maanantai 17. elokuuta 2015

Syksyn 5 dekkariuutuutta Yksi tappava syrjähyppy, Mykkä tyttö



Etsitkö hyvää dekkariuutuutta elokuun pimeneviin iltoihin?


Alan Bradley Hopeisen hummerihaarukan tapaus Bazar
Denise Rudberg Yksi tappava syrjähyppy Into
Malva Neva Valheiden pastoraali Myllylahti
Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt Mykkätyttö Bazar
Anna Lihammer Kun pimeys peittää maan Atena blogiteksti täällä.







Denise Rudberg Yksi tappava syrjähyppy




Luin Denise Rudbergin dekkarin lukumaratonissa viikonloppuna. Rudberg on kirjoittanut aiemmin chick lit -romaaneja, mutta nyt kirjailija on pukenut chick-litin dekkaritwistin muottiin. Sarjan keskeinen henkilö on viisikymppinen syyttäjänsihteeri Marianne Jidhoff. Luin jokin aika sitten Hilary Boydin Täydellisen avioliiton, jonka sijoitin gran-litin alle. Ruotsissa Rudbergin teoksia mainostetaan termillä Elegant Crime.


Yksi tappava syrjähyppy on monipuolinen ja hyvin kirjoitettu. Tarina kulkee useamman kertojan kautta, mutta osiot ovat poikkeuksellisen tasavahvoja. Olen lukenut kesän aikana erilaisia rikosromaaneja ja kokeillut rajojani erilaisten dekkarien lukijana.


Rudbergin kirja herätti minussa yllättävän paljon ajatuksia. Jos tästä kirjasta tehtäisiin blankko versio ilman paikannimiä, niin en ole varma, pystyisinkö sijoittamaan tämän Tukholmaan. Saattaisin sijoittaa Englantiin. Tarinan päähenkilö ei ole kolmikymppinen yksinhuoltaja, hän ei ole edes eroamassa, ihan sen takia, että hän leskeytyy kirjan ensimmäisillä sivuilla. Eikä edes blondi! Miten ihmeessä päähenkilö voi olla viisikymppinen, itsenäinen ja rikas sinkku? Mariannen lapset Nina, Sigrid ja Peder elävät omaa elämäänsä. Marianne ei ole surun murtama, mutta siihen on syynsä menneessä eletyssä elämässä. Aviomiehen viimeiset sanat ovat Ingrid, missä on Ingrid? Surutyö on aina vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa se on vihansekaisissa tunteissa.

Peder tarttui häntä käsivarresta ja auttoi jalkeille. He halasivat toisiaan pitkään. Marianne ei tiennyt miten kauan. Hän pakotti itsensä katsomaan Hansia mutta joutui kääntämään katseensa melkein heti. Hän halusi pois. Pois huoneesta.

Marianne Jidhoff on 55-vuotias energinen syyttäjänsihteeri, jonka pääsyyttäjä Olle Lundqvist saa palaamaan töihin pitkältä virkavapaalta. Marianne työskentelee vanhemman rikostutkijan Torsten Ehnin ja vastavalmistuneen Augustin Madridin kanssa. Marianne asuu hulppeasti, talossa, jossa hän on asunut koko ikänsä, ja jossa jo äiti asui. Tapahtumien miljöönä on Östermalmin yläluokan elämä. Marianne on varsin kehityskelpoinen ja kiinnostava päähenkilö.


Tapahtumat käynnistyvät, kun rikas liikemies kuolee kotinsa edustalla aamuyöllä neljän aikaan. Riehuuko Tukholman yläluokassa murhaaja? Mariannen puoliso Hans Larson teki mittavan työuran, mutta hänelläkin oli heikkoutensa. Yhtenä sivujuonena kulkee Paula Steenin elämä huonossa parisuhteessa, jota värittävät myös oudot anonyymit tekstiviestit sekä ihmeellinen tirkistelijä. NYT-kurssi kerää outoja osallistujia parantamaan parisuhteensa laatua.

Rudberg pohjustaa hyvin alkavaa sarjaansa. Loppuratkaisussa olisi ollut toivomisen varaa eli loppu on yllätyksellinen ja hieman tylsä. Tuollainen lopetus toimii kerran. Sen sijaan viimeisten sivujen tapahtumat sähköistävät tarinan varsin mallikkaasti. Yksi tappava syrjähyppy on hyvä aloitus ja harmitonta ajanvietettä. Lukemani aloitus on varsin elegantti, tyylikäs ja jännittävä. Pidin lukemastani, sillä karsastan väkivaltaa, piinaavaa jännitystä ja lukijan shokeeraamista. Täydet pisteet Mariannelle. Jatkan Rudbergin parissa ehdottomasti.


Rudberg Denise Yksi tappava syrjähyppy
Alkuperäisteos Ett litet snedsprång
Suomentaja Anu Koivunen
Into 2015. Ennakkokappale. Kiitän kustantajaa.







Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt Mykkä tyttö

Ruotsalainen kirjailijakaksikko Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt ovat kirjoittaneet dekkarisarjan neljännen osan. Sebastian Bergmanin ja henkirikosyksikön tutkimuksista kertovan sarjan aiemmat osat ovat Mies joka ei ollut murhaaja, Oppipoika ja Tunturihauta.

Kesäkuussa ilmestyneessä neljännessä Bergman-kirjassa Mykkä tyttö selvitellään perhesurmaa. Carlstenin perhe löytyy julmasti murhattuna Torsbyn kodistaan. Äiti, isä ja pikkupojat ammutaan varhain aamulla lähietäisyydeltä haulikolla. Äiti avaa ajankohtaa ihmetellen oven ja hänet surmataan saman tien eteiseen. Poika on aamupalan ääressä, eikä …poika kiinnitä huomiota tuttuihin ääniin. Pian koko perhe on surmattu.

Tapahtumien nopea tempo oli toinen seikka, joka pisti silmään. Äiti oli kuollut heti, keittiössä ollut poika ei ollut edes ehtinyt nousta tuolilta, isä ei ollut päässyt portaita alakertaan. Ainoa, joka näytti ehtineen reagoida, oli nuorin poika Fred, joka oli juossut olohuoneesta keittiön läpi ja piiloon yläkerran komeroon.

Kriminaalipsykologi Sebastian Bergman ja henkirikosyksikkö kutsutaan tutkimaan tapausta. Sebastian, Torkel, Vanja ja Billy muodostavat tarinan keskeiset henkilöt. Tiimin ryhmädynamiikka kuvataan erittäin hyvin, myös ryhmän jäsenten erikoisosaamiset.

Pian pääepäilty löytyy samalla murha-aseella ammuttuna. Ainahan pitää olla selvä epäilty, näinhän se menee. Lukijaa arvaa tekijän pian, vaikka teon motiivit selviävät paljon myöhemmin. Aivan alusta osasin seurata oikeaa linjaa. En luonnehtisi tarinaa siitä huolimatta ennalta arvattavaksi. Mykkä tyttö pitää otteessaan alusta loppuun. Totta kai jo takakansi herättää tietyt ajatukset todellisuudesta, jonka tekijät ottavatkin esiin (Åmsele).

Tutkinta saa uuden käänteen, kun selviää, että veriteolla on ollut silminnäkijä. Kymmenvuotias Nicole-serkku piiloutui murhaajalta ja pakeni metsään kohti Karhuluolaa. Henkirikosyksikkö on totisen paikan edessä, sillä tytön kintereillä on myös murhaaja, mutta ajojahtia ei kuitenkaan pitkitetä. Tutkinta ei kuitenkaan etene lapsen löytymisen myötä. Tapahtuneesta järkyttynyt Nicole ei puhu vakavan traumareaktion vuoksi. Kriminaalipsykologi Sebastian Bergman kohtaa Nicolessa yhden uransa haastavimmista tapauksista, sillä lapsi herättää Bergmanissa muistot perheestä, jonka hän menetti kauan sitten. … Hän pelastaisi tytön. Tällä kertaa hän ei irrottaisi otettaan.

Joskus kun tapahtuu jotain, kun tulee surulliseksi koska on menettänyt jotain, ihmiset sanovat tietävänsä miltä se tuntuu, mutta useimmiten heillä ei ole aavistustakaan. Sillä he eivät ole koskaan menettäneet mitään arvokasta.

Olkoonpa tässä kevennys synkkään tarinaan. Sivulla 159–160 on tarinaan liittymätön episodi, kun vanhempi nainen tulee tekemään katoamisilmoituksen, että on tapahtunut murha. Erik lupasi, muttei lisännyt että vakavasti otetutkin ilmoitukset voitiin luokitella ö-mappiin. Uhrin nimi oli Säde ja se oli kaksitoistavuotias sekarotuinen kissa, jossa oli mukana pyhää birmaa. En ole varmaan koskaan aiemmin törmännyt kaunossa tuohon rotuun…

Olen tänä kesänä lukenut hyvin erilaisia dekkareita, ylipäänsä dekkareita enemmän kuin yleensä. Tietoisesti olen hakeutunut niissä myös oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Kotimaisia olen vältellyt yhä, sillä niitä en juuri lue. Yllätyin Hjorthin ja Rosenfeldtin teoksesta positiivisesti, vaikka alun tapaus on karmaiseva, niin väkivaltaa ei sen tarkemmin mässytellä. Ihmissuhteet ja tiimin henkilöiden vuorovaikutussuhteet ovat mukana, mutta yksityiselämän käsittely ei ole pääroolissa, vaikka henkilöiden väliset kipupisteet tulevat hyvin esiin.


Mykkä tyttö on hyytävän hyvä dekkari, jonka lukemista ei pysty keskeyttämään. Kokeile itse!

Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt Mykkä tyttö
Ruotsinkielinen alkuteos Den stumma flickan
Suomentaja Jaana Nikula
Bazar 2015. Arvostelukappale. Kustantajalta kiitoksin.


Malva Neva Valheiden pastoraali




Valheiden pastoraali on kahden Italiassa asuvan suomalaisnaisen kirjoittama jännityskertomus. Kirjailijanimen takana olevista naisista Marjatta Heliste pyörittää luomutilaa Valfabbrican kauniilla kukkuloilla ja Perugiassa asuva kirjallisuustieteen maisteri Varja Lahdenperä toimii pääasiassa kääntäjänä. Valheiden pastoraali on naisten esikoisteos ja on osa laajempaa projektia, jonka puitteissa kirjoittajat käsittelevät fiktion keinoin ajankohtaisia yhteiskunnallisia ongelmia.

Valheiden pastoraali on mielenkiintoinen jännäri, jonka miljöönä on italialainen maatila. Jännityskertomuksessa on mukana niin huumoria kuin romantiikkaa.

Suomalainen Lea Lind saapuu Keski-Italiaan ja Pensione Grifonin perhehotelliin. Lean mieleen muistuu mennyt, kuinka hän yöpynyt samassa paikassa kaksikymmentä vuotta sitten tullessaan opiskelemaan Perugian ulkomaalaisten yliopistoon. Lea ei tiedä lampaista tai niiden hoidosta mitään, mutta löydettyään umbrialaisen lammasfarmin ilmoituksen vapaaehtoistyötä tarjoavan yrityksen sivuilta, niin hän oli lähettänyt viipyilemättä hakemuksensa. Vuorotteluvapaa järjestyi ongelmitta pitkän työhistorian avulla kaupungin sosiaalitoimistosta. Hänellä olisi aikaa tutustua ympäristöön, sillä hänet haettaisiin vasta seuraavana päivänä keskustasta Perugian pohjoispuolen tilalle. Lea tutustuu heti alussa Umberto Rossiniin, vanhempaan tuomarimieheen.

Seuraavana päivänä hän löytää kuskinsa, kun Bruno noutaa hänet vanhempiensa Rita ja Pietro Bianchien tilalle Capolinoon. Bruno on jo kolmekymppinen, mutta asustaa yhä kotona. Toinen tarinalinjaa kuljettaa 10-vuotiaan Fragan kohtaloa, kun siinä seurataan lapsikaupan uhriksi joutuneen romanialaistytön selviytymistarinaa. Aika pian Lea huomaa joutuneensa keskelle salaisuuksia, kun hän kuulee ja ymmärtää vääriä asioita. Hän huomaa olevansa keskelle Itä-Euroopasta lähtöisin olevaa ihmiskauppavyyhteä. Aika ajoin Lea muistelee omaa menneisyyttään, jossa on salaisuus. Miksi hänen on niin vaikea kysymykseen lastensa määrästä? Miksi tekstiviestiin vastaaminen tuntuu mahdottomalle?

Maalaistilan idylli särkyy, kun isäntä löytyy murhattuna ja lampolakin paljastaa kasvonsa. Lea saa avukseen ikääntyneen, mutta tarkkanäköisen tuomarismiehen, Umberton, johon hän tutustui jo saapuessaan.

Valheiden pastoraali on mielenkiintoinen tarina, sen monikulttuurinen ote on ajankohtainen. Malva Nevan dekkarissa on yhtymää Sara Blædelin sekä Lene Kaaberbølin ja Agnete Friisin Borg –dekkareihin. Niissä korostuvat yhteiskunnallisten ongelmien, monikulttuurisuuden sekä maahanmuuton lieveilmiöit, kuten ihmissalakuljetuksen, ihmiskaupan teemat. Kirjan takakansi kertoo tarinaa liiaksi auki, se saisi olla salaperäisempi. Lukijaa haluaa oivaltaa tapahtumien kulun itse. Pidin italiankielen ja italialaisen elämänmenon välittymisestä kiinteänä osana osana tarinaa.

Malva Neva Valheiden pastoraali

Myllylahti 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.



6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkkauksesta! Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, ja ainakin päähenkilön osalta erilaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä tuottaa iloa. Osa on vasta ilmestymässä, joten ne tulevat perässä.
      Yksi tappava syrjähyppy on tosi erilainen, hauskakin tuo elitismin maailma.

      Poista
  2. Tuo Alan Bradley on taas pakko lukea jossain välissä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea. Minusta tämä oli varmaankin paras, vaikka pidin ensimmäisestä paljon. Kirja ilmestyy 20.8, jolloin saan liitettyä tekstini tänne.

      Poista
  3. Denise Rudberg kiinnosti, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin kirjasta, sillä viihdyin sen parissa hyvin.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!