Kaiken se kestää, kaiken se kärsii vai kestääkö ja
kärsiikö se kaiken?
Kiinnostuin irlantilaisen Audrey Mageen
esikoisteoksesta Sopimus.
Alkuperäisteos on The Undertaking.
Kirjan on suomentanut Heli Naski.
Kirjassa kulkee kaksi rinnakkaiskerronnallista
tarinaa, joista toinen kertoo Katherina Spinellin elämästä Berliinissä ja toisessa
Peter Faber pyrkii selviytymään itärintamalla, kestämään kylmää ja
nälkää, taistelemaan venäläisiä ja heidän talveaan vasten. Sota on voimakkaana
elementtinä mukana tässä kirjassa. Vältän väkivaltaa ja raakuutta dekkareissa,
mutta jokaisen tulisi ymmärtää sodan karut kasvot. Elämme maailmassa, jossa
pään työntäminen pusikkoon voi olla kohtalokasta.
Katherina Spinell ja Peter Faber avioituvat toisiaan
tapaamatta. Kummankin erillisessä tilaisuudessa on läsnä pastori, todistajat,
puolison kuva ja nimi. Häiden ansiosta Peter
saa loman rintamalta, ja Katherinalle kuuluu leskeneläke, jos Peter kaatuu
rintamalla. Katherine antaa lupauksen odottamisesta, josta tulee Peterin
talismaani jaksamisessa.
Sotilaspastori puhui, ja muutamassa minuutissa Faber oli vihitty Berliinissä asuvan naisen kanssa, jota hän ei ollut koskaan tavannut. Puolentoista tuhannen kilometrin päässä täsmälleen samalla hetkellä nainen osallistui samanlaiseen seremoniaan, jonka todistajina olivat hänen isänsä ja äitinsä; se oli hänen osuutensa sotasopimuksesta, joka takasi Faberille naimaloman ja hänelle leskeneläkkeen, mikäli Faber kaatuisi.
Katherina asuu vanhempiensa kanssa, ja Peter viettää
lomansa vaimon perheessä. Perheen poika on myös rintamalla. Onnellinen
perhetapahtumakin saa alkunsa pariskunnan loman aikana. Joitakin asioita lukija
kykenee tuskin ymmärtämään, mutta valitettavasti kertomukset eivät ole
kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, vaan Magee kuvaa asioita, jotka jossain
muodoin ovat tapahtuneet. Spinellit muuttavat juutalaisilta vapautuneeseen
asuntoon saaden näiden omaisuuden haltuunsa. Yhden matkalaukun määräyksellä
nämä lähteneet eivät saaneet paljoa mukaansa. Valitettavasti vaatteet ovat
liian pieniä, mutta onneksi Katherinan vauva saa juutalaisperheen hienot
lastenvaunut. Katherine veljen kuvaus on uskomattoman hieno ja vaikuttava. Miksi
toiset selviytyvät ja toiset eivät?
Katharina valitsi kauimpana keittiöstä olevan makuuhuoneen, johon kuuluvalta parvekkeelta oli näköala pienelle mutta runsaasti istutetulle pihalle. Hän avasi suuren mahonkisen vaatekaapin ja kokeili silkkileninkejä ja pellavahameita, mutta mikään niistä ei sopinut. Myös kengät olivat liian pieniä, joten hän tyytyi muutamaan villatakkiin ja hartiahuiviin sekä pitkään turkkiin ja siihen sopivaan turkishattuun, jotka yllään hän meni olohuoneeseen,
Sopimus on realistinen kuvaus niin
siviilien elämästä sodan kynsissä kuin rintaman kauhuista. Audrey Magee tavoittaa hyvin ihmisten moraalin
korruptoituneessa arjessa. Peter ja Katherina eivät salaa osallisuuttaan Natsi-Saksan
hirmutekoihin. Kumpikin kokee sodan hirveydet omalla kohdallaan. Katherinakin saa
katkerasti kokea, että heidänkin perhettään ylempänä on tärkeämpiä avun
tarvitsijoita. Hän oppii katkerasti, että kehenkään ei voi luottaa, ei edes lääkärin apuun.
Sopimuksen loppu
on yllättävä, en tiedä, onko se hyvä vai huono. Voiko kirjan lopusta sanoa,
että se oli hyvä tai ymmärrettävä? Olisiko helppo loppu ollut toisen tai toisen
menehtyminen? Vai olisiko se vain tehnyt kirjasta sentimentaalisen hömpän?
Ehkäpä pidin Mageen ratkaisusta, koska se osoittaa ihmisen rajallisen kyvyn
anteeksiantoon. Tällainenkin loppu tapahtui varmasti sodan melskeissä. Tässä
tullaan taas klassisen kysymyksen eteen, jota Joyce Carol Oates käsittelee
kirjassaan Kosto: rakkaustarina. Mageen kirja tuo mieleen
John Boynen Seitsemäs mies
sotatannerkuvaukset. Elämme epävakaisessa maailmassa, jossa jokaisen on hyvä
muistaa sodan vaikutus.
Magee kirjoittavaa sujuvan soljuvaa kieltä. Dialogi kuljettaa
kertomusta paikoin vahvana jopa sivun ilman kuvausta, joka on mielenkiintoinen
ratkaisu. Mageen esikoisteos on lupaava, irlantilaisen kirjoittama sotatarina
Saksasta. Magee pystyy välittämään menneen lukijalle niin voimakkaasti, että
tapahtumat jäävät lukijan mieleen kirjan loputtua.
Audrey Magee Sopimus
Atena. 2015. Kustantajan ennakkokappale. Kiitoksin.
Ilmestymispäivä 15.4.
Blogeissa toisaalla: Omppu englanniksi, Lumiomena suomeksi, Villasukka kirjahyllyssä suomeksi
JK. En katsoisi tätä elokuvana, mutta luen kovempia kuin katsoisin. Englantilainen potilas, Charlotte Gray, Kuudes mies jäisivät katsomatta. En tosin edes tiedä, onko viimeinen elokuvana. Toisaalta katson trillereitä Brian de Palman ja jopa Stephen Kingiä tavoin, mutta jälkimmäistä en lukisi.
Tätä teosta lukiessa väkisinkin tuli miettineeksi, että minkälaiseksi loppuratkaisu muodostuu. Minusta loppu oli erittäin onnistunut. Ja juuri sitä loppua ennen oli vielä aikamoisen hurjaa.
VastaaPoistaMinun on kamalan vaikea saada sanottu lopusta oikein En voi sanoa, että pidin lopusta, loppu oli hyvä tms. Tarkoitan kuitenkin pitäneeni loppua onnistuneena. MUTTA silti vaikka kirjailijan tekemä loppu on hyvä, niin en silti hyväksy loppua. Ymmärtääkö kukaan minun kirottua ajatuksen kulkua? Tuossa lopussa on vain särö, joka häiritsee minut. Katharina ei valinnut osaansa.
PoistaSaan kirjan pian kirjastosta ja toivottavasti tulee lukuun myöhemmin. Palaan tekstiisi sitten myöhemmin!
VastaaPoistaMari luen tekstisi mieluusti. Huomaat, kuinka minäkin ongelmoin kirjaa. Kirja pitää lukea, se on hyvä, mutta se herättää ajatuksia.
PoistaMinäkin jäin miettimään tuota kirjan loppua. Se ei ollut onneksi ihan sellainen kuin pelkäsin, mutta vähän sinne päin. En tiedä olisiko kirja ollut hieman erilaisella (astetta synkemmällä) lopulla täyden kympin kirja vai ei, nyt jäin ehkä ysin paikkeille. Hieno lukukokemus joka tapauksessa!
VastaaPoistaHyvä, että en ainoana mieti. Minustakin tämä oli todella hieno lukukokemus. Onneksi luin tämän.
Poista