torstai 4. elokuuta 2016

Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist & Päivi Koivisto (toim.) Keltaiset esseet


Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist & Päivi Koivisto (toim.) Keltaiset esseet
Tammi 2016. Kustantajalta. Kiitoksin. 

Heta Pyrhösen, Sanna Nyqvistin ja Päivi Koiviston toimittaman teoksen Keltaiset esseet  Keltainen kirjasto tutkijan silmin tekstit perustuvat lähes kaikki luentosarjaan, jonka Helsingin yliopiston tohtoriopiskelijat pitivät keväällä 2015.  Luentosarja oli osa Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlia. Kukin opiskelija luennoi valitsemastaan Keltaisen kirjaston teoksesta väitöstutkimuksensa kysymyksenasettelun tai lähestymistavan näkökulmasta. Poikkeuksena on Päivi Koiviston essee, joka kirjoitettiin jälkikäteen täydentämään Keltaisen kirjaston uudempien teosten osuutta.

Lukija saa esseistä enemmän irti, jos hänellä on oma lukupohja kuhunkin esiteltyyn teokseen.  Huomasin, että olisin toivonut olleeni tutumpi useampien esiteltyjen kirjojen kanssa. Tutkijoiden kirjoittamat kirjallisuustieteelliset esseet ovat mielenkiintoisia, mutta tieteellisten tekstien taso paikoin haastava. Toisaalta olen orientoitunut tieteelliseen tekstiin, mutta omalla tieteenalallani.

Maailman kirjallisuus
Esseet kertovat parhaista kirjoista, maailman kirjallisuudesta, mitä ihmeen määritelmää sitten halutaankin käyttää. Teoksen alussa on Heta Pyrhösen vahva aloitusessee maailmankirjallisuudesta. Se on johdatus tuon vaikean määritelmän sisään. Maailmankirjallisuudeksi voidaan lukea kaikki julkaistu kaunokirjallisuus tai sen voidaan nähdä koostuvan valikoidusta joukosta teoksia. Hahmotamme maailmankirjallisuutta erilailla kuin aiemmin. Esimerkiksi Jhumpa Lahirin ja Yiyun Lin teokset eivät rajoitu tietyn kansallisvaltion kirjallisuudeksi. Blogiaikanani olen lukenut Lahirin Tulvaniityn ja Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa. Kumpikin kirjoittaa myös englanniksi kirjansa. Muuttunut maailmantilanne vaikuttaa myös kirjailijakuvaan. Maailmankirjallisuus koettelee lukijaa, kuinka tämä kykenee kohtaamaan tutusta poikkeavaa palauttamatta sitä välittömästi tavanomaisiin viitekehyksiin. Hermann Hesse näki sen etuoikeutettuna itsekasvatuksen väylänä lukijan tiellä kohti monikielistä ja kosmopolista itseyttä. Keltainen kirjasto toimii merkittävänä väylänä kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa.



Nykypäivän lukijat voivat katsella julkaisulistoja ja huomata joidenkin kirjailijoiden osakkeiden laskeneen dramaattisesti, kun taas toisten tähti on ehkä yllättävästi noussut vuosien saatossa. Valitsijoiden hyvää kirjallista vainua osoittaa se, että sarjan kirjailijoiden joukkoon mahtuu 28 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta.

Suosikit

Mitään selvää inhokkia en tunnusta sarjasta, mutta monta rakasta teosta omistan. Kirjailijoiden kautta katsottuna kirjaisin minulle tärkeimpinä ylös Mark Helprinin Talvinen tarina, Bruce Chatwinin Erottamattomat, Sarah Watersin Vieras kartanossa, Jayne Anne Philipsin Äidin aika, John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä, Amos Ozin Älä kysy yöltä, Ann-Marie Macdonaldin Linnuntietä, Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon, Haruki Murakamin Norwegian wood. Ihan, ihan äskettäin (huom. luin kolmanteen klassikkohaasteeseen Jack Kerouacin Matkalla ja en voinut välttää tuota lauseen aloitusta), siis näin, näin luin L. P. Hartleyn kirjan Sananviejä ja katsoin Sanansaattaja elokuvan. Tuo oli elämys niin kirjana kuin elokuvana. Alusta loppuun. En voinut vastusta tuon kuvan liittämistä tekstiini. Saatoin tuntea, kuinka Keltainen kirjasto kätkee vielä paljon lukemattomia aarteita. Keltainen kirjasto on runsaudensarvi. Sananviejä lumosi minut!
Mitä kaikkea olenkin ohittanut?

Jack Hollington and Jim Broadbent as Leo  Photo: BBC
 Hartleyn teos Sanansaattaja alkaa sanoilla: “Menneisyys on vieras maa, siellä asiat tehdään toisin.” 

Onko edes mahdollista sanoa jotain Keltaisen kirjaston kirjaa inhokiksi? Vai vaihteleeko se aina lukijan mukaan? Ajattelen itseäni, kuinka olen ohittanut jonkun kirjailijan esimerkiksi Umberto Econ. Hänhän ei ole tässä sarjassa, mutta en vain saa häneen makua. Keltaisessa kirjastossa olin ajatellut, että en tule lukemaan Aleksandr Solzenitsyn Syöpäosastoa. Omistan joitakin hänen kirjoja. Viime keväänä ärsyynnyin eräänä iltana (huom. tästä seurasi valvottu yö), niin hermostuin tosissani siihen,  että me lainaamme Syöpäosastosta yhden lauseen ilman, että sitä on edes tarkistettu lähteestä. Me on tuossa kollektiivi, eikä se liity mitenkään kaunokirjallisuuteen. Löysin saman litanian monelta taholta, mutta minä halusin löytää alkuperäisen tekstin (suomennoksen), sanotaanko siinä lajinimi, vaikutus jne. Otin kirjan käteeni ja lähdin lukemaan. Luin lähes sata sivua, kunnes löysin etsimäni kohdan. Siinä sitten havahduin, että kirja oli aivan luettava, mutta ennakkoluuloinen asenteeni oli pitänyt sen lukemattomana.

Keltaiset kirjailijat 

En lähde referoimaan esiteltyjä teoksia, sillä siinä ei olisi mitään mieltä. Teoksessa ovat esillä muun muassa William Faulkner, Kazuo Ishiguro, Paul Auster, Peter Høeg, Jhumpa Lahiri, Don DeLillo, joilta kaikilta olen lukenut vähintään yhden teoksen, Ishigurolta ja Phillipsiltä neljä ja näitäkin enemmän mm. Paul Austerilta,  John Steinbeckilta, Amos Ozilta ja John Irvingiltä.

Esseet puhuttavat lukijaa
Esseet luotaavat teoksiin ja hengästyttävät lukijan. Tämän takia esiteltyjen kirjojen maailma avautuisi luettuna laajemmin. Tutkijat nostavat teksteissään mielenkiintoisia kysymyksiä pohdittavaksi. Kumpi Alice Munron omaan elämään pohjautuvissa teoksissa on tärkeämpää: tosiasiat vai tunteiden totuus? Miksi Toni Morrisonin Sinisimmistä silmistä tuli kielletty kirja? Miten luotettava kertoja on Kazuo Ishiguron kirjan Pitkän päivän illan hovimestari Stevens? Onko Paul Austerin Illuusioiden kirja Davidin ja Hectorin selviytymistarina? Mitä merkityksiä tieteellä ja tutkijoilla on Peter Høegin tuotannossa? 

Teoksen lopussa on kääntäjä Helene Bützowin haastattelu. Näitä teokseen olisi voinut sisällyttää muutaman enemmän.

Kääntäjä ei ole vapaa improvisoimaan teemasta kuin jazzmuusikko, mutta silti kääntäjä on oman alansa luova taiteilija. Myös neuleita tehdään usein mallin mukaan. Kutojan taidosta on kiinni, onko lopputulos kopiointia vai luovaa työtä.

Lisäksi lopussa on listattuna Keltainen kirjaston vuodet 1954–2015 (numerot 1-467). Keltaiset esseet on korkeatasoinen tekstikokoelma, jonka seurassa aion viihtyä pidempään.

6 kommenttia:

  1. Minullakin oli tämä kirja lainassa, mutta luin vain sieltä täältä. Pitäisi perehtyä aiheena oleviin kirjoihin ensin. Kääntäjän haastattelusta pidin. Heräsi myös kiinnostus Ishiguroa kohtaan, ja itse asiassa minulla olisi omassa hyllyssäkin Pitkän päivän ilta. Palaan varmasti näihin esseisiin myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tämä aukeaa paremmin, jos tuntee kirjat. Toisaalta aion yrittää tämän avulla Eganin Sydäntornia, en ymmärrä sen vaikeutta, en pääse kirjaan sisään, kun en pääse edes kartanoon, vaan jään muurille. Itse pidän aivan valtavasti Ishiguron kirjasta Ole luonani aina. Se on täydellinen myös elokuvana.

      Poista
  2. Sattumalta kirjoitettiin tästä samana päivänä. Minä pidin kirjasta todella paljon, aion palata vielä sen pariin. Oikeastaan Keltaiset esseet pitäisi saada omaan hyllyyn, minä lainasin kirjan kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi hyvä olla omana. Tuo lopun listauskin on tärkeä, kopioin sen koneelle, jotta löytää nopeasti. Ajan kanssa tästä kirjasta saa paljon irti.
      Hyvä sattuma blogata samaan aikaan. Heta Pyrhösen aloitusessee on mahtava.

      Poista
  3. Luin muutaman noista esseistä erään ystäväni luona, kun hänellä sattui kirja olemaan hyllyssä. Helposti lähestyttäviä kirjoituksia, sanoisin.

    Viime vuosina Keltaisen kirjaston taso on muuttunut vaihtelevammaksi. Esim. Dickerin ja Hoegin teokset eivät varmaan parikymmentä vuotta sitten olisi keltaiseen päässeet. Haluaisin keltaisesta kirjastosta omaksi William Faulknerin teokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.

      Nämä avautuvat varmaan hyvin eri tavoin lukijoille.

      En nyt muista tuota Dickerin tilannetta varmaksi, mutta häneltä taitaa ilmestyä toinen kirja syksyllä. Oma suhtautumiseni on, että haluan lukea tuon uuden ja antaa uuden mahdollisuuden. Hyvin harvoin olen yllättynyt kenenkään kohdalla yhtä paljon kuin Anthony Doerrin. Kaikki se valo jota emme näe oli ok, mutta minä en siihen ihastunut. Useimmat huokailivat sen ihanuudesta. Sen sijaan Davidin uni on jo enemmän. Viime vuosien tiiliskivet eivät ole olleet Keltaisen parasta antia. Hoegin paikka on minusta ansaittu.
      William Faulknerin teosten hankkiminen ei ole miellyttävä tehtävä. Lienee samaa luokkaa kuin ystävämme Proust. Myyjät ymmärtävät vain hinnan päälle ja pirun hyvin ymmärtävätkin. Harmittaa, että en saanut Faulkneria enempää aikoinaan. Luen parhaillaan yhtä kirjailijan teosta. Yksi hupaisa on tuo Hartleyn teos Sanansaattaja. Olisi kiva tarkistaa sen hinta ennen tv-esitystä. Myös Calvino ja Capote ovat mustalla listallani ja herättävät hilpeyttä. Kustantaja saisi tehdä noista uudet painokset, sillä Stenbeck liikkuu hyvin vanhanakin. Eli pärjäilen omillani ellei satu tuuria. Olen pitänyt kiinni myös paperikansista

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!