Vielä nyt viimeiset kirjapostaukset ennen joulua. Ennen joulua teen joitakin postauksia, mutta ne eivät liity kirjoihin. Seuraavat kirjapostaukset aikaisintaan 27.12.
Puhelimen soidessa telineessään Kaikula vilkaisi näyttöä ja säikähti niin, että oli vähällä ajaa bussinsa hallin seinään. Puhelimen näytössä luki ”Sanna”.Kuolema kutsuu katsomoon on kahdeksas hollolalaisen Eija Piekkarin Kristiina Elo –dekkari. En ole lukenut hänen aiempia dekkareitaan, mutta pääsin tarinaan mukaan vaivatta. Piekkarin tapahtumat sijoittuvat Hollolaan ja Lahteen. Lahden seutuville tarinansa sijoittaa myös Timo Sandberg, jonka kirjoja olen lukenut.
Piekkari keskittyy enemmän ihmissuhteisiin, rikosylikonstaapeli Krissen omaan elämään sekä ympäristön kuvaukseen poliisityön kuvauksen jäädessä taustalle. Pääjärven rannat, jopa Biologinen asema ja Radiomäki tulevat tutuiksi.
Siinä heidän edessään ei seisonut Riikka, vaan television Criminal Minds –sarjan Penelope Garcia. Riikka oli vaalentanut hiuksensa ja nostattanut ne garciamaiseen tapaan kammoilla osittain sivuilta ylös. Kammat olivat vaaleanpunaiset. Sama väritys jatkui vaatteissa, kevyessä villatakissa ja sen alla olevassa mekossa, jossa oli vaaleanpunertavalla pohjalla sinisiä kukkia. Kengät olivat siniset ja korkeakorkoiset.Elina Mäki ja Sanna Kaarnasuo päättävät viettää tyttöjen viikonlopun Hollolasta Pääjärven rantamökissä, mutta jotain menee pieleen suunnitelmissa. Elina Mäki päätyy yksin mökille, kun Sanna kolaroi autonsa ja näin hänen menonsa mökille estyy, mutta yöllinen vieras ei tietenkään tiedä tätä. Sanna löytääkin ystävänsä kuolleena seuraavana päivänä. Sannaa jää kaivertamaan, miten niin huolellinen ihminen kuin Elina olisi sulkenut pellit liian aikaisin? Sannan inttämisen myötä tapausta aletaan tutkia murhana, mutta motiivia ei oikein tahdo löytyä. Elinan aviomies, työtön myyntiedustaja Saku Mäki, olisi valmis hyväksymään vaimonsa tapaturmaisen kuoleman. Kuviossa on myös mukana Sannan velipuoli Jussi Kaikula. Löytyy vielä kaksi muuta tapettua naista, mutta mikä näitä naisia oikein yhdistää vai yhdistääkö mikään? Asiaa sotkee kylälle ilmestyvä miestenvokottelija Pinja ja hänen ”katoamisensa”.
Mutta kun Pinja alkoi kiskoa Aksua kamaria kohti, Krissekin havahtui ajatuksistaan ja jäi tuijottamaan, kun hänen miehensä pysähtyi ovipieleen eikä suostunut liikkumaan pitemmälle. Pinja hypähti kaulaan ja yritti osuttaa huulensa Aksun huulille.Piekkarin hahmot ovat tavallisia ihmisiä, joiden elämässä tapahtumat soljuvat normaalia tahtia. Tarinan henkilöt eivät ole mitään Lee Childin Reacherin kaltaisia superihmisiä. Juoni on selkeä, eikä turhia sivurönsyjä ole punottu mukaan. Loppuratkaisu tulee nopeasti ja murhien motiivit tuntuvat hieman heppoisilta, mutta klassisilta. Todellisuudessa murhaaja on harvemmin tilkkuhattunen. Tarinaan mahtuu kateutta, rahan himoa, pettymyksiä ja mustasukkaisuutta. Kuolema kutsuu katsomoon on hyvällä tavalla vanhanaikainen, perusdekkari, jossa väkivalta ei ole keskiössä. Pidin tarinasta.
Eija Piekkari Kuolema kutsuu katsomoon
Myllylahti 2015
Kustantajalta. Kiitoksin.
Rabih Alameddine (s.1959) on libanonilais-amerikkalainen taidemaalari ja kirjailija. Hän syntyi Ammanissa, Jordaniassa ja kasvoi Kuwaitissa ja Libanonissa, kunnes muutti 17-vuotiaana Englantiin ja sieltä edelleen Kaliforniaan. Alameddine on kirjoittanut neljä romaania. Hakawati, tarinankertoja on Alameddinen ensimmäinen suomennettu teos.
Tarinan kehyskertomus kuvaa, kuinka vuonna 2003 Osama al-Kharrat palaa Beirutiin isänsä kuolinvuoteen ääreen Amerikassa, Los Angelesissa vietettyjen vuosien jälkeen. Osama on tarinan kertoja, joka kertoo paluustaan ja kokemastaan suvun kerääntyessä yhteen. Osama ei tunne enää kaupunkia, sen kasvot ovat vieraat, se ei ole muistojen kaltainen, sillä jäljellä on vain kuori tutusta Beirutista. Hän tunsi olevansa turistina kummallisessa maassa. Hän oli kotona, mutta hyvin erilaisessa paikassa, kuin josta hän lähti maailmalle. Kaupunki on rakennettu hitaasti uudelleen sisällissodan päättymisen jälkeen. Värit olivat haalenneet. Murheista huolimatta Osama sekä hänen perheensä ja ystävänsä hakevat lohtua samoista asioista kuin niin monta kertaa aiemminkin: juoruista, naurusta ja ennen kaikkea tarinoista. Alusta lähtien kehystarina toi mieleeni Ljudmila Ulitskajan Iloiset hautajaiset. Yksinkertaisimmillaan Hakawati on kirja tarinankertomisesta, vanhasta kirjallisesta kertomaperinteestä Geoffrey Chauserin (1343-1400) Canterburyn tarinoiden tavoin.
Minun ei olisi pitänyt tulla tänne. Minun oli määrä käydä hakemassa Fatima, ennen kuin lähtisimme sairaalaan isääni katsomaan, mutta olinkin huomannut ajavani entisille kotikulmille kuin istuisin oikukkaan lapsen vetämässä leluautossa. Olin matkustanut Beirutiin viettämään id al-adhaa sukulaisten kanssa ja järkyttynyt tiedosta, että isä olikin joutunut sairaalaan. Silti en ollut nyt sukulaisten luona, vaan seisoin hajamielisenä ja hämmentyneenä entisen kotini edustalla muistelemassa menneitä.Osaman isoisä oli Hakawati, tarinankertoja. Isoisän rooli on keskeinen tarinassa.
Hakawati on ammattilainen, joka kertoo satuja, taruja ja faabeleita (hekayat). Tarinoitsija, viihdyttäjä. Eräänlainen trubaduuri, joka hankkii elantonsa lumoamalla kuulijat kertomuksillaan. Kuten sana ”hekayeh” (satu, faabeli, uutinen), ”hakawati” tulee libanonilaisesta sanasta ”haki”, joka tarkoittaa puhetta tai keskustelua. Tämä viittaa siihen, että libanolilaisittain jo pelkkä puhuminen on sadunkertomista.Isoisän lumoavat tarinat saapumisesta orpolapsena Libanoniin ja siitä miten hän ansaitsi nimen al-Kharrat, suurisuinen liioittelija, kietoutuvat uskomattomalla tavalla yhteen Lähi-idän klassisten kertomusten kanssa.
Hakawati, tarinankertoja on kokoelma tarinoita, tarinakudelma, sukusaaga, jossa elävät tarinat Abrahamista ja Iisakista, arabien kantaisä Ismaelista, antiikin tarujen Fatimasta sekä ristiretkeläiset kukistaneesta sulttaani Baibarsista. Teoksen kehystarina kuvaa tätä päivää ja välittää kuvan nykypäivän libanonilaisista. Nykypäivässä menneisyyden tarinat muistavat ja lohduttavat.
Rabih Alameddine yhdistää hienosti perinteistä klassista kertomaperinnettä Tuhannen ja yhden yön malliin sekä modernia länsimaista fiktiota. Hakawati, tarinankertoja on vuolas tarinasikermä, jota kehyskertomus kuljettaa. Itse pidin enemmän kehyskertomuksesta ja olisin rakentanut tarinan pelkästään tämän libanonilaisen sukusaagan varaan, koska nykypäivän kertomus tarjosi näkymän vieraampaan, mutta mielenkiintoiseen arkeen. Kaipasin kirjan alkuun keskeisten henkilöiden esittelyä sukupuuna tai listauksena, sillä se olisi tehnyt lukemisen helpommaksi. Lukemastani korostuu, ehkä hieman yllättäenkin naisten asema ja heidän vahvuutensa. Surun ja hädän hetkellä he pitävät ohjat käsissään. Suosittelen tätä joululukemiseksi, tästä saa enemmän irti, kun lukeminen ei muodostu taukolukemiseksi.
Kirjailija huomauttaa jälkisanoissa, että kirja on fiktiota. Ja lopuksi: tämä kirja ei olisi tällainen, ellei siihen olisi antanut panostaan melkein jokainen tuntemani libanonilainen ja moni sellainenkin, jota en tunne kovin hyvin. Libanon hakawatien kansakunta, ja jokaiselta saa tarinan heti kun. Totta puhuen useimpia ei edes tarvinnut pyytää.Rabih Alameddine Hakawati, tarinankertoja
Alkuteos The Hakawati (2008)
Suomennos Pirkko Biström
Bazar 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Hanna Hällstenin Mangojen aika
Hanna Hällsten on helsinkiläinen sosionomi, joka on opiskellut luovaa kirjoittamista Oriveden opistossa. Hänen esikoisteoksensa on ajankohtainen romaani nykypäivän arjesta monikulttuurisessa yhteiskunnassa.
Mangojen aika on hyvin eläväinen romaani maahanmuuttajan rakkauksista. David saapuu Suomeen opintojen ja paremman elämän toivossa. Pohjoiseen maahan sopeutuminen on kuitenkin vaikeaa ja eläminen onkin odotettua monimutkaisempaa. David on kiinnostunut naisista. David on täällä ja elää arjessa, mutta hänen mielensä, unensa ja sydämensä ovat kotona mangojen maassa.
Jasmin elää kesää, jona hänen lapsensa syntyy. Eveliina etsii kumppaniaan Jasminin luota. Tyttöjen englanti on kouluenglantia, vähän käytettyä, mutta ihanan eksoottista. Cynthia elää muistoissa ja unissa jossain kaukana. Myös Cynthialla on haaveensa – Davidin suhteen.
Lapsi voi olla helpotus, kun ensimmäisen kerran saa kirjata oleskelulupaan perhesyyt. Lapsi voi olla myös seuraus, joka syntyy tapailun seurauksena.
Se oli oikeastaan … tapailua. Vain sattuma. Ei mitään kovin vakavaa.
Niinkö? Jasmin kysyi?Davidin erilaisuus vetää magneetin tavoin naisia hänen elämään. Minkäänlaista vastuuta David ei tunne lähdöistään. Sulkee oven ja kulkee pois ja juoksee portaat alas – tilanteista eroon. Vieras maa tarjoaa muukalaisuutta, outoa ruokaa, muukalaisten ruokaa,
Jotakin hänen mielikuvasta oli rikki, mutta hän kuroi sen pikaisesti kasaan, muutti sitä, hyväksyi sen, teki sen uudeksi.
Kertonut mitä? Naisen kasvoille valahtaa kyyneliä ennalta-arvaamatta, hiljaisia ja vuolaita virtoja, kun hän sanoo.
- Että hän lähti.Hänen puhelimensa oli täynnä tyttöjen numeroita, joita hän selasi matkalla huvikseen, vaikka tiesi, ettei koskaan soittaisi uudelleen. Hän kielsi itseltään kaiken, se jäi huteriksi muistijäljiksi pään sisään, alastomuus ja kylmät käsivarret, olohuoneen sohva tai vuode, joilla he olivat riisuneet toisiltaan vaatteet. David muisti – muisti totuuksiaan, joita oli vääristellyt, ja alkanut uskoa omiin valheisiinsa. Hän ei tiennyt, mitä havitteli tai pakeni, mihin asettuisi. Davidin isä kuolee, jonka takia David tyhjentää opintolainatilinsä päästäkseen kotiin.
Jasmin seisahtuu, ojentaa kätensä kuin pysäyttääkseen kyynelvirran, koskettaakseen naisen poskea kämmenellään, ja toistaa:
- Lähti?
- Niin. David lähti tänä aamuna tänä aamuna.
Yhtä hyvin David vousi mennä naimisiin tämän kanssa ja palata Eurooppaan, jättää tämän keskelle katteettomia lupauksia. Jos Cynthia tulisi raskaaksi hääyönä, isoäidit kyllä kasvattaisivat lapsen ja lapsi puolestaan huolehtisi isästään silloin, kun tämä olisi vanha ja palannut kotiinsa kuolemaan, tai kun he kaikki asuisivat perheenä jossain länsimaassa, jossa valtaväestökin puhuisi äidinkielenään englantia.Alusta lähtien kiinnitin huomioni kieleen, mielenkiintoisiin ilmaisuihin. Hällstenin kieli on tarinaa vahvempi ja lupaavampi. Tarina on kepeä ja jopa hieman rohkea monikulttuurisuudenkin osalta. Davidin tapa rakastaa ei oikein sovellu meidän yhteiskuntaan. Hyvä sosiaalinen tukiverkosto auttaa näitäkin naisia selviämään niin täällä kuin siellä, mutta meillä tuki on erilainen yhteiskuntaan sitoutuvana.
Hanna Hällstenin Mangojen aika
Robustos 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Hakawati, tarinankertoja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kääntelin sitä jo käsissäni kirjamessuilla, mutta en raaskinut ostaa. Pitääpä lainata kirjastosta ja tutustua. Hyvää joulua sinulle!
VastaaPoistaHakawati on mielenkiintoinen, se vaatii viikonlopun, että pystyy keskittymään. Olisinpa tiennyt, että kirja kiinnostaisi, annoin omani tänään pois.
PoistaHyvää joulua Kirjavarkaan tunnustuksia! Tuleeko nimimerkkisi Kirjavarkaasta, pidän kirjasta ja elokuva on mahtava.
Ei ainakaan suoraan, se tuli välähdyksenä takaraivosta, kun mietin blogilleni nimeä. Toki Zusakin Kirjavaras on varmasti sen oivalluksen taustalla :)
PoistaTosi hyvä nimi. Olisin halunnut omaani jotain ytyä, en jaksa vaihtaakaan, mutta Ulla Luetut kirjat plääh. Toisaalta, jos olisin miettinyt, olisiko blogini edes auki, miettisin yhä nimeä.
PoistaKiitos. Olin onnekas sen suhteen, kuinka nopeasti sain idean Kirjavarkaan tunnustuksista. Jos en olisi, saattaisin minäkin vielä istua pohtimassa asiaa.
PoistaHakawati odottelee hyllyssä, ja on odotellut jo jonkun aikaa. Pitää ottaa se lomalla lukuun! Varasin Mangojen ajan myös, kiitti vinkeistä siis!
VastaaPoistaHakawati sopii jouluun hyvin. Se vaatii oman aikansa.
PoistaOlen enemmän kuin utelias lukemaan sinun tekstisi Mangojen ajasta. En oikein päässyt sisään.