Seita Vuorela Lumi
WSOY 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.
Lumi oli viimeistelyä vaille valmis kirjailija Seita
Vuorelan menehtyessä äkillisesti huhtikuussa 2015. Vuorelan ystävä ja
kirjailijakollega Vilja-Tuulia Huotarinen on auttanut käsikirjoituksen
viimeistelyssä kirjaksi.
Tarina kertoo iranilaisperheestä
kylmässä pohjoisessa maassa. Teheran on ensimmäinen luku 15-vuotiaan Siamakin
elämässä, mutta sieltä perhe lähti pois jo aikoja sitten. Ensin he menivät
Turkkiin Ankaraan, jossa ei ollut ankaraa, sillä naiset saivat kulkea tukka
vapaana. Siamak oli kuusivuotias tullessaan pohjoiseen maahan. Pohjoisen maan
itäinen lähiö on toinen elämä. Molemmissa paikoissa on omat vaikeutensa. Siamak
on päättänyt sopeutua, hän osaa soluttautua uuteen yhteiskuntaan. Erilaisuus
näkyy ulos, mutta sitä voi helpottaa olemalla yksi muista.
Pohjoisen maan pääkaupunki on mun koti, sen itäinen laita, jota me kutsutaan kavereiden kesken Lähi-Idäksi, vaikka on sillä muitakin nimiä, Exit Paradise ihan vain esimerkkinä. Siinä kiteytyy olennainen. Ei tämä mikään väkivaltainen slummi ole, mutta aina välillä silti joku putoaa luotiin. Sillä tavalla itäinen vyöhyke muistuttaa Teherania. Sen etikettiin kuuluu, että itseään täytyy puolustaa.
Siamak on nimetty Iranissa sankarina
kuolleen setänsä mukaan. Siinä on haastetta kokonaiseksi elämäksi. On tosi
hankala päihittää kuollutta poikaa. Setä
kuoli viisitoistavuotiaana, se oli kapinallinen ja rohkea. Pohjoinen maa on koti ja mahdollisuus. Siamak rakastaa lunta ja on kaukalon jäällä nopeampi
kuin muut.
Jäähalli on ostoskeskuksen lähellä. Siellä me pelataan lätkää jäällä, jonka taitoluistelijat ovat pilanneet pirueteillaan. Lätkä on mulle tärkeää, sanoisinko että tärkeää, sanoisinko että tärkeintä.
Siamakin perheeseen muuttaa viisitoistavuotias naapurintyttö Atisha Iranista.
Atisha on yhtäkkiä Siamakin kodissa, kintereillä seuraava riesa, jota pitää
hyyssätä mukana. Atisha on huivipäinen tyttö, vieras tässä kylmässä maassa. Miten
ihmeessä 15-vuotias voi sitoutua tuttuun tyttöön? Tyttöön ihan ylipäänsä. Kuka haluaa tytön
kaukalon laidalle tuossa iässä? Onhan se eri asia bailata tytön kanssa, heittää
läppää ohimennen, mutta ei omaan arkeen mahdu vierasta.
Atisha on paennut maasta kielletyn
bloginsa vuoksi. Atisha ei ole nähnyt lunta, mutta hän tuntee sadun
Lumikuningattaresta, jonka suudelma totuttaa uhrinsa kylmään ja saa tämän
unohtamaan mistä on tullut. Atisha kirjoittaa sadun mukailtua versiota. Atisha
haluaisi, että Siamak muistaisi omat
juurensa.
Atishan blogi on suljettu ja niin on Omidinkin. He ovat kadonneet Facebookista ja Twitteristä niin kuin he ovat kadonneet kadulta ja kotoaan, verkosta samalla tavoin kuin läheistensä elämästä (joskaan eivät heidän mielestään). Blogin sisältö on kuitenkin tallessa, Atisha on säilönyt sen muistitikulle, kaikki Rubadehin kirjoitukset.
Lumi on koskettava tarina maahanmuuttajien lapsista, integroitumiseen aivan toisenlaiseen kulttuuriin, kasvamista täysin eri kansallisuuteen kuin vanhempansa. Fereshteh on tyytymätön tyttöön. Perheen äiti toivoi, että Atisha olisi pitänyt hänelle seuraa, että he puhuisivat Teheranista, muistelisivat kaupungin katuja, juhlia ja arkea, mutta Atisha löytää muutamassa viikossa paikkansa, jota on Fereshteh etsinyt kaikki nämä vuodet. Atisha ei halua moskeijaan, vaan opiskelee pohjoista kieltä.
Atisha viipyy heidän luonaan tulevat viikot. Kyse ei ole välttämättä pitkästä ajasta, hänen isänsä on sanonut, mutta kuulostanut niin epävarmalta, ettei Fereshteh pidä mahdottomana ajatusta, että tyttö on pois heidän luotaan kuukausia, vuoden, kaksi tai kolme.
Lumi on mielenkiintoinen tarina, arvioin tätä kirjaa lukiessani neljän-viiden
tähden kirjaksi, mutta en pitänyt lopusta. Se toi mieleeni toisen kirjan alun
ja pudotti tähtien määrän kolmeen. Alku ja loppu eivät olleet tasapainossa
toisiinsa nähden, niin hyvin tarina kuvaakin toiseutta ja muukalaisuutta.
Lopun tapahtumat käynnistyvät Siamin ex-tyttöystävän, Nooran, bileissä, kun Atisha
joutuu pakenemaan sieltä ja saa peräänsä Siamakin ja Nooran.
Maahanmuuttajuuden lisäksi tarina osoittaa
myös yhteydet lähtökulttuuriin, sillä tulijoilla on myös oikeus juuriinsa.
Vuorela on tuonut Siamakin erilaisena, ja siihen hänellä on oikeutensa. Jokin
minussa meni jumiin, kun rekkamies astui kuvaan mukaan. En päässyt enää
takaisin tarinaan. Lumi on nuortenkirja,
mutta se on yhtä avartava myös aikuiselle.
Blogeissa toisaalla: Kirjasähkökäyrä,
MarikaOksa, Hannan kirjokansi
Tämä on nuorille sopiva ja uskon, että kirja avautuu heille helpommin. Itse tykkäsin viiden tähden edestä, enkä yllättynyt Finlandiaehdokkuudesta. Tällaista rosoa ja tapahtumarikasta kerrontaa, jossa lukija voi myös ajatella mitä on tapahtunut, on ilo lukea.
VastaaPoistaItse asiassa uskon samoin. Nuorilla on ehkä laajemmin näitä kontakteja kuin osalla vanhemmista. Hieno kirja.
PoistaTähän taidan tarttua, jos kirja tulee vastaani. Tietty jo kirjan nimi...:), mutta myös aihe, ovat kiinnostavat.
VastaaPoistaArvasin, että nimi miellyttää. Minäkin pidin kirjasta ja sen tavasta käsitellä aihetta.
PoistaLoppu tosiaan jäi irralliseksi, mutta muuten pidin tästä kyllä aika tavalla. Kirjassa oli niin monta tasoa, että ihan "kaikki nuoret" eivät tälle lämpeä (no eihän olekaan kirjaa, josta kaikki innostuisivat), eli sen puolesta tätä ei noin vain kannata pukinkonttiin ostella pelkän Finlandiaehdokkuuden perusteella. Mutta siis ilman muuta on ehdokkuutensa ansainnut!
VastaaPoistaMinäkin pidin kirjasta ja tavasta käsitellä asiaa. Minua vaivasi tuo lopun irrallisuus. Monet nuoret ovat ihan arjessaan enemmän sinut aiheelle kuin monet aikuiset. Pidän kirjaa hyvänä.
VastaaPoistaFinlandiaehdokkuudet eivät tunnu olevan minun juttu, mutta HS esikoinen taas oli. Runebergiin olen laittanut myös toivoni.