torstai 2. heinäkuuta 2015

Lauri Heiman Maini




 

Otan osaa Elämäkertahaasteen toiseen minihaasteeseen. Säännöt voit lukea täältä, mutta lyhyesti ilmaistuna haasteeseen luetaan kaksi elämäkertaa ihmisistä, joista toisen on oltava nainen, toisen mies, toisen on oltava suomalainen ja toisen ulkomaalainen ja toisen on oltava elossa ja toisen kuollut. Jos toinen edustaa taidepiirejä, niin toisen on oltava muuta. Minun osalta tämä teki haasteen hankalaksi, sillä en ole missään määrin kiinnostunut kotimaisista populaarielämäkerroista ja toisaalta en löytänyt tieteen saralta mielenkiintoista henkilöä ja kotimaisen politiikan saralta en lukisi missään tilanteessa, sillä vähempää aihepiiri ei voisi ketään kiinnostaa kuin minua.  Haastetta vaikeutti myös, se että halusin kirjan löytyvän omasta kirjahyllystäni lukemattomana. Lisäksi hyvin pian minulle raamittui kenen ulkomaisen miehen elämäkerran luen, joten se sitten saneli toisen vaihtoehdot.

Valitsin Maini Askolinin elämäkerran suomalaiseksi ja toista en paljasta vielä. Maini Askolinin elämäkerran kaivoin jostain muistini syövereistä, sillä olen hankkinut sen kerran maakuntakirjaston kotiseutukokoelmaan. Henkilön liittyminen Porvooseen on täysin tahaton sattuma.

Lauri Heiman on kirjoittanut perijättärestä ja kartanonomistaja Maini Askolinistä elämäkerran.  Maini Askolin syntyi 22.8.1890 Porvoossa rikkaan kauppaneuvos Johannes Askolinin ja Rosa Askolinin ainoaksi tyttäreksi. Johannes Askolin oli tullut Pornaisista Porvooseen köyhänä sepänpoikana.  Johannes aloitti uransa puotipoikana kauppias Henrik Vilhelm Hjorthin kauppahuoneessa, joka myöhemmin siirtyi Johannes Askolinin nimiin. Askolin loi onnistuneella liiketoiminnallaan suunnattoman omaisuuden.  Isä oli kärsinyt eläessään puutteesta, joten hän halusi, että tytär saisi kaiken mahdollisen, että häneltä ei puuttuisi mitään, vaikka isää syyteltiin joskus tyttärensä hemmottelusta.

Maini Askolille palkattiin aluksi kotiopettaja, mutta hän kävi myös  kouluja Porvoossa, mutta ei jatkanut ylioppilasluokille Helsinkiin tai Hämeenlinnaan, vaan harjoitti kieliopintoja yksityisesti Helsingin Katajanokalla, josta hänelle hankittiin oma asunto. Kauppaneuvos jätti kuollessaan kaiken omaisuutensa yksin Mainille perintönä, joka teki tästä maan rikkaimman naisen.


Maini Askolin sisusti kartanoitaan, keräsi taidetta, matkusteli ulkomailla ja harjoitti hyväntekeväisyyttä ja vietti iloista elämää pääkaupungin eliitin riennoissa. Hän teki matkoja Ranskaan, Englantiin ja Italiaan, jossa sai soveltaa kieliopintojaan käytännössä.

Maini Askolin meni naimisiin ensimmäisen kerran 30.3.1911 varatuomari William Thuringin kanssa. Mainin kolmatta avioliitotta pidettiin onnellisimpana, mutta varatuomari Ilmanen menehtyi lento-onnettomuudessa Ranskassa vuonna 1923. Avioliitto ehti kestää kaksi ja puoli vuotta.  Maini oli viidesti naimisissa, ja avioliitot kestivät lyhyen aikaa. Viidennen avioliittonsa Maini solmi eversti Fredrik Hjalmar Ingelbergin kanssa. Hän ei saanut koskaan omaa lasta. Hänen pääperillinen oli Procopen aikana adoptoitu Carl-Johan Nils Anders Askolin.  C-.J.N.A. Askolin-Ingelberg oli Maini Askolin-Ingelbergin adoptoitu ruotsalainen poika. Maini Askolin menehtyi varsin nuorena, sillä hän kuoli syöpään 15.1.1929 39-vuotiaana. Hänen hautakappelinsa on Forsbyn linnan puistossa

Lauri Heiman on kulkenut Mainin jalanjälkiä. Mainin ajasta on kulunut jo puoli vuosisataa, mutta hänet muistetaan yhä. Forsbyn linnassa elettiin myös iloista elämää juhlien ja linnanrouva eli loisteliaan elämän kaiken kaikkiaan.
Lauri Heimanin teos sisältää myös kuvauksen myös Forsbyn linnasta sekä kesäasuntona toimineesta Sjögårdin kartanosta.

Lauri Heiman Maini - Koskenkyläntytär Maini Johanna Askolin
2. painos 1981. Kotikirjasto.

Otan tällä kirjalla osaa Elämäkerta haasteen toiseen minihaasteeseen.

2 kommenttia:

  1. Jännä haaste. Kirjabloggarit keksivät vaikka mitä kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kiva haaste. Luen todella vähän elämäkertoja. Ainakin niiden tulee liittyä kirjallisuuteen tai taiteeseen. Omistan tosi vähän elämäkertoja. Enemmän sitten kirjailijoiden omat muistelmat kiinnostavat.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!