torstai 30. huhtikuuta 2015

Torgny Lindgren Akvaviitti





Torgny Lindgren oli minulle täysin vieras kirjailija ennen Akvaviitin lukemista. Omistan tämän lisäksi hänen suomennetuista teoksista kirjat Muistissa, Pylssy ja Kimalaisen mettä. Tiedät tunteen, kun lukiessa ymmärrät löytäneesi uuden kirjailijan itsellesi. Se on mahtava tunne. Minulle kävi näin. Pidin Lindgrenin tavasta kirjoittaa, kielestä. Minulla on heikkouteni Pohjois-Ruotsiin ja Västerbotteniin eli maaperä oli suotuisa.


Akvaviitti on kiehtova tarina hurmiollisesta hengenyhteydestä, väkevästä saarnaamisesta ja akvaviitista, Vanhan Norlannin akvaviitistä, jossa maistuu tilli, kumina ja fenkoli. Kirjan teemoina on usko, epäusko, vanhuus ja maaseutu. Ajankuvina eletään takaumina 1950-lukua ja tapahtumahetkenä 2000-lukua. Kertomusta elävöittää kuvat W. G. Sebaldin tapaan sekä tietoikkunat. Olof Helmersson on karismaattisen, vapaakirkollisen herätysliikkeen johtohahmo ja saarnamies 1950-luvun Västerbottenista. Hän pelasti voiman vuosinaan 416 sielua, jotkut kahteen kertaan, haitarimusiikin soidessa. Nyt hän polkee kylänraitteja polkupyörällään ja etsii harhauttamiaan ihmispoloja.



Poissa olivat neljäkymmentäkaksi penkkiä joissa oli käännettävä selkänoja, samoin laulajien koroke. Sekä takaseinän jättimäinen öljymaalaus Jeesuksesta Getsemanessa, se missä kalliot kätkivät taakseen Juudaksen ja sotilaat.


Nyt vuosikymmenien jälkeen Olof Helmersson palaa vanhoihin maisemiin Avabäckin kylään kahdeksankymmentäkolmevuotiaana taitettavan polkupyöränsä kanssa, mutta paljon on muuttunut, seurakuntalaiset ovat jo hautausmaalla ja ne vähät jäljellä olejat eivät usko muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Helmerssonilla olisi kuitenkin viesti välitettävänä, kun hänen tulisi kertoa, että Jumalaa ei ole, ei ole taivasta tai helvetin kiirastulta.


Suunnilleen tätä tietä, sanoi Olof joka oli siis palannut seuduille hyvin pitkästä aikaa, suunnilleen tätä tietä pitkin tulivat ensimmäiset uudisasukkaat ja Linné Lapin-matkallaan ja hänen oppilaansa Zetterstedt. Ja kuningas Kaarle Viidestoista, kun hän kävi tarkastamassa soiden ojitusta Västerbottenin sisämaassa. Ja maalari Osslund.


Muutama harva seurakuntalainen on jäljellä, mutta näihin sielunpaimen on valanut niin tulisen uskon, että se ei ole horjutettavissa. Gerdan elävä usko on pysyvää. Astalle sairaat ovat elinehto ja elannon lähde. Sokea Gideon on autuas, kun ei tarvitse nähdä pahaa. Saarnatuolien uusi käyttö on mielenkiintoinen ja mehiläispesien tarjoama hunaja taivaallisista. Tässä lienee sama symboliikka, kuin että ennen vanhaan papit haudattiin lähelle kirkon seinämää, ja seiniä pitkin valuva sadevesi oli pyhää.

Saarnastuolit oli nostettu pukeille parin desimetrin korkeudelle maasta. Niiden yläpuolella ilmassa räpisteli pieni talitinttiparvi.

Sitten he menivät vähän etäämmälle pellolle ja katselivat saarnastuoleja niin sanotusti saarnaajanpuolelta.

Niin, Nybrännan Bertil oli korjaillut niitä.
Kun minä luin sen Alexnder Lundgrenin kirjan Mehiläispesänikkari, tajusin heti että meidän seuduilla oli jo mehiläispesiä, hän sanoi, ne piti vain sisustaa ja tehdä valmiiksi, ja aikahan oli kypsä, hän huomautti. Kellään ei enää ollut käyttöä kristinopille eikä saarnoille.

Saarnastuolit olivat tosiaan muuttuneet mehiläispesiksi. Yksitoista pesää, kaunis mehiläispaviljonki.

Oli suuri ilo että oli olemassa vanhoja ja sairaita hoidettaviksi. Sinä päivänä kun kukaan ei enää tarvinnut hoitoa, oli tämä seutu lopussa. Niin sairaat ja kuolevat olivat siunaus, he olivat seudun elinkeinoelämän perusta. Ainoastaan heidän määränsä oli syytä lisääntyä.

Lindgrenin kerronta on aitoa, jota siivittää myötätuntoinen huumori. Teos ei loukkaa ketään. Akvaviitissa on läsnä maaseudun autioituminen, elävän kyläyhteisön hiipuminen, kun ihmiset ovat kaikonneet työn perässä etelään. Aitous on sisäsyntyistä, sillä Lindgrenillä on, mistä ammentaa. Hän on itse Väterbottenin ja uskovan kodin kasvatti.


Torgny Lindgren (1938) on arvostettu ruotsalainen nykykirjailija. Alkuperäisteos on Norrlands Akvavit (2007). Teoksen on suomentanut Liisa Ryömä.

Torgny Lindgren Akvaviitti

Tammi. Keltainen kirjasto. 2009. Kotikirjasto.


Akvaviitin on lukenut myös Kaisa-Reetta.

Liitän myös linkin Suomen Kuvalehden juttuun

Tässä artikkelissa on kirjailijan tämä veikeä lausahdus, joka on hyvinkin huojentava tai sitten ei ; ).

”En ole tavannut vielä ketään, joka ei olisi ymmärtänyt kirjojani. Onhan väärinymmärtäminen myös ymmärtämistä.”


Osallistun tällä kirjalla Marilen Maalaismaisemia haasteeseen

ja Annamin Kirjalliseen retkeen Pohjoismaissa.

12 kommenttia:

  1. Käsittääkseni Lindgren jakaa mielipiteitä. Minäkin pidän hänen tyylistään ja tavastaan kirjoittaa. Tosin olen lukenut vain kaksi hänen kirjaansa. Luepas Dorén raamattu. Se on hieno kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin ja olen lukenut vain yhden. Silti ajattelen, että hän on minun kirjailija. Tosin lopettelen Kimalaisen mettä, jos vaikka ehtisin lukea ja blogata vapaiden aikana ennen maanantaita. Minun Vapun päiväni on hauska siivoan ja järjestelen, sitten suit katit edustuskuntoon. En ehtinyt viikolla. Hyvä kun ehdin hankkia tarjottavat.
      Lindgren ei liiku hyvin, en ole koskaan nähnyt Doreenin raamattua myynnissä. Yritänpä löytää.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Hänen kirjoja on suomennettu hyvin, omistan kolme, mutta ainakin puolet enemmän on käännetty.

      Poista
  3. Tämän kirjan haluaisin lukea pian! Olen lukenut Lindgreniltä Kimalaisen mettä ja vaikutuin siitä suuresti. Tuli lukiessa samanlainen tunne kuin sinullekin: tältä kirjailijalta haluan lukea kaiken! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen Kimalaisen mettä. Se on hieno. Löysin vain eilen postilaatikosta ohuen kirjan eli Jotta et eksyisi näillä kulmilla ja unohdin kaiken muun jopa tärkeimmän eli siivoamisen. Nyt sitten siivoan aamun.

      Poista
  4. Olen lukenut Kimalaisen mettä, aika erikoinen tarina kahdesta veljeksestä ja kirjailijasta, joka jäi talven ajaksi heidän seurakseen. Kirjassa oli jotain inhorealistista, mutta ehkäpä se kuitenkin oli hieno teos, koska oli voittanut Augustus-palkinnon, joka vastaa Finlandia-palkintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen tuota parhaillaan, mutta kun sain eilen Jotta et eksyisi näillä kulmilla....
      Minusta Kimalaisen mettä on hieno kirja. Onhan siinä jotain inhorealistista. Mutta, mutta jopa minäkin sanon, että joskus olisi parempi erota, vaikka siinä iskisi puukkoja sieluunsa. Että sillä minä kestin tuon kissajutun.

      Poista
  5. Hyvällä tavalla omituisen persoonallinen kirjailija. Tätä en ole lukenut. Pylssyn ja Muistissa olen. Hyllyssä tosin on muutama odottelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin Pylssyn viikolla Kierrätyskeskuksesta. Siellä on pöytä aivan uusia Keltaisia kirjoja. Minulla on Kimalaisen mettä kesken, mutta pidän siitä.

      Poista
  6. Olen lukenut Lindgreniltä tämän Akvaviitin ja Dorén raamatun, molemmat ruotsiksi. Dorén raamattu iski enemmän sydämeeni, sillä isäni oli 1930-luvulla pienenä lapsena hulluna kuvaraamattuihin (muita kuvakirjoja kun oli pienessä kylässä ylen harvassa) ja hän himoitsi kuvaraamattua niin, että teki lopulta 7-8 vuotiaana piirsi ja kirjoitti itse sellaisen kun ei ollut varaa ostaa Dorén versiota :). Pidän Lindgrenin kielestä mutta olen niin kiinni hänen ruostissaan että vaivoin tunnistan käännöksestä hänen tekstiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pysty kaunoa lukemaan ruotsiksi, harmi. Kasveista, puutarhasta luen, oikeastaan mieluumminkin. Niiden anti on niin paljon enemmän. Enemmän ne kirjat vastaavat tarpeitani. Ihana tuo isäsi tarina.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!