Ehkä rakkaus
oli totta
on brittikirjailija Sadie Jonesin ensimmäinen suomennettu teos. Kiinnitin
kirjaan huomioni Kirsin kirjanurkan ja Lumiomenan blogeissa. Kirjan nimi herätti minussa lähinnä
hilpeyttä, tekijä ei sanonut minulle mitään, mutta kannen alareuna herätti
kiinnostukseni. Toivoin, että tiettyyn sarjaan kuuluminen takaisi laatua. Kirsi
kertoo kutsuvansa Tammen sarjaa Keltaiseksi kirjastoksi ja Otavan sarjaa
Siniseksi kirjastoksi. Huomaan toimivani aivan samalla tavalla. Jokainen
tietää, mistä tuolloin puhutaan. Lisäksi olen taipuvainen hankkimaan ja
lukemaan myös Teoksen Oranssia kirjastoa. Omaksi ostan lähinnä näiden sarjojen
kirjoja.
Ehkä rakkaus
oli totta
tapahtumien miljöönä on Lontoo ja ajankuvana kiehtova 70-luku. Kirjan teemoina
on rakkaus, ystävyyssuhteet, nuoruus, perhesuhteet, teatteri ja kirjoittaminen.
Rakkaus ei ole vain parisuhdedraamaa, vaan rakkaudellakin on monet kasvot. Jones
välittää aidontuntuisesti taiteen tekemisen raadollisen maailman, jokainen
kilpailee yksin omasta menestyksestä ja onnistumisesta. Oman työn arvostelulle
alttiiksi asettaminen vaatii uskonsa ja voimansa.
Olen lukenut viime aikoina enemmän 50-lukua,
joten -70 luvun ajankuva oli vaihtelua. Vuosikymmen myöhempi maistuisi vielä
paremmin, kokisin sen helpommin omakohtaisena. Itse koin kirjan päähenkilöksi
Luken, mutta keskiössä ovat myös Paul, Leigh ja Nina. Nämä neljä nuorta etsivät omaa paikkaansa
1970-luvun underground-teatterien maailmassa. Ehkä
rakkaus oli totta on myös näiden neljän nuoren kehitystarina.
Luke Kanowski kohtaa sattumalta Paulin ja
Leighin kotikonnuillaan englantilaisessa pikkukaupungissa. Luke on aina
kirjoittanut näytelmiä ja lukenut romaaneja. Hän tuntee vetoa kohtaamiinsa
ihmisiin teatterin takia, joka heitä yhdistää.
Hän jättää kotiseutunsa ja kiitää ilman sen kummempia vakuuksia Lontooseen
karistaen Sestonin tomut jaloistaan asenteella Täältä tullaan elämä. Vanha arki paperitehtaan konttorissa vaihtuu Lontoon
arkeen roskakuskina. Kaiken muun antaa ja vie teatteri. Hän löytää kortteerin Paulin ja Leighin
luota. Luken äiti on ollut mielisairaalassa siitä lähtien, kun Luke oli viisivuotias.
Vierailut äidin luona oli osa arkea. Lontoossa Luke kohtaa Nina Jacobsin ja
rakastuu nuoreen näyttelijään, mutta Nina vain on varattu ja naimisissa. Kirjan
alun johdatelmasta pidin kovasti, joka pohjusti Luken ja Ninan kohtaamista
jonain päivänä.
Hän tiesi
että Leigh oli – oikeutetusti – vihainen Harhautuksesta ja siitä että hän oli
pettänyt Paulin. Mutta tuo kaikki tuntui Lukesta kovin kaukaiselta, ja he
olivat nyt aivan eri paikassa; hän ei voinut uskoa, että Leigh halusi vain
lähteä, vaikka oli niin arvokasta, että he olivat tavanneet tällä tavalla. Hän
ei ollut koskaan pitänyt Leighiä kostonhaluisena. Hän ei uskonut, että tämä
olisi todella unohtanut, kuinka onnellisia he olivat kerran olleet.
Elämännälkäistä ja lahjakasta Lukea ajaa
menestyksen ja onnistumisen tahto ja hänestä tuleekin tähti. Kaikella on
hintansa, myös menestyksellä. Teot
vaikuttavat eri suuntiin valintojen tavoin. En osaa moralisoida Luken
takinkääntöä.
Leigh oli
nähnyt vahingot, joita Luke saattoi aiheuttaa. Hänellä ei olisi mitään takeita.
Hän voisi kävellä Luken luota pois, jos
haluisi. Se ei muuttaisi mitään. Hän laski kätensä kevyesti Luken paidalle,
aivan solisluun alapuolelle. Luke näytti yllättyneeltä – ja astui sitten
Leighiä kohti. Hänen sydämensä takoi Leighin kämmenen alla. Leighiä ujostutti.
Luke kumarsi päätään ylettääkseen Leighiin. Ja he suutelivat.
Ehkä rakkaus
oli totta
on elämänmakuinen, raikas ja taidokas teos, josta viehätyin kovasti. Luin
teoksen Joyce Carol Oatesin teosten jälkeen, joten jälkimaku on hieman laimeampi
kuin muuten olisi. Oates kirjoittaa jotain sellaista, mille ei oikein löydä
vastinetta, joten suodattamalla hieman tuntemuksiani, totean pitäneeni Jonesin
kirjasta hyvin paljon. Paras lukemani
kirja tänä vuonna tämä tuskin tulee olemaan, mutta sijoittunee tänä vuonna viiden
parhaimman lukemani käännöskirjan joukkoon uutuuksien osalta. Ehkä rakkaus oli totta pitää sisällään
valtavan paljon, mutta ehkä kaipaan astetta hitusen raadollisempaa tekstiä.
Jonkin verran mieleeni tulvi äskettäin lukemani Laura Honkasalon Perillä kello kuusi sekä Michael Cunninghamin Koti maailman laidalla.
Sadie Jones Ehkä rakkaus oli totta
2015.
Kotikirjasto
Muita
linkkejä:
Voi miten hienosti ja kaiken oleellisen tavoittaen tätä teosta kuvaat. Pidän kovasti kirjoituksestasi.
VastaaPoistaMinusta se Ninan esiintyminen teatterissa oli kyllä raadollista kun mikä, mutta tarkoitat varmaan toisenlaista raadollisuutta.
Pidin tästä kirjasta, tosin tuo kirjan nimi enteili kyllä muuta.
PoistaLuen parhaillaan kirjaa Kani nimeltä jumala. Tässä on muuten jotain samaa kuin tuossa kirjassa. Mutta tuokin nimi. Toisaalta olenko sen parempi viisastelemaan asiasta, kun en tiedä mitään hienompaa tai ylevämpää kuin Chiritan Reishi Goddess. Reishi on lakkakääpä, talismaani, jonka vain rikkaimmat saivat osakseen, elämän eliksiiri. Että jos olen itse ristinyt kissani jumalattareksi....
Raadollisuuteni oli jotain kokonaisvaltaisempaa. Kyllä tässä oli paljonkin tapahtumia, joissa oli ytyä. Oates vain kummittelee mielessäni. Sain jonkin Marilyn trauman, kasasin pinoon Marilyn kirjat ja teen niistä postauksen ja tutustun "faktoihin".
Luin juuri päinvastoin Jonesin ja Honkasalon kirjat, ja tosiaan, oli kiinnostavaa lukea Lontoota ja Helsinkiä peräkkäin.
VastaaPoistaRaadollisuudesta en tiedä, minusta kirjassa oli kuitenkin aika repiviä ratkaisuja henkilöhahmoilla.
Seuraan sinun blogitekstit. Oletko blogannut jo Honkasalon? Olenko ohittanut, en ole uskaltanut lukea, kun en ole kirjoittanut. Minulla on ongelma yhden kirjan kanssa, jonka olet lukenut ja kirjoittanut. Sanot siinä kauniisti, että hukkasit langan pään, kun minä en hukannut mitään, kun en löytänyt hukattavaa. Mietin jopa kirjan kesken jättämistä. Tämä oli toinen lukemani kirjailijalta ja että minua pidin kirjasta Rakastumisia.
PoistaOdotin tältä kirjalta ihan muuta, odotin kevyempää. Luin tämän ihan tuon sarjan takia. Tämä oli minusta jopa vaikuttavampi kuin ajattelin. Tässä oli paljon kovaa, jopa ihan Luken ponnistaminen tyhjästä. Kyllä tässä oli repivyyttä. Mikään siloteltu tarina tämä ei ollut miltään osin. Pidin tästä valtavasti. Yritän kait sanoa, että olisin kestänyt hitusen enemmän. Toisaalta tästä jäi näin hyvä lukukokemus. Toivon lisää luettavaa tekijältä.