Kun kuulet laulun varjojen on Ranskan Normandiassa asuvan
Annmari Dannebeyn esikoisteos. Myllylahden sivuilla Annmari kutsuu itseään normandialaistuneeksi helsinkiläiseksi. Kirja on reaalifantasiaa, jossa on myös historiaa ja aikamatkailua. Tarina alkaa vuodesta 1745 ja kulkee aina vuoteen 1961. Väliin mahtuu niin Ranskan
vallankumous kuin toinen maailmansotakin. Kun
kuulet laulun varjojen on retki eri ajanjaksoihin, jossa todellisuus ja
taru kulkevat käsikkäin.
Tapahtumien käynnistyessä eletään
syksyä vuonna 1959. Sotaorpo Enora irtisanotaan nahkavärjäämöstä ja hän päätyy Eavin salaperäiseen metsään normandialaiskylän kupeessa. Hän
tapaa pienen hopeanharmaan metsähevosen, joka vie hänet syvälle kirottuun metsään
hevoslauman joukkoon.
Sieniä. Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtä paljon kantarelleja. Ne peittivät puiden sammaleisia juuria ja kiilsivät metsänpohjalla kuin suuret keltaiset kukat. Myyntiluvut vilahtelivat Enoran silmissä, kun hän ajatteli kaikkia niitä kodinhoitajia, jotka ostaisivat sienensä mieluummin häneltä kuin torimyyjältä, jonka sienet olivat aina matoisia.
Vuonna 1745 ratsumestari Gwendal
Prigent johdattaa markiisi Jean-Baptiste Wilhelm de Belleroyn seurueineen
villisikajahtiin Eavin metsään. Gwendalin mielenrauhaa häiritsevät tulevat häät, vaikka
hänellä ei periaatteessa ollut mitään häitä tai naimisissa oloa vastaan, mutta
nyt kyseessä oli hänen omat häänsä. Häntä vain miellytti vapaan miehen elämä
enemmän ja asema markiisin ratsumestarina. Gwendalin vanhemmat olivat kuolleet
isorokkoon hänen ollessa sylivauva, joten eno oli kasvattanut sisarensa pojan
ja opettanut ammattinsa salat. Enolla itsellään oli vain kaksi tytärtä, joista
toisen oli vienyt rokko ja toinen oli naitettu pois.
Seurueen kimppuun hyökätään ja
paetessaan he joutuvat omituisen, kivikehän ympäröivän ”kaivon” partaalle.
Markiisin seuralainen Ribadeaun herttuatar putoaa ”kaivoon” ja kuolee. Seurue
jää metsän vangiksi: he eivät vanhene eivätkä kuole.
Jokin sai Enoran havahtumaan. Hän vilkaisi hevosta, joka tuijotti paikoilleen jähmettyneenä puron toisella puolella nousevaan rinteeseen. Se kasvoi tiheää pöheikköä, jonka takaa kuului rapsahduksia. Fasaani tai villisika, Enora ajatteli… Jokin oli juuri pelästyttänyt heidät suunniltaan… Paljon myöhemmin, kun hopeanharmaa hevonen ei jaksanut enää edes ravata, Enora laskeutui sen selästä ja he pysähtyivät.
Näin myös Enora joutuu kaivolle,
josta hänet Gwendal löytää. Kaksisataa vuotta vanhemman markiisin seurueen ja
Enoran kulttuuriero on suunnaton. Enora ei voi tottua markiisin hovietikettiin
ja kapinoi alusta lähtien. Mutta ei hätää, risupedot, kiroukset ja noitavoimat
jylläävät, ihmiset kuolevat, heidät haudataan, mutta senkin jälkeen palataan.
Aikamatkalta palataan myös omaan aikaan.
Kun kuulet laulun varjojen on mielenkiintoinen fantasiataru.
Joitakin asioita, kohtaloita olisi voinut avata enemmän, sillä olisin halunnut
lukea enemmän metsän kirouksesta, siitä, että mustalaiset ja muut kauppiaat pystyvät
kulkemaan metsän läpi. Kirjassa punotaan hyvä ja osittain pelottavakin juoni,
mutta osa asioista jää auki (Malicia, Valbert), ehkä tarkoituksella. Tunsin
alusta lähtien, että tämä kirja koukuttaa mukaansa. Pidin tarinan
erilaisuudesta ja hyvin rakennetusta juonesta ja miljööstä. Dannebey osaa
rakentaa metsämiljöön niin uskottavasti, että lukija uskoo olleensa
seikkailussa mukana.
Annmari Dannebey Kun kuulet
laulun varjojen
Kuulostaa jännältä! Luulen että voisi sopia pikkasen fantasiakammoisellekin, kun ei kuitenkaan mitään örkkejä? Olin tämän vallan ohittanut katalogista, mutta nytpä laitan kirjastoon varauksen :-)
VastaaPoistaLuulen, että sopisi hyvin, jos siedät noidan ja oudon kaivon. Örkkejä ei ole, risupedot eivät käy niiksi. Jos siedät hieman taianomaista ilmapiiriä, niin suosittelen. Minulle tämä oli positiivinen yllätys.
PoistaKyllä minä Narnian verran fantasiaa kestän ja tykkäänkin, tai Gabaldonin muukalaisen :-) Luulen että tämänkin joten kiitos vinkistä!
PoistaKyllä sinä sitten omaat tarvittavasti fantasiageeniä. Tuo Gabaldon on muuten hyvä rinnastus.
VastaaPoista