Virginia Woolf Päiväkirja 1

Savukeidas on aloittanut merkittävän työn saattaessaan Virginia Woolfin päiväkirjat suomeksi. Olen kaivannut myös joitakin kirjailijasta tehtyjä elämäkertoja suomeksi. Virginia Woolfin päiväkirjojen ensimmäinen osa kattaa viiden vuoden jakson hänen esikoisromaaninsa julkaisusta 1920-luvun alkuun. Kirjan on suomentanut Ville-Juhani Sutinen. Teoksen lopussa on henkilöluettelo.

 Päiväkirjan merkinnät eivät ole päivittäisiä, vaan väliin jää päiviä, viikkoja ja kuukausia. Woolfin päiväkirjat kattavat noin 2000 sivua ja ne julkaistaan neljässä osassa. Nämä päiväkirjat tarjoavat ainutkertaisen kurkistuksen 1900-luvun suuren kirjailijan elämään, työhön ja mielen matkaan. Woolfin lukijalle ne ovat ylellisyyttä.

Mietin kerta toisensa jälkeen erilaisia tapoja kuvata kirjani tapahtumia. Näen loputtomia mahdollisuuksia – koen kadulla kulkiessani elämän suunnattomana läpikuultamattomana järkäleenä, joka minun pitäisi muuttaa kielelliseen muotoon.

Päiväkirjat kuvaavat Woolfin arkea, päivittäisiä askareita, hänen oman kirjoittamisen reflektointia, yhteyttä Bloomsbury-ryhmään, yhteydenpitoa ystäviin ja taiteilijatovereihin sekä vierailuja Lontoossa ja Englannin maaseudulla ja ennen kaikkea 1900-lukua ajankuvaa. Virginian arki on kirjeiden saamista, kirjoittamista, kirjastossa, konserteissa, taidenäyttelyissä, huutokaupoissa ja kaupassa käyntejä, kohtaamisia maitomiehen kanssa, sään havainnointia, istuskelua Kew Gardenissa. Kaiken keskellä elää taiteilijan uupumus ja masennus, pommikoneet, painotyöt.  L. eli puoliso Leonardo Woolf ja sisar Nessa eli Vanessa elävät myös näillä sivuilla.  Woolf kirjakaupassa on ihana episodi, sama halu omistaa ja lukea kuin ihmisillä tänäkin päivänä, sama löytämisen riemu, jonka vain toinen bibliofiili osaa jakaa.

Olin joka tapauksessa huvittunut huomatessani, että himo kirjoja kohtaan palaa pienimmästäkin rohkaisusta. Haluaisin Congreven niteen. Olisin voinut ostaa 2 šillingillä 6 pennyllä sellaisen, jossa oli niin monta näytelmää, että olisin saanut lukea niitä lopun ikääni, mutta paholainen vihjaili minulle, että voisin sen sijaan tiedustella kaksiosaista Baskevilleä. Kirjakauppiaalla oli sama himo kuin minulla, mikä vain kasvatti omaani… Lyhyesti sanottuna pyysin häntä tekemään tiedusteluja. Hän ei voinut sitoutua kertomaan mitään hinta-arviota, mistä päättelen hänen laskelmoivan, että himo ottaa minut valtaansa, kun näen kirjan.

Päiväkirjat edellyttävät jonkin verran Woolfin tuotannon hallintaa ja Woolfin elämänpiirin kannalta keskeisten henkilöiden tunnistamista. Susan Sellersin kirjoittama Vanessa & Virginia on fiktiivinen luomus sisaruksista, mutta sekin on hyvä opas päiväkirjojen lukemiseen.

Jos Virginia Woolf istahtaa 50-vuotiaana laatimaan muistelmiaan näiden päiväkirjojen pohjalta, mutta ei pysty ymmärtämään lauseita niin kuin pitäisi, en voi kuin tarjota hänelle myötätuntoni & muistuttaa häntä tulisijasta, jossa hän saa luvallani polttaa nämä sivut kasaksi mustaa hilettä, jonka keskellä hehkuvat punaiset silmät.

Jatkaakseni vielä: tunnustan, etten halua ajatella tuota 50-vuotiasta naista. Mutta rohkeutta – esimerkiksi Roger on jo ylittänyt sen iän, & kykenee edelleen tuntemaan, nauttimaan & esittämään tärkeää osaa elämässä.

Lukiessani päiväkirjaa tunsin olevani luvallisella aikamatkalla 1900-luvun alussa. Sain kurkistaa, millaisissa olosuhteissa Woolf eli ja kirjoitti, kuinka Woolfin teokset syntyivät ja minkälaisten ajatusten siivittäminä Menomatka ja Yö ja päivä kulkevat kohti tunnetuksi tulemistaan. Hänen muistiinpanonsa ovat pieniä polkuja hänen elämään, aikalaiskuvaan ja kirjallisuuteen. Päiväkirjojen tuominen suomeksi on merkittävä työ. Tavallista arkea ja  joutavia rutiineja sekä kirjailijan taltioimia kuvia ja tuokioita menneestä – ne piirtyvät lukijan mieleen elävinä.

Virginia Woolf Päiväkirja 1.

Savukeidas 2015. Kustantajalta. Arvostelukappale. Kiitoksin.