Ali
Smith Oli kerran kello nolla
There but
for the (2011)
Suomentaja Kristiina Drews
Otava
2013. Kotikirjasto
Ali Smith (s. 1962) on skotlantilaissyntyinen
kirjailija, jolta on aiemmin suomennettu romaani Satunnainen (2006). Useita
kirjallisuuspalkintoja saanut Ali Smith on sukupolvensa omaäänisimpiä
brittikirjailijoita.
Oli
kerran kello nolla on hyvin monikerroksinen ja kosketettava tarina.
Jokainen lukija kokee teoksen omalla tavallaan, joten minäkin kerron tämän
omalla tavallani.
Smithin tarinan käynnistää
tapahtumasarja, jossa mies nimeltä Miles Garth osallistuu Eric ja Genevieve
Leen päivälliskutsuihin. Yllättäen
pääruuan ja jälkiruuan välissä Miles menee yläkertaan ja lukitsee itsensä
isäntäväen vierashuoneeseen. Näin saa alkunsa tapahtumasarja joka toimii lumipalloefektin
tavoin vaikuttaen monien elämään. Mies jää kuukausiksi isäntäväen riesaksi.
Väkivaltaisesti häntä ei voida poistaa, koska aitoa 1700-luvun ovea ei voi vaurioittaa.
Tapahtuma saa myös ulkopuolisten huomion, sillä Milesin ikkunan alle kerääntyy tiedotusvälineiden
edustajia ja uteliaita ihmisiä, jotka haluavat nähdä miehestä edes vilauksen.
Sinä et alkuunkaan ymmärrä kuinka kamalaa tämä on meille, Genevieve Lee sanoi. Siellä on ihania, ihania huonekaluja. Se on todella ainutlaatuinen vierashuone. Kaikki jotka ovat yöpyneet siellä ovat sanoneet niin. Nämä kuluneet kolmetoista päivää ovat olleet yhtä helvettiä.
Smith kytkee teokseen valtavasti
teemoja niin yhteiskunnallisuuden, identiteetin, yhteisöllisyyden, muistojen kuin
vanhuuden kautta. Sanat ja aika ovat keskiössä. Sanoja, sanoja, sanoja. Teos jakautuu neljään lukuun. Keskeisiä
henkilöitä on viisi. Tarina ei ole kovinkaan kummoinen, mutta lukijat lakoavat
Smithin kielen edessä. Tarinassa on
selkeä, yksinkertainen juoni. Toisaalta taas teos on runsaudensarvi ja
kaleidoskooppi.
Riippumatta menneestä ajasta, muistoista, perheestä, historiasta ja menetyksistä, tänään oli lokakuinen keskipäivän hetki Greenwichin puistossa.…Kuinka sopeutuvaisia ihmiset olivatkaan edes itse sitä tajuamatta siirtyessään sokeasti olotilasta toiseen. Yhtenä aamuna oli kesä, ja kun seuraavana aamuna heräsi, kokonainen vuosi oli sujahtanut ohi; ensin ihminen oli kolmekymmentä ja seuraavassa hetkessä kuusikymmentä, hän olisi kuusikymmentä tulevana vuonna, viisi sormea ja vilaus, kuinka nopeasti kaikki tapahtui!
Ensimmäisessä luvussa kohdataan
Anna Hardie. Anna oli tavannut miehen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin ja
tuntenut tämän muutaman kesäisen viikon ajan kummankin ollessa seitsemäntoista
vuoden ikäisiä. Gen lähestyy Annaa löydettyään tämän yhteystiedot Milesin
puhelimesta. Anna on suhdetoimintapäällikkö, joka pystyy vastaamaan
Genin avunpyyntöön myöntävästi elämäntilanteensa takia, sillä hän on
juuri irtisanoutunut työstään.
Genin ja Annan kohtaaminen korostaa hyvin,
kuinka araksi Gen on tullut vieraiden suhteen.
Hän johdatti Annan eteiseen päästämättä irti hänen kädestään. Kun hän irrotti otteensa, Anna laskosti jakkunsa ja pani sen sohvan käsinojalle. Genevieve Lee jäi tuijottamaan sitä luonnottoman pitkään.Anteeksi. Tuo pelottaa minua, Genevieve Lee sanoi.Minun jakkuniko ? Anna kysyi.Minua vaivaa nykyisin hirveä pelko, että ihmiset jotka riisuvat takkinsa tässä talossa eivät ehkä ikinä lähde, Genevieve Lee sanoi.Anna otti jakkunsa heti sohvalta.Anteeksi, hän sanoi.
Annan tarinaa seuraa Mark
Palmer, joka tapaa teatterissa Milesin. Mark tuo miehen seuralaisenaan. Mark
tiedetään homoksi, ja hänet onkin kutsuttu tämän takia. Isäntäväki kutsuu
juhliin tarkoituksella erilaisia ihmisiä. Mark on Hugon ja Carolinen tuttava. Milesiä epäiltiin
Markin kumppaniksi, mutta niin ei ollut. Miesten ikäerokin on parikymmentä
vuotta.
Seuraavaksi meillä on puhumaton,
dementoitunut vanhus sairaalasängyssä. May
tuntee Milesin tyttärensä kautta. Autettava vanhus tulkitsee vanhuuden tuntoja
paljon terävämmin kuin ulkopuoliset voivat edes kuvitella. May tietää, että lapset
haluaisivat siirtää äitinsä Satamakotiin, jonne äiti ei halua. Hän oli käynyt
katsomassa rouva Mastersia siellä, joten hän oli mieluummin valmis kuolemaan.
Vanhan rouvan pistävä ironia kuplii ja poreilee, sillä hän on tunteva vanhus,
joka erottelee ystävällisen ja satuttavan kosketuksen. Irlannin tyttö tai
Karibian poika. May ei hämäänny edes lääkäristä, vaikka tämän pelkkä läsnäolo
saa miespuolisetkin hoitajat säntäilemään ympäriinsä kuin säikähtäneet
kananpojat. Lääkärinä huseeraava määräilevä pikkukaveri on korkeintaan 165
senttiä eikä milliäkään enemmän.
Vanhus saa vieraakseen nuoren tytön, joka puolestaan saa osakseen vanhuksen vuolaan puhevirran.
May Young oli vanha. Nyt sinä olet aina nuori kun sinusta tuli Young, Philip oli kuiskannut hänen korvaansa alttarilla kesäkuun 7. päivänä 1947. Mutta ei May ollut hölmö, hän tiesi tarkalleen kuinka vanha hän oli. Hän tiesi, että oli tammikuu. Hän tiesi että oli torstai.
Viimeinen tarina on Brooke Bayouden
kertoma. Lapsikertojana yhdeksänvuotias Brooke on täydellinen. Itse asiassa
kohtaamme hänet pitkin tarinaa, sillä hän pulpahtelee esille siellä täällä. Hänen vanhemmat ovat tutkijoina yliopistolla. Brooke
on pikkuvanha lapsi, joka haluaa oppia kaiken, siteeraa Shakespearea, mutta
ennen kaikkea hän on valloittava tyttölapsi.
Smith laittaa lukijan
pohtimaan, miksi Miles tekee näin? Tempaus vaikuttaa monen elämään. Milesin henkilökuvaa
ei valoteta paljoakaan. Smith arvostaa lukijaansa, sillä paljon jää lukijan
varaan. Illalliskertomuksessa ihmiset säheltävät ajatuksiaan viinihiprakassa. Keskustelijoiden
asenteet ovat omahyväisiä, luokittelevia, loukkaavia, asenteellisia ja jopa
rasistisia.
Minun puolestani on ihan sama vaikka tiikerit kuolisivat sukupuuttoon, Hannah sanoo. Minusta on inhottavaa miten ne tappavat kauriita ja seeproja luonto-ohjelmissa.
Tuntui kyllä surulliselta ajatella niin, Caroline sanoo. Mutta ihan totta: minä katselin niitä kuvia, ja pakko tunnustaa, niin minä ajattelin. Meinaan että niinhän se on? Me ei tarvita enää eläviä tiikereitä. Villi luonto on lopultakin kesytetty.
Pidän älyllisistä ja hieman
lukijaa koettelevista teoksista, mutta… Mutta kertookin sitten tarkemmin sen,
että en pidä arvoituksellisuudesta, mystisyydestä tai piilotelluista asioista.
Tarina saa olla vaikea ja haastava. Smithin tarina on monikerroksinen, eri
tavoin tulkittavissa, mutta kaikesta huolimatta se on selkokielinen. Jos saat
edellisestä selvän, niin onnistut ratkaisemaan makuni. On ihan omaa
typeryyttäni, että katoan yön aikana Morava-joella
kuunarista, mutta en jaksa laahustaa sumussa ilman päämäärää. Jos tämä kirja on
sinulta lukematta, voit vain etsiä kirjan käteesi ja lukea.
Suomentaja on tehnyt huikean suomennostyön
välittäessään täydellisen kirjan lukijalle. Omat suosikkihahmoni ovat May ja Brooke. Luin
tämän ihanan kirjan ulkona loppuun kevään hellivässä lämmössä.
Tätä kirjaa on luettu valtavasti
blogeissa, joten tyydyn linkittämään vain muutaman.
Smithiltä irtoaa verratonta verbaalista iloittelua, suoranaista dialogin tykitystä huvittavine, ironisinikin piirteineen ajan henkeä hauskanterävästi kritisoiden ja kuvaten tilanteita eri perspektiiveistä ulkopuolisen silmin ja kautta. Myös "Satunnaisesta" pidin suuresti.
VastaaPoistaSatunnainen lukematta. Pitää etsiä sekin omaksi. Tämä ainakin oli hyvä.
PoistaVaikka Ali Smith on suuri suosikkini ja olisin valmis tyrkkäämään hänen käteensä Nobel-palkinnon en siitä huolimatta juuri tätä kyseistä teosta ole lukenut. Tuo engl.kielinen kirjannimi on ehkä huikein, joka on vastaan tullut. Mukava kuulla Ulla, että innostuit Smithistä. Hän on huikea. Sanoinko jo? Sanon vielä: hän on H-U-I-K-E-A. Huikea!
VastaaPoistaSinultahan minä sain kimmokkeen hänen lukemiseen. Mikä ihmeen Smith kausi minulla on? Patty ihastutti, Zadie kesken, Ali aivan mahtava, huikea. Dodie ja Deborah pitäisi lukea. Apua! Jatkanko? Jennifer - tunnustan lukeneeni ja pidinkin..., L. J. Tätä en tunnusta lukeneeni, mutta on näemmä hyllyssä. Oh, no! Montako näitä oikein onkin...
PoistaHienoa että luit tämän! Minulle tuli bloggaustasi lukiessa hillitön hinku lukea tämä uudelleen, mahtava kirja ja Brooke...! Mutta ehkä ensin Satunnainen, joka on vieläkin lukematta, vaikka divarilöytönä omassa hyllyssä nököttääkin.
VastaaPoistaTeit vakuuttavan vinkkauksen. Siirryn siis samantien kirjastovaraussivulle. Haastavuus on hyvästä, ja olen samaa mieltä kanssasi, että sen toivoo olevan muuta kuin epämääräinen vihjailu.
VastaaPoista