetteloin jo 1990-luvun alussa, lähestulkoon samaan aikaan kun perinteiset neuvostotuotteet alkoivat väistyä ihmisten arkipäivässä ulkomaisten kulutustavaroiden tieltä. Tällöin myös mainokset rynnistivät katukuvaan ja televisiossa näytettiin yhä enemmän ulkomaalaisia viihdeohjelmia.

Kohti moniäänistä kulttuurihistoriaa kokoaa yhteen venäläisen kulttuurihistorian teemoja ja toiminnan muotoja jotka toistuvat edellisten lukujen naisten elämänkerroissa. Monissa tilanteissa tässä tarkasteltujen naisten elämäkerrat ovat lähempänä esimerkiksi suomalaisten naisten elämäntarinoita kuin omien maanmiestensä, ja päinvastoin. Sukupuolijärjestelmän jatkuvuuksien ja murrosten pohtiminen on tärkeää, jotta naisten historia tulee näkyväksi. Näin voidaan kyseenalaistaa totunnaisia tulkintoja.

Lopuksi on aikajana, johon on koottu tärkeimmät tapahtumat aikajärjestyksessä, viiteluettelo, varsin mittava lähde- ja kirjallisuusluettelo, henkilöhakemisto ja aivan lopuksi esitellään tekijät.

Kirjan artikkelien laaja-alaisuus valottaa naisten asemaa ja elämää venäjän historiassa sen eri aikoina.  Teos lähtee liikkeelle yksittäisten naisten elämäntarinoista ja toiminnasta, joita peilataan venäläisen yhteiskunnan ja kulttuurin keskeisiin tapahtumiin ja kehityskulkuihin. Naisten kertomuksia tarkastelemalla tuodaan historiaan myös uusia ääniä kyseenalaistamaan suurten kertomusten yleispätevyyttä. Mennyt antaa avaimia myös tähän päivään.

Arja Rosenholm, Suvi Salmenniemi & Marja Sorvari (toim.) Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa

Gaudeamus 2014. Kustantajalta. Kiitoksin