lauantai 2. huhtikuuta 2016

Sarah Winman: Merenneidon vuosi ja Kani nimeltä jumala



Sarah Winman: Merenneidon vuosi
Alkuteos The Year of Marvellous Ways, 2015
Suomentaja Aleksi Milonoff
Tammi, 2016. Kustantajalta

Sarah Winman (s. 1964) on englantilainen näyttelijä ja kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Kani nimeltä jumala ihastutti lukijoita. Winman palkittiin mm. New Writer of the Year -palkinnolla.

Minäkin luin viime vuonna Sarah Winmanin esikoisromaanin ja pidin siitä valtavasti. Liitänkin sen blogitekstin tämän jatkoksi. Winmanin uusinta kirjaa sanotaan aikuisten saduksi, mutta en innostu termistä tämän kirjan yhteydessä. Maaginen realismi tuntuu paremmalle määritelmälle kuin satu. Teoksen alkupuolisko on ehdottomasti kirjan vahvempi osuus, tarina käynnistyy napakasti ja siihen pääsee vaivatta mukaan.

Kirjan ulkoasu on hieno, sillä sen kotilot, meritähdet, simpukat kuuluvat tarinaan. Olen piirtänyt ja tutkinut niiden rakennetta ja toisella hetkellä kulkenut koralliriuttaa ihailemassa niiden kauneutta. Lukija, joka rakastaa merta, Cornwallin aaltoja ja meren tuoksua ihastuu tähän kirjaan. Osa kirjan lukeneista vertaa teosta Margaret Fletcherin kirjaan Tummanhopeinen meri, mutta itse en ihastunut tuohon kirjaan Noidan ripin tavoin. Sen sijaan Claudie Gallayn Tyrskyt on jotain unohtumatonta. Winmanin teos on myös taianomainen tarina rakkaudesta, muistoista, kohtaamisista, kaipuusta ja ystävyydestä.

Oli laskuveden aika. Marvellous haistoi meren mudan, lempihajunsa, verensä hajun, niin kuin hän itse uskoi. Hän keräisi kattilallisen sydänsimpukoita ja höyryttäisi ne tulella ja tuli polttaisi pienen reiän yöhön. Vesi herahti kielelle. Marvellous kompastui ja kaatui oratuomen viereen, mutta otti vahingon takaisin poimimalla taskut täyteen marjoja. Hän näki valon loistavan vankkureistaan. Kumma kyllä hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Älä ikinä tule vanhaksi, hän kuiskasi itselleen.
Marvellous Ways on vanha, yhdeksänkymppinen nainen, joka asuu vankkureissaan Cornwallissa meren rannalla. Hän oli asunut siellä lähes koko ikänsä ja ollut siellä onnellinen – lähes koko ikänsä. Voit lukea tekstini huoletta, sillä en kerro tämän tarinan juonta.

Poukaman keskellä oli pieni kirkko, joka oli ollut kappeli, mutta oli nykyään raunio.Niin kauan kuin Marvellous muisti oli vuorovesi kuluttanut maata kirkon ympäriltä, kunnes kirkko oli irtautunut ihmisistä tai ihmiset olivat irtautuneet kirkosta.

Aallot veivät aikoinaan hänen äitinsä, mutta kotisatamaan on tullut myös kosolti rakkautta, ravintoa ja unelmia. Ajankuvana on toisen maailmansodan jälkeinen aika.

Marvellous rakastaa merta ja sukeltelee alasti aallokossa tähtien ja kuun valossa. Hän oli enimmäkseen odottanut, mutta ei kuolemaa. Hän ei tarkkaan tiennyt, mitä hän odotti, koska kuvasta puuttui palasia. Se oli pelkkä aavistus. Hän tietää, että joku on saapumassa.

Nainen ui takaisin ja nousi rantaan matalikolla, ja vasta silloin Drake näki että hän oli alasti. Nainen kiskoi itsensä ylös jokiuomasta ja tuli kiinnityskivellä loimottavaan lampunvaloon. Drake jäi tuijottamaan. Hän jäi tutkimaan naista, koska ei ollut ikinä nähnyt niin vanhaa vartaloa, sellaista määrää ryppyjä, arpia ja lihaa. Drake oli nolona ja tunsi itsensä tirkistelijäksi, mutta ei vain saanut silmiään irti. Hän katsoi, miten vanha nainen nosti kädet ylös ja kuivasi rinnat ja alapään. Sitten nainen pysähtyi ja seisoi kylmässä yöilmassa lähes liikkumatta kuin vainuten hänen tuijotuksensa.
Aikanaan Drake saapuu merenpoukamaan rikkinäisenä, sodan kauhuista toipuvana. Drake sai paareilla makaavalta kuolevalta sotilaalta viestin vietäväksi ja kuriirina hän kohtaa etapillaan vanhan naisen. Hän katselee vanhuksen uintia, joka on sulavaa kuin merenneidon. Drake itse on vettä pelkäävä nuori mies.
Ahaa. En tänään, Drake sanoi. Tänään en mene minnekään. Enkä huomenna. Enkä varmaan ylihuomennakaan.

Ja Marvellous nyökkäsi ja sanoi: hyvä, ja toisti sitten kuin kaikuna: hyvä. Hänen poskilleen palasi kuin väkisin vieno puna. Hän ei halunnut Draken lähtevän; hän alkoi tottua poikaan.
Merenneidon vuosi on tarina yksinäisyydestä, ystävyydestä, elämänhalusta, rakkaudesta ja sodan arvista. Marvellousin hahmossa minua kiehtoo hänen yhteytensä luontoon, eikä niinkään Winmanin kyky kuvata luontosuhdetta, vaikka sekin ihastuttaa minua. Minua koeteltiin  lukiessa kukkuraisin maljoin, jotka kuplivat hetkittäin laitojen ylitse. Siinä missä maaginen realismi luo siltaa ja antaa mahdollisuuksia, niin se voi mennä myös liiallisuuteen ja muuttua heikkoudeksi. Luin äskettäin Juha Mäntylän kirjan Audrey, rakkaani. Se hyödyntää maagisen realismin keinoja, mutta se kulkee hallitusti. Jos Mäntylä olisi hukannut Audreyn, niin olisin pettynyt pahasti. Silti voin vain ihailla, kuinka Winman liittää merituulen tuoksun, aamun huurrepeitteen, sumukellon valituksen ja tuomenmarjaviinan maun tarinaan.  Merenneidon vuosi on kaunis, unohtumaton tarina.


Blogeissa toisaalla Tuijata 


Sarah Winman Kani nimeltä jumala
Alkuteos When God Was a Rabbit, 2011.
Suomentaja Aleksi Milonoff
Tammi. 2012. Kotikirjasto

Kani nimeltä jumala on Sarah Winmanin esikoiskirja. Tämä kirja ihastutti minua jo hassulla nimellään.

Kirjan kertoja on Eleanor Maud, Elly, joka syntyy vuonna 1968. Elly syntyy aikaan, kun Pariisin kadut vallattiin, koettiin Vietnamin Tet-hyökkäys, Martin Luther King kuoli unelmiensa vuoksi. Kani nimeltä jumala kertoo brittiläisestä Maudin perheestä, sisaresta ja tämän veljestä sekä ystävyydestä. Kirjassa käsitellään vaikeitakin asioita, mutta lukijan on hyvä olla. Tämä on lämminhenkinen kirja, jonka lukeminen on ilo.

Tarina kulkee 60- ja 70-luvuilta 2000-luvulle. Ensimmäisen osion tapahtumat sijoittuvat Englantiin, Essexiin ja Cornwalliin. Ellyn lapsuudessa alkaa ystävyys, kun Jenny Penny astuu hänen elämään. Perheeseen kuuluu myös Joen Ellylle lahjoittama Harold Wilsonin äänellä puhuva lemmikkikani, belgianjänis. Myös Elly ja Joe ovat läheisiä, toistensa tukiplareita.
Tarina on ystävyydestä, äidin masennuksesta, hyväksikäytöstä, Joen erilaisuudesta, vankilasta. Äidin masennus on surusta ja menetyksistä tehty ja Jennyn kovista kokemuksista.

Hänelle ei jäänyt mitään kerrottavaa niistä ajoista, ei muistoja ensimmäisistä askelista tai hassuista ensimmäisistä sanoista - tapahtumista jotka saattavat ennakoida lapsen tulevaa elämää. Arki oli yhtä sumua; huuruinen ikkuna, jota äiti ei jaksanut pyyhkiä.

Kani nimeltä jumala jakautuu kahteen osioon. Ensimmäisessä osuudessa Elly ja Joe ovat lapsia. Jälkimmäisessä osiossa Elly asuu Lontoossa ja Joe New Yorkissa. Kani nimeltä jumala kuvaa elämänmenoa ja näiden ihmisten elämää liittyviä sattumuksia. Jos olet lukenut Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta, niin tämä etenemisessä on jotain samaa. En kerro tarinaa laajemmin, sillä tämä kirja on luettava, koettava ja elettävä. Pidän Winmanin tyylistä kirjoittaa, hän arvostaa lukijaa ja jättää osan asioista sanomatta ja lukijan oivallettaviksi.

Kani nimeltä jumala on lohdullinen, sillä se valaa toivoa, että kaiken voi aloittaa alusta. Samoilla aineksilla tästä olisi saanut ahdistavan ja surullisen, mutta tässä kirjassa elää usko elämään. Pidin enemmän kirja alkupuolesta, jossa oli Alice Hoffmanin kaltaisia maagista realismia, mutta nautin alusta loppuun. Winman on kytkenyt sinne tänne historiallisia taustoituksia, kuten Ellyn syntymävuoteen, ja myöhemmin Prinsessa Dianan kuoleman ja WTC-iskut jne.

Alkuperäisteos When God Was a Rabbit ilmestyi vuonna 2011. Kirjan on suomentanut Aleksi Milonoff.  Jos etsit viehättävää kesäkirjaa, niin lue tämä ihana jalokivi.

Blogeissa toisaalla: Lumiomena, Lukuisa ja   P.S. Rakastan kirjoja

6 kommenttia:

  1. Minä tykkäsin tästä aikuisten sadusta, Merenneidon vuosi.
    Nyt on yäpöydällä, Kani nimeltä jumala, aluillaan. Alku on ainakin lupaava.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat ovat pitäneet Kanista. Se on hyvin erilainen. Kyllä minäkin pidin Merenneidon vuodesta, mutta Kani oli valtava elämys. Tarvitsemme joskus satuja.

      Poista
  2. Merenneidon vuosi (luin sen viime elokuussa alkukielisenä) on kaunis romaani, mutta ei minustakaan yhtä vahva kuin Kani. Kanissa oli enemmän särmää! Merenneidossa petyin eniten sen loppupuoleen, siinä oli vähän liikaa kaikkea ja turhia henkilöhahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin sinun lukeneen englanniksi. Kaunis se on. Tuo henkilöiden paljous hengästytti minua. Mutta meri lumosi minut. Kani teki minuun valtavan vaikutuksen. Kaksi näin vahvaa kirjaa kirjailijalta, mitä seuraavaksi?

      Poista
  3. Kani oli hyvä kirja, mutta tuon Merenneidon vuoden voisin ihan mielenkiinnosta lisätä lukulistalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kani oli minustakin aivan ihana. En ihastunut aivan samalla tavalla, vaikka pidinkin.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!