Kuu nousee pyöreänä Wanderburgin ylle, odottamaton kuu, kuu vailla suuntaa.Andrés Neuman (1977) on syntyjään argentiinalainen, mutta asuu nykyisin Espanjassa. Hän on kirjailija, runoilija, kääntäjä ja toimittaja.
Vuosisadan matkustaja on kirja kirjallisuudesta, kirjallisista keskusteluista ja historiasta sekä niiden keskinäisestä suhteesta. Mutta mitä kaikkea muuta tämä kirja on? Tämä kertoo rakkaudesta, kansalaisten tasa-arvoisuudesta, kolmiodraamasta, politiikasta, ystävyydestä ja lähdöistä. Ennen kaikkea Vuosisadan matkustaja on älykäs romaani ja lukijaansa kunnioittava ja koetteleva.
Tarina sijoittuu Wandernburgin kuvitteelliseen, saksalaiseen kaupunkiin. Tarinan Euroopassa eletään 1800-luvun alkupuolen murroksen vuosia. Tarinan päähenkilö, salaperäinen herra Hans saapuu kaupunkiin aikeenaan yöpyä yksi yö, jonka jälkeen hänen mahdollinen määränpäänä olisi Dassau. Wandernburgin kaupunki ei löydy kartalta, mutta paikantuu johonkin Saksin ja Preussin välille.
Matkalaisen oleskelu venyy aiottua pidemmäksi, osittain kaupungin omituisen piirteen takia, sillä se muuttaa muotoaan yön aikana. Wandernburg kiersi kehää niin kuin auringonkukka mukautuu auringon oikkuihin. Tämä siirtyilevyys tuo mieleen Bruno Schulzin Kanelipuodit ja muita kertomuksia, joka on yksi hienoimpia lukemiani kirjoja. Wandernburgista ei koskaan tiedä, missä sen rajat kulkevat, tänään täällä, huomenna siellä. Silti kaupunkiin tulee matkamiehiä, kuka eksyy mistäkin syystä, läpikulkumatkalaisia, jotka eivät osaa lähteä poiskaan. Espanjalainen kauppias Álvaro on ollut läpikulkumatkallaan yli kymmenen vuotta.
Selittäkää meille, jos suinkin sopii, miksi ette pidä historiallisista romaaneista? Hans huokaisi.
Ei etten pitäisi niistä, Hans aloitti, mutta minusta Walter Scottin romaanit, puhumattakaan hänen jäljittelijöidensä kertomuksista, ovat huiputusta. Mutta eivät siksi että ne ovat historiallisia vaan siksi, että ne ovat epähistoriallisia. Olen intohimoinen historian ystävä, ja siksi nykyinen historiallisten romaanien tulva on minulle tuskaa. Olen sitä mieltä ettei menneisyyden pitäisi olla ajanvietettä vaan laboratorio jossa analysoidaan nykyisyyttä. Noissa kirjasissa tuppaa olemaan kahdenlaista menneisyyttä: paimenidylliä ja valheellista helvettiä. Ja molemmissa tapauksissa kirjailija valehtelee.
Hans uppoutuu kiinnostaviin keskusteluihin kaupunkilaisten kanssa, istuu kirjallisessa salongissa keskustelemassa. Tarinan keskeisiä henkilöitä ovat viisas posetiivari, kauppias Álvaro sekä Sophie, porvarisperheen aistikkaan vapaamielinen tytär, modernien toiveiden nainen. Sophien salongin kiihkeissä väittelyissä käsitellään tasa-arvoisuuden, kirjallisuuden ja yksilönvapauden teemoja samalla kun keskustelijoiden omat ihmissuhteet muuttuvat yhä kiemuraisemmiksi. Sophiella on muodollisesti sulhanenkin, ylhäinen Rudi Wilderhaus. Herra Gottliebillä on myös naimisissa oleva poika Dresdenissä, mutta hän oli tyttärensä ainoa huoltaja, koska menetti vaimonsa tämän synnyttäessään Sophieta. Ylisuojeleva isä kertoi muukalaiselle haluavansa saattaa tyttärensä pian Wilderhausin puolisoksi.
Mielenkiintoinen ajatus ja selittää sitä paitsi nykyisen huonon maun: mikä tahansa karkeus tai typeryys ansaitsee tulla kerrotuksi, koska sellaista tapahtuu. Tuosta kuulee tosiaan usein, Sophie myönteli, nykyromaanit ovat kuin peilejä.…
Ongelma on siinä että kirjoja julkaistaan aivan liikaa, professori Mietter ilmoitti. Nykyään kuka tahansa uskoo kykenevänsä kirjoittamaan romaanin.
…Silloin arvostimme joka opusta ja vaadimme että se opettaa meille jotain tärkeää, jotain vakuuttavaa. Nykyään ihmiset pitävät tärkeämpänä kirjan omistamista kuin sen ymmärtämistä, ikään kuin he ostamalla kirjan omaksuisivat sen sisällön.
Vuosisadan matkustaja on upea kirja, joka koukuttaa salaperäisen saapujan matkaan. Ensi hetkestä lähtien siitä, kun matkustaja saapuu kieseissä, ottaa raskaan matka-arkkunsa ja asettautuu majataloon, niin minä olin myyty. Tarinan kulku on paikoin verkkainen, mutta koukuttava. Toisaalta tarinaa kuljettavat otteessaan pitävät soljuvat dialogit. Ajatusten virta repii lukijaa, loukattu itsetunto hakee sovitusta, muukalainen on tyrmässä syyllinen, pimeät kujat antavat suojan, jonka päivänvalo vie. Hieman pelkäsin, että Hansin oleilu majatalossa pitkästyttäisi minua, sillä Walter Moody uuvutti minua ajoittain Hokitikan pikkukaupungin saluunassa Eleanor Cattonin Valontuojissa. Vuosisadan matkustajan tarina kulkee sutjakasti huikeasta sivumäärästään huolimatta.
Franz meni nuolemaan isäntänsä sormia. Hans katsoi vaistomaisesti luolansuulle tietäen hyvin ettei sieltä tulisi ketään: Álvaro oli jo käynyt koreineen, Lamberg oli tehtaalla eikä tohtori Müller ollut tulossa siihen aikaan. Hetken karhea yksinkertaisuus yllätti hänet täysin. He olivat yhdessä, kahdestaan, eikä enää muuta enää olisi. Ei edes viimeistä lausetta. Posetiivari oli sanonut monta viisasta lausetta sairautensa aikana ja nyt lopun häämöttäessä hän oli hiljaa. Hän vain katsoi Hansia heikko hymy huulillaan päästämättä irti tämän kädestä, kuin lapsi joka on juuri uskaltamaisillaan hypätä.
Luin kirjaa iltaisin, sillä kirjaa ei mielellään kuljettele mukanaan. Kirjan kansi on tyylikäs, kaunis ja tarinaan tukeutuva. Tämä teos toi mieleeni Thomas Mannin Taikavuoren, jolle olen kavunnut vain kerran. Tarinan henkilöhahmot ovat tarkoin vaalittuja. Alusta loppuun kirjassa kulkee viekoitteleva salaperäisyyden vire. Aistien juhlaa; valon, tuulen ja sään. Tuulen tornin tuuliviiri porautui usvaan, yövartioiden värssyt varjelivat kaupunkilaisia, yön täyttämä haukunta ja nau’unta rikkoivat hiljaisuutta, hyvät muistot lämmittävät elämässä, hovawart ja positiivari elävät sanattomassa yhteisymmärrys. Kirjan kieli on kaunista, kielikuvat hypnoottisia ja kuvaukset mykistäviä: Jos hän olisi nostanut kynttilää katonrajaan, hän olisi nähnyt hirsissä hämähäkinseittejä. Seittien seassa hämähäkki punoi Hansin unia säie säikeeltä. Tämä on hyvä lukuelämys.
Kiitän kustantajaa kirjasta!
Andrés Neuman Vuosisadan matkustaja
Suomentaja Tarja Härkönen
Espanjankielinen alkuperäisteos El viajero del siglo (2009)
Tammi 2015 Keltainen kirjasto. Arvostelukappale. Kiitoksin.
Osalllistun tällä Ompun Sateenkaari-haasteeseen.
Olisin halunnut kirjoittaa kirjan lopusta, mutta en tehnyt sitä. Yritin kertoa ennemmin liian vähän kuin liikaa. Tekstiini kertyi silti pituutta, vaikka pidän lyhyistä. Olisin halunnut tuoda Sophien esille enemmän, mutta en halunnut spoilata. Sophiella oli omat, vahvat haaveet elämän suhteen, ihan varmasti Woolf tuli mieleeni, useamman kerran naisen osassa, etenkin kun luen ohessa hänen päiväkirjansa osaa II. Tämä on hieno kirja.
VastaaPoistaUlla, aivan uskomatonta. Bloggasin eilen Vuosisadan matkustajasta ja kirjoitin, että minulle tämän lukeminen oli paikoin samalla tavoin haastavaa kuin vaikkapa Thomas Mannin. Meille molemmille tämä on tuonut mieleen Mannin - aikamoista. Minulle tämä ei ollut yhtä suurta nautintoa, vaan välillä lukeminen oli hankalaakin, pitkästyttävääkin, mutta viehtymys tuli pikku hiljaa ja lopullisesti vasta blogatessa.
VastaaPoistaMinä pääsin mukaan tarinaan heti Hansin saapumisessa, se oli niin salaperäistä, mutta minun ongelma oli majataloon päätyminen. Mietin, että kultakenttien kutsu ei iskenyt minuun. Tympiinnyin saluunassa. Valontuojat puudutti minut totaalisesti. Ja Leine Ikuisuusvuonon profeetat - painajainen sekin.
PoistaMietin, että apua, miten selvitän nämä sadat sivut. Etenin kuitenkin lukemisessa hyvin, lukeminen tuntui koko ajan helpommalta. Luin ohessa toista kirjaa, koska tuota paksukaista en kuljettanut mihinkään. Toinen ohukainen vain koetteli minua paljon enemmän, olin ymmärrykseni rajamaillla enemmän kuin kerran.
Jollain tavalla Vuosisadan matkustaja valloitti minut. Pidin kovasti lukemastani. Blogitekstin kirjoittaminen oli vaikeaa. Kieltäydyin ehdottomasti nousemasta kieseihin. En halunnut kertoa rakkaudesta, yhteisistä hetkistä. Jollakin tavalla minua kiehtoi Sophien elämä, jollain tasolla ajan raamit kauhistuttivat.
Omppu jännä tuo Taikavuori, mietin myös paikoin Kafkaa.
PoistaTämä on juuri luvussani. Huikea huikea kirja! Palaan tähän postaukseen myöhemmin!
VastaaPoistaOdotan sinun tekstiä, haluan lukea sinun esittelyn. Hieno kirja, yksi vuoden parhaimmista.
PoistaLuin juuri, koukutti huomaamatta, vaikka mulle alku oli vähän kankea. Sitten kun sisään pääsi, ei millään olisi malttanut jättää hetkeksikään kesken. Se Taikavuori pitäisi varmaan lukea... Ikuisuusvuonon profeetoista pidin kovasti, samoin Valontuojista, vaikkei se ollut yhtä vaikuttava.
VastaaPoistaTaikavuori on tuskin taival, lukukokemus sinänsä. Tarpeeksi monta kertaa luettu, että pääsin loppuunkin, niin että ensimmäinen kappale iskostui mieleen pysyvästi, mutta kannatti lukea. Voisin ottaa uuden mittelön, sillä lukemisesta on kauan. Pidin Valontuojista, mutta se uuvutti pituudellaan. Vuosisadan matkustajasta pidin alusta loppuun.
VastaaPoista