tiistai 14. huhtikuuta 2015

Leena Krohn Erehdys


Leena Krohn on kotimaisista naiskirjailijoista rakas suosikkini. Rakastuin aikoinaan kirjoihin Datura ja Mitä puut tekevät elokuussa. Myös Tainaron on läheinen minulle. Krohnin tekstit puhuttelevat minua syvältä.

Erehdyksessä on kehyskertomuksena kirjailija E:n matka pikkukaupungin sivukirjastoon. E:tä on pyydetty yleisötapahtumaan lukemaan novellejaan ja keskustelemaan lukijoidensa kanssa. Kirjailija E. kokee matkalla optisen harhan ja on vähällä aiheuttaa onnettomuuden. Pelosta palautuminen ottaa hetkensä.
Nämä tilaisuudet voivat olla antoisia molemmin puolin tai sitten puuduttavan tylsiä puolin ja toisin. Myös auditorion, lukusalin tunnelma ja viihtyisyys sekä kulloinenkin kuulijakunta vaikuttavat illan onnistumiseen. Kirjailija E:n kohtalona on kohdata epäkohtelias yleisö.
Kaikki kirjailijat eivät ole esiintyjiä, mutta nykyinen mediaseksikkyys on niin kovin in. Tänä päivänä kirjailijalle on lanseerattu oma velvollisuus myynnin edistämisessä ja teosten tunnetuksi tekemisessä. Kirjailija ei vain kirjoita, vaan hänen on muokattava menestyvä ja kiinnostava brändi itsestään.

Paikallistoimittajien pakollisessa turinatuokiossa kirjailijalle ei aina anneta edes omaa ääntä kirjaesittelyissä, vaan haastattelu tai teksti tehdään kuin kirjailija olisi hyvä tuttu ja lanseerataan omia mielipiteitä kirjailijan tai haastateltavan sanomina. Ennen tilaisuuden alkua E. joutuu paikallistoimittajan kynsiin, jolla on tavanomainen ajatusten etukäteissyöttö valmiina. Kirjailijalle esitetään maailmaa syleilevä kysymys, että minkälainen teistä on kirjallisuuden tehtävä. Tämä on vain retorinen kysymys, sillä juttu on saatava kasaan vaivatta ja nopeasti, joten valmis formaatti sopiikin tähän, kun toimittaja toteaa että kolleganne D. sanoi kerran osuvasti…   

Edes vastaanotto kirjastossa ei ole häävi. Vastaanottava virkailija lienee hänkin väsynyt pitkästä päivästä. Kirjailijan lukiessa novelliaan, keskustelutuokiossa saatetaankin esittää aivan epäolennainen kysymys aivan eri teoksesta, hyvä jos edes vierailevan kirjailijan tuotannosta.  Nämä tuntemattomat tutut tai unohtuneet tunnetut ovat kivoja ylläreitä, jotka jokainen yleisön eteen uskaltautuva kohtaa jonkin kerran. Nämä osaavat kaivaa jonkun epämiellyttävän anekdootin esille jostain unohduksen lokeriston syvyyksistä.

Ei sen kummempaa. Sitä minä vain ihmettelen, että kuinka niin kehno kirja voi saada niin paljon kehuja? Olivatko tuttavianne ne arvostelijat?

Illat voivat olla ahdistavia kokemuksia, jossa virkailija odottaa pääsevänsä pois, sammuttavansa valot ja kytkevänsä hälytyksen päälle.  Virkailija voi nähdä tilaisuuden hyväntekeväisyytenä, mutta kirjailijalle se on yksi työnkuva. Niin tosiaan, vielä palkkiosasiasta, kirjastovirkailija jatkoi tyynesti kiinnittämättä sen kummempaa huomiota kirjailijan järkkyneeseen mielentilaan ja äskeiseen kuohuttavaan tapaukseen. – Olihan teille kaiketi jo etukäteen tehty selväksi, että me emme enää tätä nykyä korvaa esitelmöitsijöille muuta kuin matkarahat edullisimmalla julkisella kulkuneuvolla.

Rouva Kaskas punnitsee muistoja, joista osa on kirkkaita ja vereksiä, kun toiset hämyisiä kuin unet. Että jos hänen muistonsa olisivat erilaisia, hän itsekin olisi toinen. Miten vaikeaa, hän ajatteli, onkaan erottaa ihmistä siitä, mitä hänelle tapahtuu. Sillä itse kukin vetää puoleensa juuri omansa kaltaisia kokemuksia eikä kukaan voi nähdä muita unia kuin omiaan.
Siinä rouva Kaskas istui ja ajatteli elämäänsä, tekojaan, uniaan. Hän tunnusti ne, ja ne olivat totta.

Lukutilaisuus on alusta loppuun piinaava. Kirjailija E. jaksaa lukea kiittämättömälle yleisölle kuitenkin upeita otteita teoksistaan ja vastata, mitä oudoimpiin kysymyksiin.  Lähtiessään kirjailija E. tuumii itsekseen, että ei koskaan enää.

Vasta kun ihmiset ovat tarpeeksi etäällä, näkee heidät kokonaan, E. ajatteli. Vasta kun elämä on jo melkein eletty, havaitsee kuvioita, joita ei ole ennen erottanut. Hän muisti taas piispan syntymäpäivähaastattelun, jonka oli aamulla lukenut. Piispa sanoi siinä: ”Se, mitä elämästään viimeiseksi muistaa, ovat omat teot ja laiminlyönnit. Ne vääryydet, jotka muut ovat sinulle tehneet, unohtuvat.”

Leena Krohnin uusi romaani on viisas ja paljastava kertomus sekä tarinakokoelma. Krohn puhuu kirjassaan koskettavasti muistamisesta, todesta ja harhasta sekä luopumisesta. Luennan päättyessä pettyy -  sen loppumiseen. Erehdyksen tekstiä ei voi ahmia, sitä on luettava ajatellen.

Leena Krohn Erehdys
Teos 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Erehdyksen on lukenut myös Omppu.

4 kommenttia:

  1. Krohnin teokset ovat hioutuneita timantteja. Tykästyn häneen yhä enemmän, vaikka toki olenkin häntä arvostanut niin kauan kuin olen ollut hänestä tietoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailen Krohnin tekstejä. Nuo minun suosikkini, niin kaunokirjallisia kuin ovatkin, niin niissä on hallittava asiat. Puut eivät tee mitä vaan. Ihailen Krohnin kieltä ja oivaltavuutta. Hän on kotimaisessa kirjallisuudessa suosikkini. Olen joskus kuunnellut häntä livenä, ja hän puhuu yhtä vahvasti kuin kirjoittaa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!