perjantai 18. marraskuuta 2016

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys



Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys
Alkuteos: Nesnesitelná lehkost bytí 1984
Suomentaja: Kirsti Siraste
WSOY. Bon pokkari. Marraskuun ostos.


Olemisen sietämätön keveys on neljän keskieurooppalaisen, kahden pariskunnan tarina, sillä tarinan keskiössä ovat Tereza ja Tomás sekä Sabina ja Franz. Ja Karenin, joka on nimetty Tolstoin Anna Kareninan mukaan. Takakannessa sanotaan, että kirja on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu. En kyseenalaista tuota lausetta.

Kunderan kirja jakautuu lyhyisiin lukuihin, mutta tarina soveltuu parhaiten intensiiviseen lukuun. Näin tarina rakentuu ehjänä mielessä.  Teemat ovat moninaiset, sillä niin rakkaus, ero, yhdessäolo, ihmissuhteet kuin elämän tarkoitus ovat olennaisia. Seksuaalisuus siten, että se on elokuvan tuomaa enemmänkin. Olemisen sietämätön keveys on osin  intertekstuaalinen, mutta ehkä kaikkein tärkeimmät sanat ovat oleminen ja keveys sekä niiden sietämättömyys. Tomásilla on heikkoutena naiset. Kunderan teksti on paikoin filosofista.  Tekstissä on lähes jatkuvasti lauseita, jotka haluaisi tallentaa mieleensä. Yksilöä repii ja koettelee usko yhteiskunnan rakenteisiin, ennen kaikkea yhteiskunnan edellyttämä sitoutuminen poliittisiin vaatimuksiin.

Elämä draama on aina ilmaistavissa painon metaforalla. Sanomme että ihmisen kannettavaksi on pantu jokin taakka. Ihminen joko kantaa taakkansa tai sortuu sen alle, kamppailee sen kanssa, häviää tai voittaa. Mutta mitä Sabinalle oikeastaan oli tapahtunut? Ei mitään. Hän oli jättänyt yhden miehen koska oli halunnut jättää tämän. Oliko mies vainonnut häntä? Tai kostanut hänelle? Ei. Sabinan draama ei ollut painon vaan keveyden draama. Hänen kannettavakseen ei ollut pantu taakkaa vaan olemisen sietämätön keveys.

Minun heikkouteni ovat keskiaikaiset hautausmaat, elävän kulttuuriperinnön osalta. Saanko kuljettaa sinut muutamaan lainaukseen?

Tsekkien maan hautausmaat ovat kuin puutarhoja. Hautoja peittävällä nurmella kasvaa monivärisiä kukkia ja vaatimattomat muistokivet häviävät lehtien vihreyteen. Hämärän langettua hautausmailla palaa lukuisia pieniä kynttilöitä ikään kuin vainajilla olisi lastenkutsut.

Lähin oli Montparnassen hautausmaa, jonka jokaisella haudalla komeili pieni talo tai pienoiskappeli. Sabina ei voinut käsittää, miksi vainajat halusivat haudalleen palatsijäljitelmän.  Koko hautausmaa henki kiveksi muutettua turhamaisuutta. Hautausmaan asukit eivät olleet kuoltuaan järkevöityneet vaan käyttäytyivät vielä mielettömämmin kuin eläissään, toivat muistokivissään esiin tärkeyttään. Haudoissa ei levännyt isiä, veljiä, poikia tai isoäitejä, vaan arvokkaita julkisuuden henkilöitä, arvonimien, ansiomitalien ja kunniamerkkien haltijoita.

Olemisen sietämätön keveys löytyy hyvin kirjablogeista, mutta kuitenkin odotettua vähemmän. Luin kirjan ensimmäisen kerran, kun se suomennettiin. Eilen ostin puhtaan, uuden pokkarin. Kirjan loppupuolella on surullinen kappale, joka ei liity Terezaan ja Tomásiin, ei toiseenkaan pariin. En siis spoilaa. Se kertoo menetyksestä ja kuolemasta, joka itkettää joka kerta, kun ihminen joutuu tilanteen eteen. Kymmenen tai viisitoista vuotta ovat vain raakoja numeroita.  Se on silti täysin ymmärrettävää, luonnollista, jokainen sen  kokenut tietää tuon surun.  Se vain ottaa koville, olen kiljunut ja huutanut tuskissani, mutta vain aika tuo surkean helpotuksensa, jos sekään. Voit silmäillä tuon ostamani pokkarin kantta, joten siitä voit arvata, mistä minä puhun, kun puhun surusta.

Hän oli itsekin yllättynyt toimiessaan vastoin periaatteitaan. Kymmenen vuotta aiemmin hän oli eronnut ensimmäisestä vaimostaan. Ero oli ollut hänelle yhtä juhlava kokemus kuin toisille häät. Hän oli tajunnut, ettei ollut syntymään elämään naisen rinnalla, että hän saattoi olla täysin oma itsensä vain poikamiehenä. Sen jälkeen hän oli pyrkinyt huolellisesti muovaamaan elämänsä sellaiseksi ettei yksikään nainen voisi enää koskaan työntyä siihen matkalaukkuineen. Siksi hänen asunnossaan oli vain yksi vuode.

Tomás on prahalainen kirurgi ja naistenmies, joka rakastuu herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Tomás  havahtuu tunteisiinsa halutessaan viettää yön tuon naisen kanssa, nukahtaa tämän kanssa. Olivatko he pidelleet toisiaan kädestä koko yön? Tomás haluaa tytön mutta hän haluaa pitää myös muut naisensa.  Heistä tärkein on Sabina, joka on vapauttaan rakastava taiteilija. Ajankuvana on 1960-luku ja erityisesti Prahan kevät 1968 ja keskeisenä miljöönä Praha ja Neuvostoliiton miehityksen aika.

 Tereza on henkilöistä vapain, mutta hänen lähtökohtansa elämään olivat vaikeimmat. Kundera pohtii elämää: elämän ainainen paluu (Nietzsche) vai vain kerran (Kundera).  Meillä on vain tässä ja nyt. Frank tunnustaa Marie-Claudelleen pettävänsä tätä, joka johtaa kotoa muuttoon, mutta Sabina on paennut jo aiemmin.  Tomás maksaa kalliin hinnan vakaumuksestaan, sillä hän päätyy ikkunanpesijäksi ja sieltä maaseudulle.  

 Tomás pohtii suhdettaan tyttöön, onko hänen rakkautensa Terezaan todellista rakkautta vai hysteeristä, sentimaalista rakkauden kuvittelua. Keskivaiheilla kerrotaan Sabinan saamasta kirjeestä, jota ei avata tarkemmin tarinassa, mutta lukija jatkaa tuon tiedon varassa kirjan loppuun.

Jos Olemisen sietämätön keveys on sinulta lukematta, niin kiiruhda kirjastoon. Miten tästä saisi ruman Ei mitenkään. Ehkä tämä vaatii useampia lukukertoja, ehkä kokemuksia rakastamisen vaikeudesta ja elämästä ilman romantikon ruusunpunaisia unelmia.

Kirjan lukeneille esitän kysymyksen.  Minkä kirjan nostaisit tämän rinnalle?

Blogeissa toisaalla: Mari A, Jokken kirjanurkka, Katarina

Osallistun tällä marraskuun minihasteeseen.


14 kommenttia:

  1. Mukavaa että bloggasit tästä. Tomasin naismakua olen verrannut Bukowskin Postitoimiston Chinaskiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin ajatuksesi Tomasin suhteen, ja onhan niissä aihetta otsan kurtisteluun Kunderan suhteen. Oli kuitenkin niin paljon muuta tuossa Tomasin kehityksessä yhteiskunnan osalta.

      Poista
  2. Tämä alkoi kiinnostaa heti. Oitis kirjakauppaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain luet, ei ole paha luettava ;)
      Toivottavasti löydät.

      Poista
  3. Tämä on hieno romaani, joka sai minut 2000-luvun alusta innostumaan Kunderasta oikein kunnolla. Nyt en ole liki kymmeneen vuoteen Kunderaa lukenut, mutta mietin usein että tähän ja Kiireettömyyteen voisin palatakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kansi minut pysäytti, muistin tuon tarinan. Varmaan ostaisin sidotunkin, jos löytäisin puhtaan, vanhan kannen. Minulla on ennestään tuo musta klassinen pokkari.

      Kunderaa voisin lukea uusiksi enemmänkin.

      PS. Varasin juuri Olgan joulun.

      Poista
  4. Olen lukenut tämän varmaan 80-luvulla. Paljoakaan en enää muista, vain sen että oli todella hyvä & vaikuttava. Keväällä luin Merkityksettömyyden juhlan, mutta en innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että tuo on luettu, mutta yhtä hyvälle se tuntui yhä. Paljon olin unohtanut.

      Merkityksettömyyden juhlan luin uusiksi keväällä ja pidin siitäkin.

      Poista
  5. Kirja on niitä suuria kirjoja, jonka rinnalle on paha nostaa mitään. Toisaalta tulee mieleen HHhH, jonka juuri luin ja joka sijoittuu Prahaan - mutta se on aivan erilainen kirja.

    Olemisen sietämätön keveys on kaunokirjallinen täysosuma, koskettava ja vakava, soittaa sielua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta HHhH on hieno kirja, luin sen. Se on yhä pöydälläni odottamassa blogitekstiä. Minulla on muutamakin kirja samasta aiheesta.

      Olemisen sietämätön keveys koskettaa jokaisella lukukerralla. Jäin tosi tyhjäksi, mihin suunnta seuraavaksi

      Poista
  6. Tämä on mulle aina se tärkein kirja, en osaa verrata mihinkään muuhun. Ihanaa, että toit kirjan blogiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minullekin, tunsin sinun tekstistä, että koet minun tavoin kirjan. Minun oli vain ostaa tuo uusi painos ja kirjoittaa. Hassu tunne.

      Poista
  7. Tämä kirja on huikea. Kiitos, kun palautit mieleen sen ja kaikki muistot. Ja samoin mieleen tulee kirjasta tehty elokuva, joka sekin tuli nähtyä lukemattomia kertoja. Ihan kuin nuo kaksi olisivat yhtä ja samaa teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli täysin tyhjä luettuani tämän. En tiennyt, mihin jatkaa, kaikki maistui puulta. Tämän lukeminen teki hyvää!

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!