Kim Leine on tanskalainen kirjailija, joka asuu perheensä kanssa Kööpenhaminassa. Ikuisuusvuonon profeetat (Profeterne i Evighedsfjorden 2012) on hänen neljäs romaaninsa. Se on voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Kirjan on suomentanut Katriina Huttunen.
Ajattelin aluksi jättää Leinen kirjan lukematta, mutta tulin toisiin ajatuksiin syksyn mittaan. Lähdin lukemaan hieman varautuneena luettuani Jokken kirjanurkan ja Lumiomenan blogitekstit. Olen purnannut tämän vuoden keltaisen kirjaston kirjoja. Odotan niiltä Murakamin, Munron, Pamukin tai Watersin kaltaisia helmiä. En lähtenyt kovin toiveikkain mielin Leinen matkaan, kun jo Kalin laulu toi mieleen Intian hajut ja Lokineidon päiväkirjaa lukiessa tunsin lähinnä inhoa. Olin siis matkalla eritteiden ja hajujen inhottavaan maailmaan tietoisena. Olen kaunosielu ja nirppanokka. Orientoiduin Milja Kauniston kaltaiseen tekstiin, jota hän käytti kuvatessaan Olavi Maununpojan opiskeluvuosia Pariisissa 1400-luvun lopulla.
Leine tosin vie vessassa käynnin ja suolentoiminnan huippuunsa:
Heti kun hän on saanut nostettua helmat korviinsa ja istuuduttua laudalle, hänen peräpäästään purskahtaa mutavyöryn lailla liejuista massaa.
Ikuisuusvuonon profeetan alku tempaa mukaansa miltei alusta lähtien. Miltei sen takia, että prologi aukenee vasta kirjan puolivälin jälkeen. Biologin huumorintajua riemastutti Flora Danican ja Linnén naljailu. Kirjan päähenkilö on Morten Falck. Miljöönä 1700-luvun lopun Tanska, Grönlanti ja Norja ja epilogissa tullaan 1800-luvulle.
Morten opiskelee Kööpenhaminassa papiksi. Hän olisi halunnut lääkäriksi, mutta toteutti omien toiveidensa sijaan isän, isoisän ja isoisoisän haaveet. Tosin lääketieteen luennot ja demonstraatiot kutsuivat häntä luokseen liikaakin. Morten tietää pelin säännöt, että kodin taloudellinen turva ja prokuraattorilta saatu kuukausiraha vaati kuukausittaisen selonteon opintojen etenemisestä. Morten on kahdenkymmenenkahdeksan ja jonkin verran tietoinen rakkaudestakin, ainakin sen verran, mitä on opiskellut sitä yöllisillä kaupunkivaelluksillaan, porttisyvennyksissä ja kaupungin kapeilla kujilla. Näitä reissuja hän rahoitti rahtaamalla kalmoja lääketieteen ruumiinavauspöydille. Morten kokee, että papin on hallittava elämän eri puolet, sellaisina kuin todellisuudessa näyttäytyvät. Niinpä hän suorittaa elämän kiertokoulua kaiken ohessa, että mikään ei olisi hänelle vierasta.
Teologius voi olla hyvekin, kun hän valistaa neitsyt Schulzia: On yleinen käsitys, hän vastaa haparoiden, että neidin kaltaisten nuorten naisten on hyvä olla naimisissa, jotta he löytävät elämälleen tarkoituksen ja välttävät joutenoloa. Vanhapiikahan ei ole mikään hilpeä näky.
Mårten lukee Rousseuta ja kaihoaa vapautta: Ihminen on syntynyt vapaaksi ja kaikkialla hän on kahleissa. Oma sisar Kirstinekin puhui hänelle vapaudesta valita puoliso. Tuo lause ihmisen vapaudesta ajaa Mortenia eteenpäin. Morten kihlautuu Abelonen kanssa lähinnä purkaakseen sen. Morten pakenee itseään Grönlantiin pakanoiden maahan, tanskalaisten siirtomaaherruuteen. Laiva Tanskasta käy vain kerran vuodessa, muuten ankarissa oloissa tulee selvitä omillaan. Elämä on kovaa, siirtomaaisännät ryöstävät luontoa ja kohtelevat ”villejä” kuin eläimiä. Oikeus on omankädenoikeutta. Huonoina aikoina alkuasukasyhteisön turhat jäsenet tapetaan.
Kööpenhaminassa Mortenille on ennustettu. Liekkejä ja tulipaloja. Te pidätte tulella leikkimisestä pappi. Mutta tuli ei pure teihin. Ja näin käy parikin kertaa. Morten selviää siirtomaakauppiaan talon palosta. Hän lentää ruutitynnyrin räjähtäessä viinatynnyri sylissään tunturiin kummankaan vahingoittumatta.Kirjan kolmannessa osassa Morten Falck palaa kotiin. Lokakuun 24. päivänä vuonna 1793 hän seisoo Bergenin satamalaiturilla. Merituulen sijaan hänellä on vastassa havumetsän, polttopuiden, hevosenlannan, ruoan käryn ja katuojan haju. Tukevaa mannermaata. Hänen maataan. Matka veneellä Kööpenhaminaan olisi lyhyempi, muta merestä hän on saanut tarpeekseen. Matkallaan etelään Morten pysähtyy hetkeksi matami Gunhild Krogerin luona, mutta kulkurin on oltava vapaa. Pidin lopusta, paluusta kotiin Kööpenhaminaan. Epilogissa tarina palaa vielä Grönlantiin.
Muutaman kerran Falck muistelee Kööpenhaminassa viettämiään vuosia. Ne ovat ikään kuin tulleet lähemmäs sen jälkeen kun hän lähti Grönlannista, kun taas siellä vietetyt vuodet tuntuvat kaukaisemmilta. Kuka minä oikein olen? hän ajattelee. Miksi päädyin tänne ventovieraiden ihmisten luo? Jos olisin lähtenyt metsässä vasemmalle, minne olisin joutunut? Eikö elämässäni ole muuta kuin yhteensattumia?
Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat tuo mieleen Eleanor Cattonin Valontuojat, vaikka yhtäläisyydet jäävät vähiin. Leine kuljettaa tarinaa kuitenkin sujuvammin. Huonointa kirjassa on sivupolut eli tätä kirjaa olisi kannattanut työstää ja tiivistää. Kirjaa lukiessa täytyy muistaa vuosiluvut ja osin tarinan kertoja pitää arvata. Harppuunamies on käsittämätön osio eli miksi se on mukana? Myös Kööpenhaminan palon kuvaus on liian yksityiskohtainen. Mortenin Grönlantiin kuljettaman lehmän osuus on myös arvoitus.
Minun ominta genreä tämä ei ollut. Rakastan kieltä, tiivistä ilmaisua ja kiteytettyjä ajatuksia. Marisen usein sivuista, mutta en antaisi sivuakaan pois Helprinin Talvisesta tarinasta tai Mercierin Yöjunasta Lissaboniin. Nuo ovat täydellisiä paksukaisia. Lukemiseni ajoittuu usein iltaan ja nukahtamiseen, joten ohuempia on helpoin käsitellä. Hmm… Taidan olla mukavuudenhaluinenkin. Lopuksi haluan todeta, että tämä on erinomainen kirja ja kuuluu sarjaansa. Minä en vain ole tämän lukijakuntaa, mutta ymmärrän tämän arvot. Parin viikon ajan tätä luin.Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat
Tammi 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.
Leinen matkassa ovat kulkeneet mm.:
Mukavaa, että huomioit Linnen, noteerasin sen, mutta en ole biologi. En viitsinyt kirjata myöskään suoraan tätä harvennusasiaa. Tässä on monta kahvaa, josta voi kääntää ja katsoa sisään. Ihmettelen kyllä niitä, jotka pitävät tätä kauniina kuvauksena. Makuasioista ei sovi toisaalta kinata.
VastaaPoistaEn voinut vastustaa tuota jäynää. Hän ei niin mairitellut aina meitä. Tässä esimerkki.
VastaaPoistaMaitohorsma Epilobium angustifolium
Metsälappalaisen asumusta, jossa taloudenpito on tiukkaa kuin Diogeneella, nämä korkeat kasvit ympäröivät usein puutarhan tavoin, ja niiden kukkiessa kotapaikkaa voisi luulla jumalien ja jumalattarien palatsiksi. Carl von Linné. Lapin kasveja.
Minä olin kyllä kovilla tuon kirjan kanssa ja kauneus...
Uhuh... Minä aloitin tämän ennen joulua, mutta olen edelleen jumissa ihan alkupuolella... jotenkin vaan menee vähän turhankin raadollisen puolelle lomalukemisena ja töiden aikaan sitä haluaa jotain viihdyttävämpää. Tiedä sitten, onko tälle kirjalle minulla koskaan sopivaa hetkeä.
VastaaPoistaMinna kyllä selvität vähitellen... Ja voin kertoa lohdutuksen, että pahempaakin on. Don DeLillon Cosmopolis on vain 235 sivua ja en ole varma selvitänkö. Teksti on melko siistiä. Kaiken kruunaa illan DVD apinoista. Kun kuvioissa on Willis & Pitt, niin tuskin pääsen tutkimusmatkalle sademetsään. Puolisoni valinta.
PoistaI adore your work.
VastaaPoista