Erlend Loe Niin loppuu maailma – sellaisena
kuin me sen tunnemme
Alkuperäisteos: Slutten på verden slik vi kjenner den (2015)
Suomentaja: Outi Menna.
Johnny Kniga 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.
Kieltämättä liikun aika vaaralliselle alueelle tarttuessani
Loen kirjaan. Onhan modernia sanoa kokeilevansa rajojaan ja suorastaan
trendikästä siirtyä pois omalta mukavuusalueelta. En ole saanut kovinkaan kepeää mieltä Mielensäpahoittajista,
sillä minusta naurut huomispäivän vanhukselle voivat olla vähissä. Lapset ja
lapsenlapset voivat etsiä muualta huvituksensa, kun vanhus hallitsee englannin
siinä missä lapsi. Ei kumminkaan huolta, sillä Loe vain kaappasi minut mukaansa
ja viihdyin tarinan mukana.
Erlend Loen romaani Doppler
ilmestyi suomeksi vuonna 2005. Sen päähenkilö Andreas Doppler kyllästyi
ihmisiin, heidän tapaansa toimia, puhua ja olla. Doppler pakeni metsiin ja
ryhtyi piileksimään. Loelta
on suomennettu myös muita kirjoja, mutta kirjahyllyssäni on vain Supernaiivi
(1998).
Nyt kirjan alussa kolmen vuoden
jälkeen Andreas Doppler hyvästelee ystävänsä Bongo-hirven ja päättää palata
ihmisten ilmoille. Hän vakuuttaa palaavansa ja jättää Bongon hoitovastuun hirvieläinharrastajalle.
Koti on muuttanut väriään, vaimo on ottanut uuden kumppanin ja lapset
kasvaneet. Doppler tarkkailee entisen perheensä kokonaiskuvaa lähipuussa asuen.
Männyssä vietettyjen kuukausien aikana mies ehti ajatella kaikessa rauhassa,
sillä toiminnan aika on myöhemmin. Hän aikoo häätää vieraan miehen kodistaan.
Itse asiassa tähän Egil Hegelin häätöön asti tarina etenee napakasti, mutta
sitten tarina hieman lässähtää suvannossa, mutta sitten taas tarina kulkee.
Doppler kertoi Solveigille, ettei hän kurssinvetäjän mielestä ollut vielä valmis palaamaan työelämään. Hänen pitäisi malttaa vielä vähän, niin hänelle oli sanottu, Doppler kertoi. Ja edetä askel kerrallaan. Kiirehtimättä, välittämättä siitä kauanko aikaa siihen menisi. Solveigin kokemus oli että kurssinvetäjät tiesivät mistä puhuivat, hän kunnioitti heitä ja jätti siksi Dopplerin rauhaan.
Doppler ei ole tyhjänpäiväinen taivaanrannan
maalari, sillä hän on huolissaan maailman menosta. Droppler näki maailmanlopun
enteitä kaikkialla. Pikkulintujen määrä
vähenee, hän luki. Sammakkoeläimet katoavat, mehiläiset kuolevat, tuhansia
ihmisiä menehtyy päivittäin ravinnon ja veden puutteeseen, antibiootit
lakkaavat tehoamasta, tuberkuloosi palaa, on tynnyripommeja ja miehittämättömiä
ilma-aluksia, lajeja jotka häviävät tuhat tai jopa kymmenentuhatta kertaa
nopeammin kuin ne olisivat hävinneet maailmasta ilman ihmisiä. Perhe ei
sopeudu Dropplerin nykyiseen elämäntapaan. Solveig ehdottaa jossain vaiheessa,
että mies muuttaisi pois tai etsisi paikkaansa kaikessa rauhassa kanin kanssa
kellarissa.
Doppler päätyy töihin Kööpenhaminan
elokuvapiirien cateringfirmaan. Hän tienaa hyvin ja asuu Bongon kanssa. He
muuttavat jopa vanhaan kerrostaloon. Droppler
teetättää huonekalut, jotka sopivat niin ihmiselle kuin toiselta puolelta
hirvelle. Eräs venäläinen aikuisviihdeohjaaja huomaa sankarissamme
käyttökelpoisen fyysisen ominaisuuden. Dopplerista tulee taiteellisen
aikuisviihteen supertähti, oikea panokuningas.
Droppler ja Bongo seisoivat rinnakkain tanskanlaivan kannella ja katselivat lähestyvää pimeää Osloa. Elettiin keskitalvea, ja lämpötila oli reilusti pakkasen puolella. Hyytävän kylmä tuuli sai hytisemään kaikki ne, jotka olivat uskaltautuneet ulos ilman villaista aluskerrastoa. Dopplerin silmät kostuivat kyynelistä.
Tarinan kieli on suorasukaista,
sillä eritteistä puhutaan kainostelematta. Niiden avulla Droppler onnistuu
häätämään jopa Egilin. Loelaiseen
tyyliin arvioiduksi tulevat niin tyhjänpäiväinen työnteko ja kaiken maailman
turhuus. Toisin sanoen Loe hauskuuttaa lukijaa ajattelemaan ja
kyseenalaistamaan arkeaan. Tarinan yhteiskuntakriittinen viesti on selkeä. Niin loppuu maailma on humoristinen,
vaikka paikoin absurdi. Kaikesta huolimatta tarinassa viihtyy, sillä se on surullisen
tarkka analyysi nykymenosta.
Blogeissa toisaalla: Krista
Johanna
Elomaa Säästä ajatuksesi eläviä varten
Säästä
ajatuksesi eläviä varten on koskettava tositarina läheisen
menettämisestä ja käänteentekevästä matkasta. Johanna Elomaa saa eräänä aamuna
suru-uutisen, että hänen pikkuveljensä Antti on menehtynyt. Veljen poismeno ei
ollut täydellinen yllätys, sillä veljen huumekierre oli pitkä. Antti ja Elina elivät
Vietnamissa etäällä kotimaasta. Elina, veljen vaimo, väsyi ensin ja liiti alas
7. kerroksen parvekkeelta. Veli lähti perässä viisi päivää
30-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Elomaan kirja tuo mieleen Dan Simmonsin Kalin laulun, Katy Gardnerin Estherin ja Gemman sekä Elizabeth
Gilbertin Omaa tietä etsimässä.
Pidän Elomaan kertomasta
tarinasta ja omaelämäkerrallisesta tekstistä. Itse en kestäisi Intian hajuja ja
värejä vastaavassa tilanteessa, vaan haluaisin hiljaisuuteen tarpomaan vaikka Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitille tai sitten
Brittilään ihmisten keskelle ja hakeutuen sieltä luontoon. Ayurvedaa tunnen
jonkin verran ja joogasinkin vuosia, mutta miten hyvin ne sopivat länsimaisen
ihmisen elämänohjeeksi? En ole kovinkaan
kiinnostunut huuhaasta tai new age-kulttuurista, joten suhtautumiseni on hieman varauksellinen, kun lähestytään uskomushoitoja. Tässä lukemassani kirjassa ei ole mitään tuollaista.
Kunpa olisit hävennyt vuosien varrella vähän vähemmän, kertonut ja luottanut vähän enemmän. Tunnustanut, että tarvitsitkin meitä. Ja jos en olisikaan osannut auttaa, olisin voinut vakuuttaa myöhemmin itselleni, että minulla oli ollut mahdollisuus. Että olin tehnyt kaikkeni. Mutta narkomaanit ovat näyttämötaiteen mestareita. Minä uskoin koko selityskirjon, eikä perhe ympärillä nähnyt rikkaakaan.
Elomaa tekee kirjassaan
surutyötä, etsii syyllistä itsestään ja hakee itseään. Mitä hän olisi voinut tehdä
veljensä eteen? Turvaverkon on kuitenkin mahdoton auttaa, jos autettavalla ei ole omaa
motivaatiota. Hektinen työtahti mediatalossa on uuvuttavaa, joten Elomaa lähtee
vuorotteluvapaalle ja pitkälle reissulle selvittämään, kuka hän oikeastaan on ja
mitä hän elämältä haluaa.
Himalajan portillaSilti kaikki toimi pääsääntöisesti hyvin. Lehmillä on etuajo-oikeus. Riksat, skootterit, rekat, autot, linja-autot ja polkupyörät ajavat siellä missä mahtuu. Ne väistävät, kun joku on tulossa päälle, ja antavat käännöksissä tietä. Kun tielle sattuu pään päällä risukasaa kantava perheenäiti, lapsilauma tai ajotiellä hämmentyneenä pyörivä turisti, ne tekevät täydellisen väistöliikkeen.
Kirja jakautuu tapahtumaympäristöjen
mukaan kolmeen minäkerrontaiseen osioon. Lisäksi veljen tarina kulkee rinnalla
sen eri vaiheissa. Lisäksi Johnny kulkee tarinassa alusta loppuun mukana, mutta
himmentyen. Säästä ajatuksesi eläviä varten vie lukijan mukanaan ensimmäiseksi Intiaan Himalajan portille pyhään kaupunkiin. Elomaa jättää työpaikkansa
vuodeksi istuakseen lootusasennossa ashramin kylmällä lattialla. Olosuhteet
ovat hyvin askeettiset tuollaisessa joogaretriitissa, jossa meditoidaan ja
keskitytään hetkeen.
Ganges on intialaisille enemmän kuin pelkkä maan läpi virtaava joki. Se on elämän lähde, joka antaa elämää ja pesee pois huonon energian. Gangesissa kastetaan päälaki, jotta pyhällä vedellä viilennetty kruunuchakra ottaisi paremmin vastaan hyvän energian. Virtaavassa vedessä nähdään jumala, äiti, joka on läsnä jokaisessa elämän hetkessä.
Shivan yö on kahdestatoista vuotuisesta Shivaratri-festivaalista pyhin, Shivan ja Parvati-jumalattaren hääpäivä. Silloin naimisissa olevat naiset rukoilevat perheelleen terveyttä, naimattomat Shivan kaltaista aviomiestä. Juhlapäivä on intialaisille vuoden otollisin aika haalia lisää henkistä energiapääomaa, ja jotta energia kohdistuisi Shivan yönä ruoansulatusta tärkeimpiin toimintoihin, jokainen itseään kunnioittava hindu paastoaa.
Borneon viidakossa
Seuraavaksi Elomaa rientää vapaaehtoistyöhön Borneon viidakkoon orankien kuntoutuskeskukseen, jossa autetaan orpoja orankeja takaisin vapauteen. Olin rakastunut ihmisapinoihin viisitoista vuotta sitten. Olin seisonut lumoutuneena roomalaisen eläintarhan gorillahäkin edessä ja vannonut, että tulisimme kohtaamaan vielä viidakon kuninkaiden kotikulmilla.
Seuraavaksi Elomaa rientää vapaaehtoistyöhön Borneon viidakkoon orankien kuntoutuskeskukseen, jossa autetaan orpoja orankeja takaisin vapauteen. Olin rakastunut ihmisapinoihin viisitoista vuotta sitten. Olin seisonut lumoutuneena roomalaisen eläintarhan gorillahäkin edessä ja vannonut, että tulisimme kohtaamaan vielä viidakon kuninkaiden kotikulmilla.
Balin rauhassa
Lopuksi Elomaa suuntaa keskelle Balin riisipeltoja, jossa hän työstää kirjaansa. Ehkä hän viimein malttaa myöntää, että rikottua ei saa ehjäksi, sillä se on lähtijän läksy oven suljennassa. Sen oivalettuaan pystyy hengittämään ja vapauttamaan itsensä menneisyyden kuplasta. Kirjan tärkeitä teemoja ovat itsensä etsintä, narkomaaniveljen sisarena oleminen, huumeriippuvaisen läheisen taistelun seuraaminen sekä vanhasta suhteesta irtautuminen.
Elomaan kerronta soljuu vaivatta, hän ei piehtaroi surussa, vaan käsittelee surun ja menetyksen omalla tavallaan.
Lopuksi Elomaa suuntaa keskelle Balin riisipeltoja, jossa hän työstää kirjaansa. Ehkä hän viimein malttaa myöntää, että rikottua ei saa ehjäksi, sillä se on lähtijän läksy oven suljennassa. Sen oivalettuaan pystyy hengittämään ja vapauttamaan itsensä menneisyyden kuplasta. Kirjan tärkeitä teemoja ovat itsensä etsintä, narkomaaniveljen sisarena oleminen, huumeriippuvaisen läheisen taistelun seuraaminen sekä vanhasta suhteesta irtautuminen.
Elomaan kerronta soljuu vaivatta, hän ei piehtaroi surussa, vaan käsittelee surun ja menetyksen omalla tavallaan.
Vastaavasti elämässä on hetkiä, jotka säilyvät särkymättöminä ainoastaan, jos ne pitää itsellään. Ne hetket, kaikista kalleimmat, tulee ottaa esiin, kun tietää olevansa yksin pimeässä, eikä kukaan katso tai kuule.
Blogeissa toisaalla: Aina jokukesken, Kirjaluotsi
Voi Erlend! Olen niin unohtanut hänet, mutta toisaalta muistan aina tuon norjalaisen jätin. Nyt pitäisi taas tarttua Erlendiin. Doppler ei aikoinaan vienyt ihan niin mukanaan kuin esim. Tosiasioita Suomesta tai kaikki Kurt-kirjat, jotka tuntuivat niin omilta ettei tosikaan. Mutta jso taas vielä kerran, Erlend!
VastaaPoistaElomaasta en voi sanoa mitään; hän on rakkauteni. En yhtään ymmärrä myöskään new age -touhua tahi meditaatiota, joogan sentään tajuan, mutta parasta tässä hienossa kirjassa oli, että se löysi minusta jotakin uutta. Parhaimmillaan kirja on matka itseensä. :-)
Erland on tosiaan hurmaava mies. En voinut vastustaa tuota kirjaa.
PoistaElomaa kirjoittaa hyvin, reflektoi itseään. Kyllä tuo on matkaa omaan itseen.
Mitä?! :D Uusi suomennettu kirja Erlend Loelta vihdoin ja viimein?! Olen odottanut tätä vuosia! Loe on lempikirjailijani. Tämä kirja pitää lukea välittömästi!! =)
VastaaPoistaMinusta oli jännää löytää tuo Loe. Ostin ihan muutama viikko sitten omaksi Supernaiivin ja sitten löytyykin juuri ilmestynyt Loe.
Poista