sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Hanna Hurtta Sesonkireseptit


Hanna Hurtta Sesonkireseptit

Sesonkia 2016, 2, painos. Tekijältä. Kiitoksin.


Kasvisten kulutus on koko ajan kasvussa, mutta ravitsemussuositusten tasoon on vielä matkaa. Suomen pitkät valoisat päivät tuottavat monia maailman parhaita kasviksia. Sesonkiresepteissä Hanna Hurtta tarjoaa yli 50 eri kasviksesta noin 200 reseptiä. Reseptit ovat pääosin tarkoitettu neljälle hengelle.

Resepteissä on otettu vaikutteita aasialaisesta keittiöstä, jossa kasvissyönti on selvästi yleisempää. Esimerkiksi pyhien lehmien Intiassa noin 40 % väestöstä on kasvissyöjiä. Sesonkireseptien jokainen resepti on ajoitettu vastaamaan suomalaisten kauppojen sesonkitarjontaa.


Sesonkireseptit ei ole pelkkä kasvisruokakirja, vaikka puolessa resepteissä ei käytetäkään lihaa tai kalaa. Pahanmakuista ruokaa saadaan usein väärällä valmistustekniikalla. Tässä teoksessa on jokaiselle mukaan otetulle kasvikselle tarjolla neljä erilaista valmistus- tai käyttötapaa. Sesonkiresepteissä pyritään myös hälventämään kasvis- ja liharuoan välistä vastakkainasettelua.

Ravintolakokki Hanna Hurtta pitää suosittua Hannan soppa-blogia, jossa todella näkyy ammattilaisen ote.

Vuosi vuodelta omat kulutustottumukseni ovat muuttuneet Satokausikalenterin ohjaamana käyttämään aina vain enemmän sesongissa olevia vihanneksia. Tähän reseptivihkoon olen kerännyt suosikkiohjeeni ja kehittänyt liudan uusia, Reseptit ovat helppoja, terveellisiä ja ennen kaikkea maukkaita. Raaka-aineet löytyvät pääosin lähimarketista.


Kuukausittain jos katsotaan reseptitarjontaa:


Tammikuussa käytetään sitrushedelmiä ja banaania.

Helmikuussa on annoonaa, avokadoa, kiiviä ja veriappelsiinia.

Maaliskuussa on mangoa, papaijaa, passionia ja mandariinia.

Huhtikuussa vasta tulee kotimaistakin. Inkiväärin lisäksi on korvasientä (kuukausi liian aikaisin), nokkosta ja voikukkaa (voikukat eivät kuki huhtikuussa, vaikka kolme neljästä reseptistä oli nuppuja tai kukkia.

Toukokuussa on parsaa, varhaiskaalia, raparperia ja varhaissipulia.

Kesäkuussa on herneitä, perunaa, retiisiä ja nektariinia,

Heinäkuussa on kurkkua, mansikkaa, yrttejä (persilja, tilli) ja selleriä.

Elokuussa on härkäpapua, maissia, marjoja ja tomaattia.

Syyskuussa on luumua, omenaa, ruusukaalia ja (herkku)tatteja.

Lokakuussa on juuripersiljaa, kurpitsaa, lehtikaalia ja maa-artisokkaa.

Marraskuussa on mustajuurta, palsternakkaa, punajuurta ja persimonia.

Joulukuussa on ananaksen, granaattiomenan, kastanjan ja klementiinin vuoro.



Resepteissä käytetään paljon eksoottisia tuontihedelmiä, mikä luo myös vaihtelua ja tarjoaa monipuolisuuutta. Kotimaisten yrttien käyttöä jäin kaipaamaan raaka-aineina. Joulu-maaliskuussa käytetään  eksoottisia hedelmiä. Kotimaiset juurekset (porkkana, lanttu, nauris, sipulit) olisivat myös  parhaimmillaan.  Kotimaiset metsämarjat jäävät melko sivuun. Reseptit ovat erinomaisia ja ohjeet kokeilemisen ja käytön arvoisia.

Esimerkiksi tämä oli aivan lemppariohjeeni, jota olen jo testannut moneen kertaan:

Palsternakka-chorizopydäri

Oliiviöljyä paistamiseen

2 sipulia pilkottuna

150 g chorizoa paloiteltuna

½ juustokuminan siemeniä

500 g palsternakkaa raastettuna

2 valkosipulinkynttä hienonnettuna

sitruunan kuori raastettuna

puolikkaan sitruunan mehu

tuoretta timjamia

4 munaa

chilihiutaleita

suolaa ja mustapippuria


Kuumenna tilkka oliiviöljyä isossa pannussa tai kasarissa. Kuullota sipulit nopeasti. Lisää valkosipuli ja chorizo, kuullota pari minuuttia. Lisää palsternakkaraaste ja paista n. 10 minuuttia välillä sekoitellen. Mausta sitruunan kuorella ja mehulla, chilihiutaleilla, suolalla ja mustapippurilla. Tee seokseen neljä koloa ja lisää niihin oliiviöljyä. Riko koloihin kananmunat. Peitä pannu kannella ja anna hautua 5-10 minuuttia halutusta munan kypsyydestä riippuen. Mausta munat suolalla ja pippurilla. Ripottele pinnalle tuoretta timjamia.

2 kommenttia:

  1. Poimin reseptin talteen, palsternakkaa juuri jääkaapissa ja chorizo on suurta herkkua! Kiitos vinkistä :) Sesongit on hyvä käyttää hyödyksi ja meillä heviosastolla valkkautuu ostokset yleensä sesonkien ja hintojen mukaan. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin itsekin tähän ohjeeseeen.Sesongit ovat helppoja hyödyntää.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!