tiistai 13. lokakuuta 2015

Nina Lepokorpi Tonttu-ukko tarinoi





Turun linnan tonttu-ukon seikkailut jatkuu

Sakari Topelius kirjoitti sadun Turun linnan tonttu-ukosta vuonna 1849. Nina Lepokorven kirjoittamassa ja Kirsi Haapamäen kuvittamassa kirjassa Tonttu-ukko tarinoi jatketaan tonttu-ukon tarinaa. Olen esitellyt aiemmin blogissani Zacharius Topeliuksen Turun linnan tonttu-ukko sekä Maija-Leena Keron kirjan Salaperäinen Luostarimäki.

Tonttu-ukko tarinoi -kirjan 15 lyhyessä tarinassa kurkistetaan Turun linnan arkielämään tonttu-ukon kertomana. Tarinat ovat peräisin tonttu-ukon muistoista vuosisatojen varrelta. Turun linnan tonttu-ukko on Suomen kaikkien tonttujen kantaisä, haltiatonttu, joka on yhtä vanha kuin Turun linna. Tätä haltiatonttua ei pidä sekoittaa joulutonttuun.


Tonttu-ukko on joskus hieman kärttyinen, mutta hyväsydäminen ukko, joka liikkuu näkymättömänä kodissaan paikkaillen, korjaillen ja järjestystä vaalien. Muutaman kerran vuodessa tonttu kääntää lakkinsa nurin ja muuttuu näkyväksi, jolloin tämän hahmo saattaa yllättää kulkijan saleissa, portaikoissa tai sujahtamassa seinien läpi.

Vuosisatainen tonttu-ukko kertoo linnan entisistä asukkaista, sillä kuulemme Annasta, Klaus Lydekenpojan tyttärestä, tonttu-ukon seuralaisena kulkevasta Murri-kissasta sekä Valpuri Kynin haamusta. Valpuri oli kuuluisa noita 1600-luvulla, hän taisi lääkeyrttien ja myrkkyjen käytön ja sai sudetkin tottelemaan komentojaan. Valpuri päätyi linnan tyrmään noituudesta syytettynä. Tonttu-ukko on seurannut niin Juhana Herttuan hovielämää 1500-luvulla kuin tutustunut kreivi Pietari Brahen juhlapöytien herkkuihin 1600-luvulla.

Tonttu-ukko seikkailee myös 2000-luvulla ihmetellen ja päivitellen nykypäivän luokkaretkeläisiä ja hieman oppaitakin, jotka unohtavat tontun roolin keskeisissä tapahtumissa. Tonttua kummastuttavat myös 2000-luvun muoti-ilmiöt, kun naiset kirmailevat sääriään esitellen, kun ennen vanhaan he pukeutuivat säädyllisesti pitkiin hameisiin, ja ennen vanhaan nähtiin vain turhamaisten miesten sääret. Tavallisen kansan tuli pitäytyä esi-isien vaatetuksessa, eikä kansan ei ollut sopivaa koreilla vaatteilla, sillä itse Kustaa-kuningas kielsi.

Tutuiksi tontulle ovat tulleet myös linnan palvelusväen touhut ja muhkeat ruokavarastot, vaikka toisinaan tonttu-ukko herkuttelee hämähäkeillä onttotornissaan. Tonttu-ukon herkkua on hämähäkinseitti leivänkakkaran päällä sekä hämähäkinseittipörhösuomuhelokkasalaatti.

Tonttu-ukon hämähäkkejä onkin kuvattu kirjan sivuille runsaanlaisesti, varsin viehkeä otus. Kirjan viimeisenä tarinana on Tontun jouluyö, kun Joulurauha on julistettu kaupungin kaikille asukkaille. Kadut ja pihat ovat tyhjiä. Pehmeä lumi peittää maiseman. Vain tuoreet jäniksen jäljet linnan puistossa kertovat jonkun elollisen liikkeistä. Tonttu-ukko nauttii hulinan jälkeisestä rauhasta ja rikkumattomasta hiljaisuudesta, kun ihmiset ovat osanneet viimein vetäytyä koteihinsa.


Nina Lepokorpi Tonttu-ukko tarinoi
Kuvitus Kirsi Haapamäki
Turun museokeskus 2015.
Turun museokeskuksen julkaisuja 73.
Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.


Kirjaa voi tilata Turun linnan museokauppa Fataburista.
Linnankatu 80 puh. 02 262 0303



Kiinnostuitko pörjösuomuhelokasta? Kuvasin sitä kotielläni tänä syksynä. Tällainen on korea pörhösuomuhelokka kuvat Ulla S.




4 kommenttia:

  1. Wanha kunnon Topelius. Hänen satunsa ja tarinansa olivat mukana lapsuudessani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan hammas ei kuluta tuttua tarinaa.

      Poista
  2. Tonttutarinoissa on tunnelmaa ja haltiatontuissa mukavasti särmää. Täytyypäs napata nämäkin lukemistooni, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilostuin, kun minulle tarjottiin tätä kirjaa. Tämä sopi vielä niin hyvin tälle viikolle.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!