lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kami Garcia & Margaret Stohl Lumoava kaaos




Yhdysvaltalaiskirjailijat Kami Garcia ja Margaret Stohl asuvat molemmat perheineen Los Angelesissa. Margaret on aina halunnut kirjoittaa yliluonnollisen seikkailun, ja Kami taas kuvata oman lapsuutensa maisemia: yhteistyönä syntyi goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia yhdistävä noitasaaga.

Kolme kuuta ja yli 1600 sivua sitten me istuimme alas todistamaan parille nenäkkäälle teinille, että pystyisimme kirjoittamaan kirjan. … Olemme kiitollisia kaikille kolmenkymmenenkahdeksan maan uskomattoman lahjakkaille kustantajille, jotka ovat toivottaneet Loihtijakronikan tervetulleeksi kotimaahansa. … Kirjamme kertovat kaikkein eniten siitä, että jokaisen täytyy pitää kiinni suvustaan ja etsiä hengenheimolaisensa.

Sarjan edelliset osat olivat Lumoava kirous ja Lumoava pimeys. Olen lukenut ykkösosan ja katsonut kakkososan elokuvana. Jokin vain veti mukaan tähän noitasaagaan elokuvan kautta, mutta se ei ollut mikään epämääräinen jokin, vaan Jeremy Irons. Eli Mennyt maailma jne. Valitettavasti elokuvan ainoa anti olikin tuossa näyttelijässä. Lumoava kaaos (Beautiful chaos 2011) on Aila Herrosen suomentama.

Edellisessä osassa Lena halkaisi kuun ja maailman Järjestys vinksahti paikaltaan. Gatlinissa on täysi kaaos: heinäsirkkaparvet syövät kaiken vihreän, helle on sietämätön vielä joulunalusviikolla ja yliluonnollisia myrskyjä ja maanjäristyksiä seuraa toisensa perään. Aletaan odottaa maailmanloppua. Jotkin valinnat ovat vaikeita toiset koituvat kuolemaksi. Kahdeksastoista kuu muuttaa sekä loihtijoiden että kuolevaisten maailman. Hinta on maksettava, jotta uusi Järjestys voidaan tahkota. Mikä on tuo hinta ja kuka on Yksi joka on kaksi, joka on ainoa, joka tehtävän voi suorittaa.

Mitä lujemmin pyristelin, sitä rajummin hän minua löi. Seuraava isku osui mahaani ja kumarruin kaksin kerroin. Silloin minä näin ne: hänen mustat Converse-tossunsa. Ne olivat niin vanhat ja kuluneet, että ne olisivat voineet olla minun. .. Tuijottaessamme toisiamme silmiin ja haroessa toistemme kurkkuja me kierähdimme vesitornin reunan yli ja putosimme. … Pääni kalahti lattiaan, ja loppuruumis seurasi myöhemmin. Yritin avata silmät, mutta ne olivat vielä unenpöpperössä. Odotin, että pakokauhu laantui.

Tarinan kertojana on koko ajan Ethan Lawson Wate. Niin pelottavaa kuin kaaos onkin, Ethanille se merkitsee myös tervetullutta katkosta yhä pahempien painajaisten keskelle - painajaisten, jotka seuraavat häntä jo unen ulkopuolelle.

Heräsin siihen, että käteni huitoivat villisti. Tunsin yhä hänen kätensä kurkkuni ympärillä, ja minua huimasi – minulla oli ylitsevuotava tunne siitä, että seinät kaatuisivat päälleni. … Lucille hyppäsi sängylle ja tiiraili minua pää kallellaan. Siamilaiskissat osaavat katsoa toista hyvin pettyneen näköisenä. Lucille oli siinä mestari.

John Breed on kadonnut ja Ethan ja Lena ovat jälleen yhdessä. Lenan äiti Sarafine ja Abraham Ravenwood yrittävät tappaa Yksi joka on kahden, jotta Järjestystä ei voitaisi palauttaa, ja että Pimeys voittaisi ja kuolevainen maailma katoaisi.

Seuraavassa kappaleessa on spoilaamista:

Loihtijatyttö Lenan ja kuolevaisen Ethanin rakkaudelle ei näytä kirjoitetun onnellista loppua. Kirja on kirjoitettu laveasti ja juoni mutkittelee ja poukkoilee. Itse asiassa luettuasi neljä ensimmäistä sivua, olet saanut tietää kirjan juonen ja muut kirjan tapahtumat ovat pelkkää paisuttelua. Kaikki koukerot ja henkilöt eivät välttämättä liity mitenkään juoneen ja tiivistämisen varaa olisi ollut. Esimerkiksi montako tätiä Ethanilla on?

Kirjan ratkaisu tapahtuu kaiken selittelyn ja mutkittelun jälkeen yhtäkkiä muutamalla viimeisellä sivulla ja tarina loppuu. The end. Eli tarina jätetään kesken. Loihtijakronikassa onkin ilmestynyt 4 osaa, joten jäämme odottelemaan mitä maailmalle ja kumppaneille lopulta tapahtuu.

En tiedä, kenelle näitä nuorisokirjoja kirjoitetaan ja käännetään, kun antikvariaatit ovat tuominneet nämä epätoivotuiksi, jopa uutuudet, perustellen, että ne eivät liiku laisinkaan. Minulta tämän lukeminen vei kaksi viikkoa, joten mikään page turner  tämä ei ole. Väkisin lukemiselta tämä minusta enemmän tuntui, mutta keskenkään en jättänyt. Kirjasarjan ulkoasu on tyylikäs. Ja varmaan minä tämänkin osan katsoisin elokuvana ainakin JI:n takia.

Kami Garcia & Margaret Stohl Lumoava kaaos
WSOY 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!