Itävaltalainen
Peter Handke välittää lukijoilleen unohtumattoman kulinaarisen,
luonnonvaraisen, filosofisen sienimatkan. Luettuani Handken kirjan Intohimoisesta
Sienestäjästä ajatukseni alkoivat hakea vanhaa japanilaista sanonta “Mikään ei ole niin tärkeää
kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeä. Handke kertoo
tarinan intohimoisesta sienestäjästä, joka elämänsä aikana omistautuu sienille,
mutta joutuu pohtimaan, että onko sienestyskään minkään väärtti?
Handken
teos ei ole aiheeltaan ainutlaatuinen sienten osalta, sillä Vladimir Solouhin Kolmas metsästys
sienestäjän muistiinpanoja on sienten tuntijoiden innolla lukema kirja.
Luin Handken Suuren
Putouksen viime vuonna. Se vahvisti käsitykseni, että kirjailija osaa
luotsata lukijan pyökkilehtojen läpi, että hän hallitsee tarvittavan jargonin. Silloin
kuljin ”minun näyttelijän” seurassa, Moravalaisessa yössä olin Morava-joella
kuunarilla kirjailijan seurassa ja nyt jälleen kirjailijan seurassa sienien
maailmassa – kirjailijan alter egot ovat läsnä. Kirjan loppuun Handkella on
traditionaalinen tapa laittaa määritteitä, niin tässäkin Mont Marquemont -
Chavill joulukuu 2012. Handkehan on asunut 1990 lähtien tuolla Pariisin
esikaupunkialueella. Eikä joulukuun alkupäiväkään liene sattuma
syntymäpäiville.
Intohimoisesta Sienestäjästä on erilainen sienikirja. Sienestäminen
kohoaa miehen elämässä kaiken yläpuolelle – etsintä, löytämisen hurma. Puhumme
sienestämisestä, kun muualla puhutaan termillä mushroom hunting.
Sienten keräämisessä on oma intohimonsa. Pääset pitkälle tai
ainakin säilyt hengissä seuraavan sanonnan avulla. There is an old
saying that there are only two types of mushroom hunters. There are the old
mushroom hunters and there are the bold mushroom hunters…. but there are no old bold mushroom
hunters. Sienissä on oma
slanginsa, sillä sienellä ei ole vartta tai hattua, vaan jalka ja lakki. Yhtä
varovainen on oltava yksilö sanan käytössä eli on parempi turvautua sanaan
itiöemä. Itiöemät me keräämme ja näemme, sienirihmastot (sienijuuri, mykorritsa)
elävät maassa. Valitan, tarvitset perusterminologian kirjan kanssa siitäkin
huolimatta, että sienet ovat kulissina.
Kohtaamiset muiden sienestäjien kanssa olivat tuiki harvinaisia, johtuen siitä, että näiden sientenetsimisalue sijaitsi jossakin toisaalla tai sitten he yleensä etsivät sieniä samasta paikasta eri aikaan kuin hän.
Kirjailija
kutsuu sieniin hullaantunutta miestään kotikylänsä lapsuusystäväksi, jonka
tarinaa hän taltioi. Ajan ankkuria saadaan hieman, että sienimiehemme
lapsuudessa elettiin Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ja tämän kotikylän
lähelle perustettiin sientenkeräyspaikka. Sieniä kerättiin ja niistä
saatiin rahaa. Paikallisesti tarinaa hahmotellaan näin: pois sodan jälkeen
yhdestä lähellä sijaitsevasta slaavilaisesta maasta oli saanut tilapäisen
turvapaikan tästä talosta. Miehen siviiliammatti oli asianajaja,
rikonsoikeuden asianajaja, kansainvälisissä maailman rikostuomioistuimissa.
Miehen varhaista sienihullaantumiskautta seurasi toinen puoli hänen elämäänsä,
jolloin sienten maailma ei merkinnyt hänelle juuri mitään. Ei ainakaan hyvässä
mielessä, sillä hänen asuttamaan taloon pesiytyi lattiasieni.
Hyvin toimeentuleva, kuten jo sanottu, hän oli nytkin, mutta sienikirjalla hän tulisi erityisen rikkaaksi, ja tiedättekö, mistä hän uneksi? Metsän ostamisesta itselleen, suuren metsän hankkimisesta!
Tuo
suvereeni aarteenetsijä elää sienille ja sienistä välittämättömiä ylenkatsoen.
Herkkutatti, elämän ensimmäinen herkkutatti, Boletus edulis,
kantarelli, kurttusieni, keisarikärpässieni, ukonsieni, tryffelit – kaikki nuo
miehemme tuntee. Handke ei sirottele sienten nimiä sienikirjaa selaten,
hän kuvaa haisusienen niin rakenteen kuin löyhkän. Sivun 39 kuvausta ei vain
”väsätä” osaamattomana tai mutu-menetelmällä. Sienimiehemme sai arvostustakin
ja asiantuntevuutta myös sienikonferenssissa. Miehemme pohti elämänsä varrella,
josko sienikirjan kirjoittaminen tekisi hänestä rikkaan. Rikasta hänestä ei
koskaan tule, mutta hyvin toimeentuleva. Sienikirjakin jää.
Kuunvalottomina öinä, yksinomaan tähtien loistaessa kirkkaalla taivaalla, sienet, ennen kaikkea herkkutatit, sanamukaisesti työntyvät esiin maan sisältä, ja hän todisti väittämänsä todeksi yhdellä jos toisella ”itse koetulla” kertomuksella.
Miehemme
antautui sienille, aarteille, löytämiselle lähes hulluuteen asti. se sanelee
myös löytämisen ilon, jota viljellyt eivät suo. Hän hukkaa niin perheensä,
työnsä merkityksen sienten muodostuessa elämänsisällöksi. Hänen vaimonsakin jo
kauan sitten hänen luotaan lähtenyt, kertoi minulle kohdanneensa miehensä
kerran metsässä ja tämän katsoneensa ensimmäisenä, mitä hän, vaimo piti
kädessään. – Ja mitä se oli? Keisarikärpässieni, Caesarsieni, Amanita caesarea.
… Mutta tunnistamatta vaimoa ihaili tätä kuin vierasta, enemmän tämän löydöstä
johtuen kuin naisen kauneudesta johtuen.
Kirjan
lopussa kirjailijamme kohtaa ystävänsä ja kuulee tarinan lopunkin.
Lopulta sienihullu ystävämme saa kerrottua, että hänen pitäisikin laatia
sienivastainen kirja.
Myös metsät ja ylipäätään metsäilma olisivat ajan mittaan pahaksi, äärimmäisen epäterveellisiä, painaisivat keuhkoja janiiinedelleen, hohkaisivat inhottavia höyryjä ja ylipäätään loppujen lopuksi aiheuttaisivat vain pahaa.
En ole
luontokuvausten ystävä, sillä se ei ole helppo laji. Luontotuntemus ei kerry
äidinmaidossa, vaan vaatii oppimisensa. Handken on pakko tietää sienistä
jotain, sillä olisin valmis istahtamaan hänen laittamalleen sieniaterialle,
joka on minulta paljon sanottu. Handke korostaa luonnonsieniä, ihmisen
vieraantumista luonnosta, ihmisen luontosuhdetta, ekologista lukutaitoa sekä ihmisen vapautta. Yllättävintä on kirjan
huumorinvire, ilahduttavinta tekstin rentous, Handkea parhaimmillaan.
Loppunäytös tapahtuu Auberge de Saint Graalin -majatalossa Grisy-le-Plâtre
kylässä. Jään yksin viimeisissä sanoissa esittämään kysymyksen, kuka oli
neljäs?
Kirjan
on suomentanut Arja Rinnekangas ja hän on ansiokkaasti tarponut sienessä
kirjailijan seurassa. Aloitin Handken lukemisen Vasenkätisestä
naisesta, ja kuljen yhä sillä tiellä pettyen kerran vuodessa kuten
tänäänkin. Tekstini on kirjoitettu 8.10.2015 kahden jälkeen. Toivoisin palkinnon Handkelle. Vasenkätisen naisen,
Mariannen, vapautta tässäkin haetaan. Oletan, että Versuch-sarja
tuli päätökseensä satuna tai esseenä.
Kiitän
kustantajaa saamastani kirjasta.
Peter
Handke Intohimoisesta Sienestäjästä
Suomentaja
Arja Rinnekangas
Alkuteos
Versuch über den Pilznarren
LURRA
Editions 2015 lokakuu. Kustantajalta.
Onpas hyvä bloggaus.
VastaaPoista(Intomielisyydestä tulppaaneihin on Dumasin Mustassa tulppaanissa hyvä kuvaus).
Kiitos, Jokke.
PoistaTuo Dumas pitääkin selvittää.
Jätin tekstistäni itsestäänselvyydet pois, sillä en pohtinut Handken kaupallisuutta tai myyntiä. Minua häiritsee, että Handke liitetään paljon sellaista, jota kirjailijan tuotanto ei kuitenkaan tue. Minulta on lukematta Jukeboksista ja Riisuttu epäonni, mutta en usko niiden selvittän edellistä. Aihe tympii minua, mutta halusin tuoda sen kommenttina. Pidän Handken tiiviistä ilmaisusta. Rax Rinnekankaan kirjassa Nocturama – Sebaldia lukiessa on erinomainen johdatus Handken tuotantoon.
VastaaPoistaMinun kokemusten mukaan keskieurooppalaisille sienestys ei ole yhtään niin itsestään selvää kuin meille. Luulinkin aluksi, että tämä on suomalainen kirja.
VastaaPoistaEn tahdo nykyisin jaksaa luontokuvauksia. Toivon tosin, että oppisin itse kuvailemaan sitä, eli näitä voisi kait lukea "oppikirjoina".
Jokamiehenoikeudet ovat paljon rajatumpia monin paikoin.Juu ei ole suomalainen kirja, En tarttuisi kotimaisiin tuotoksiin, etenkään ammattlaisten. En tee sitä kasveissakaan. En pidä sitä korrektina.
PoistaJos huomioidaan Italia, niin niiden sienikirjat ovat upeimmat painojäljeltään. Kun vielä ymmärtäisikin...
Luontokuvaukset puuduttavat minua. Uskon vakaasti, että yliopisto opettaa, että kasvitkin opitaan. Kyllä tietokirja paljastaa.
PoistaLuin viime vuonna Kultarinnan ja tiesin tekijän taustaa. Tuossa kirjassa on paljon muuta, mutta luonto antaa osansa siihen ja kuvaus on ansiokas. Luin viikolla Routaholvin, jossa on paljon kasveista, hieno kirja. Ja Atwood, jaksan vain ihailla hänen osaamistaan kesän trilogiassa.
Luotan Handkeen aika paljon ja ajattelin, että hän tehnyt pohjatyönsä. Tuossa kirjassa on paljon sellaisia asioita, että noviisi olisi ajanut karille. Mies on kulkenut metsässä. Eihän sienet ole se ydin, mutta niiden rooli on merkittävä, niin jotain on tiedettäväkin.
Olen lukenut Handkelta pari kiraa, muistaakseni esim Vasenkätisen naisen, jo monia vuosia sitten... Ehkä olisi syytä tarttua hänen kiroihinsa uudelleen. Tämä sinun juttusi innoitti.
VastaaPoistaVasenkätinen nainen on hieno. Luin se aikoinaan kolmikossa Strauss Omistus, Kyrklund Solange. Handke kulkee omia teitään, hän ei myy fraasiutuu häneen. Paljon häneen myös liitetään sellaista, jota hänen tuotantonsa ei tue. Suosittelen jatkamaan hänen parissa.Handken Suuri Putous on hieno yhdenpäivänromaani.
Poista