Elena on Joel Haahtelan neljäs pienoisromaani. Haahtelan kertoma on minimaalisen tiivistä ja kaunista. Lyhyet lauseet ja luvut rakentavat koskettavan tarinan.
Kertoja kuljeskelee kaupungilla ja kohtaa tuntemattoman nuoren naisen. Miehen ja naisen välille syntyy yksipuolinen suhde. Naisesta tulee miehen päivien sisältö.
Kertojana on mies, joka istuu puistossa kastanjapuun suojassa tarkkailemassa ohikulkijoita. Yhtälailla päähenkilö kuin tapahtumien miljöö ovat nimeämättömät. Kirjassa ei tapahdu paljon, mutta selvä juoni kulkee läpi tarinan. Kirjan teemoina ovat yksinäisyys, rakkaus ja vanheneminen. Ajankohta rakentuu kevään ja myöhäissyksyn väliin. Tämä saa lopussa allegorisen merkityksen. Lukija saa kulkea tarinan mukana pitkään saadakseen tarpeeksi palasia kasaa ymmärtääkseen kertomuksen. Aikaperspektiivi rakentaa paljon pidemmän tarinan ja paljastaa eletyn elämän. Kertojamme kohtasi naisen ensimmäisen kerran tammikuun kahdestoista päivä, ja tuon hän tallensi seinäkalenteriin.
Haahtela kuljettaa tarinaa niin salaperäisesti, että lukijaa jopa huolestuu. Nämä pakkomielteet eivät yleensä pääty hyvin, toisaalta nämä voivat ikävästi päättyessään tuhota tarinan. Toisaalta Haahtelan seurassa pidempään matkannut malttaa uskoa, että tarina rakentuu sen kasassa pitäen.
Mies kohtaa ohikulkevan, nuoren ja kauniin naisen sattumalta päivittäisellä kulkureitillään istuessaan puiston penkillä. Miehen ja naisen välille syntyy yksipuolinen tunneside. Naisesta tulee miehen päivien sisältö. Mies seurailee tätä etäältä, pääsee perille, että nainen kulkee samaa reittiä lähes päivittäin yliopistolle, sinne, minkä kertoja jätti kerran kesken. Mies saa käsiinsä naisen unohtaman Dostojevskin Idiootin, jolloin nainen saa nimen Elena. Kun nainen lähtee kesätöihin lomakeskukseen siivoojaksi, hakeutuu tarinamme mies sinne.
Miten usein ihmiset kulkevat toistensa ohitse, jättävät jälkeensä haaveen siitä miten kaikki olisi voinut olla, nuo satunnaiset kohtaamiset, ohikiitävät hetket, jotka hetkeksi piirtyvät mieleen ja katoavat arkiseen maailmaan, autojen meluun, puheensorinaan, huutoon ja kolinaan…Vasta lähes lopussa arvoituksellinen tarina paljastaa raadolliset kasvonsa. Kertojamme eletty elämä paljastuu lukijalle. Kertojamme ei ole sellainen kuin lukija pahimmillaan pelkäsi. Hän on vanha mies elämänsä syksyssä ja ikävissään. Elena herätti kauniit, eletyt muistot eloon. Tämän myötä Elena vapautuu rooliinsa nuoreksi naiseksi, joka ei kohdattuna väännä kertojamme sisuksia nurin.
Muuten olisin kävellyt läpi tiheän metsikön, pitkin jäätyneen heinän reunustamaa lumista polkua pimeään. Sinä päivänä Elena pelasti minut ja kummallisinta on, ettei hän koskaan tule tietämään sitä.
Silloin tällöin näen Elenan kävelevän puistossa tai kaupungilla. Nostan hattua kun kuljen hänen ohitseen ja hän tervehtii minua. En ole varma muistaako hän minua, tapasimmehan vain lyhyen hetken silloin syksyllä. Elenan näkeminen ei aiheuta enää samaa kaipausta kuin ennen. Aivan kuin hän olisi muuttunut eri ihmiseksi ja olisi kuin kuka tahansa nuori nainen.
Elena on koskettava kertomus rakkaudesta, muistamisesta ja odottamisesta. Taas kerran tämä on hyvin hallittu osoitus tarvittavien sivujen määrästä tarinan kertomiseksi.
Joel Haahtela Elena
Kotikirjasto.
Elena on luettu tai kuunneltu äänikirjana mm. seuraavissa blogeissa:
Mari A:n kirjablogi
Ja kaikkea muuta
Joel Haahtela Kohtaamispiste
Kohtaamispiste on vaikein tähän asti lukemistani Haahtelan kirjoista. Mietin tätä blogitekstiä eniten eli mitä kertoa, miten raottaa kirjan salaperäisyyden varjoa. En suosittelisi tätä kirjailijan ensimmäiseksi kirjaksi hänen tuotantoonsa tutustuessa. Tämä on erilainen kirja kuin aiemmin lukemani Haahtelat. Toki joku voi pitääkin tätä hyvänä aloituskirjana. Ajatukseni ei liity teokseen laatuun, sillä kirja ihastuttaa. Tämä kirja vaatii hieman aikaa ja tämän luettua lukemista on miltei pakko jatkaa sivupoluille. Itse asiassa viisainta olisi blogata vasta sivupolkujen jälkeen. Varasin kirjastoon peräti neljä kirjaa, jotka haen lauantaina. Eli luen Raija Siekkisen teokset Saari, Häiriö maisemassa, Pieni valhe sekä Kalliisti ostetut päivät. Miksi näin? Tämä selvinnee tästä tekstistäni.
Kirjassa on eri aikatasoja, dekkarimaisia sävyjä jännitteenä ja juonessa. Kirjan teemana ovat muistot, kohtaaminen, samaistuminen ja kohtalonomaiset hetket. Matkaa tehdään niin ajassa kuin paikassa, mutta myös mielessä. Tarinassa sekoittuu fakta ja fiktio. Tuskin edes kertojamme on selvillä faktasta kaikilta osin.
Teoksen alussa on omiste. Luen omisteita ani harvoin ja vielä harvemmin niillä on sen enempää merkitystä. Nämä osoitetaan usein puolisolle, lapselle ja ystäville eli niissä heijastumapintana on kiitollisuus, mutta tässä omisteessa heijastuu omistetun osallisuus eri tasolla. Oikeastaan lukija jää miettimään tätä asiaa ja haluaa kulkeutua sivupoluille. Kirjailija lienee tuntenut toiseen kirjailijaan sielujen sukulaisuutta. Haahtela toteaakin eräässä haastattelussa tunteneensa Siekkistä lukiessaan, että kuin joku pitäisi häntä kädestä kiinni. Pidän kovasti Haahtelan proosasta, joten haluan päästä myös Haahtelaa innoittaneen kirjailijan teosten jäljille.
Sateisena syyspäivänä Helsingin Bulevardilla kertojamme on tulossa vastaanotoltaan Albertinkadulta ja osuu paikalle, kun tuuli vie erään kadulla kulkeneen naisen sateenvarjon. Kertojamme pyytää naisen läheiseen Ekbergin kahvilaan jatkaakseen kohtaamista. Nainen on ranskalainen Magda Roux, joka ex-aviomies on kadoksissa. Magdalla on johtolankana ex-miehensä Paulin asunnosta löytynyt Raija Siekkisen romaani Une fissure dans le paysage, Häiriö maisemassa.
Viimeinen mieheltä tullut viesti on hänen huhtikuussa päiväämänsä postikortti helsinkiläisestä Lahjan matkustajakodista. Asiakkaiden unohtamista löytötavaroista löytyy Paulin jättämä kirja ja paperilappu, jossa on puhelinnumero ja osoite: Mariankatu 24 B 18. Paulin lähtö jää arvoitukseksi. Seuraavana päivänä myös Magda poistuu ilmoittamatta.
Olin varma, että Paul Roux oli tullut etsimään naista, jonka oli joskus tavannut. Olin varma, että hän oli vielä siellä, hitaasti lainehtivan veden, valojen takana.
Tapahtumat vaivaavat kertojaamme niin paljon, että hän jatkaa yksin etsittyjen kohtaloiden selvittelyä. Raija Siekkinen ei voi auttaa enää, sillä hän on kuollut tulipalossa (myös todellisuudessa tapahtui näin). Kertojamme tutkii Siekkisen elämää SKS:n kirjallisuusarkistoissa ja tämän kotikaupungissa Kotkassa. Kertoja käy läpi myös oman elämänsä muistoja. Viimein hän päätyy Pariisiin Magdan luo. Yhdessä he matkustavat Nizzaan, jossa Paul Roux ja Raija Siekkinen kohtasivat joskus.
Vaikka kulkisin miten pitkälle, tämän lähemmäksi en pääsisi heitä, tämän enempää en saisi koskaan saisi tietää.
Haahtelan Katoamispisteessä on melankolinen sävy, kaipuuta johonkin. Loppujen lopuksi kahden ihmisen kohtaaminen ei edes avaudu ulkopuoliselle. Mietin, mitä kirjoittaisin loppuun. Ehkä sen, että luettuani tein netissä matkaa. En etsinyt blogitekstejä, en käyttänyt hakusanoina edes Katoamispistettä. Tiesin aivan liian vähän Raija Siekkisestä. Myös kirjailija Ingeborg Bachmann nousee teoksessa esille. Myös tämä kirjailija kuoli tulipalossa. Näitä tekstejä lukiessani tietomääräni lisääntyi, mutta myös haluni sanoa, että tämä on erittäin tärkeä kirja. Luulen, että minua kosketti tässä kirjassa tuo omiste hyvin paljon, niin paljon, että minun tulee surullinen olo. Ehkä kukin voi poistaa tuota surullisuutta omalta osaltaan lukemalla edes jälkeenpäin teoksia, jotka ansaitsevat tulla luetuksi. Sanoinkohan tässä rivien välissä jotain tai tarpeeksi? Katoamispisteessä on melankolinen ja surullinen pohjavire, mutta se jättää hyvän olon, että työ on tehty ja kirjoitettu.
Joel Haahtela Katoamispiste
2011. Kotikirjasto
Katoamispiste on luettu monissa blogeissa, mutta laitan muutaman linkin.
Lumiomena
Sinisen linnan kirjasto
Katoamispiste on minulla vielä lukematta, mutta Elenan kuuntelin äänikirjana erään kesän lopussa ja se oli kyllä ainakin kuunneltuna ihana kokemus.
VastaaPoistaLue ihmeessä Katoamispiste, pääset jännälle tutkimusmatkalle ja kirjastoon. Minut tuo kirja vei Siekkisen pariin. Elena olisi toiminut minullakin äänikirjana. Voi pidin kummastakin kirjasta paljon.
PoistaHienosti olet tavoittanut Haahtelan tunnelmia. Luin tekstejäsi suurella mielenkiinnolla.
VastaaPoistaItse aloitin Haahtelan lukemisen juuri Katoamispisteestä ja juuri sen takia, että tässä kirjassa Raija Siekkinen on läsnä. Raija on ollut minulle jotain niin suurta ja koskettavaa. Kirjoitinkin tästä blogissani, kun kirjoitin Raijan siskon Ritva Hellstenin teoksesta nimeltä Orvot.
Ja kuinkas ollakaan minullakin on parhaillaan hautumassa Haahtela-bloggaus. Eetteriin varmaan huomanna.
Haahtela on ollut minulle suuri yllätys. Olen löytänyt hänet Lumiomenan kautta kuten monta muutakin. Minun pitääkin lukea tuo Orvot teksti. Hain eilen tosiaan kirjastosta pinon Siekkisiä. En omista yhtään niistä. Eivät vain liiku. Voin odottaa pitäväni niistä, koska olen pitänyt usein samoista kirjoista kuin sinä.
PoistaElena on lukuelämyksenä kuin haikea arvoitus; Katoamispiste taas on itselleni Haahtelan paras, muttei rakkain teos. Se hallittu, kiehtova, monikerroksinen.
VastaaPoistaElenan kansi on minulle lähes täydellinen. Pidin kirjasta valtavasti. Sanot älyttömän hyvin Katoamispisteestä. Voin yhtyä täysin sanomaasi, että se on paras Haahtela, mutta ei rakkain. Tähtikirkas, lumivalkea lienee rakkain tai Elena. Mutta Katoamispisteessä on niin paljon muuta, mikä jäi minulla rivien väliin. Minun on luettava nuo sivupolut.
PoistaBachmannin Malina ei ole ollut koskaan helppo minulle. Luin sen ensimmäisen kerran esimieheni pyynnöstä ja kirjoitin siitä selonteon, jonka avulla toinen selviytyi kirjan esittelystä.
Retket Raija Siekkisen tuotantoon ovat minulla kesken.