Elena Ferrante Hylkäämisen päivät

Elena Ferrante ei sanonut minulle mitään. Löysin Ferranten kirjan esittelyn Mari A:n kirjablogista. Kiinnostuin lukemaan tarinan. Jo kirjan nimestä ja etu- ja takakannesta paljastuu, että kyseessä on jätetyn tarina. Jo nimekkeen alla lukee: Eräänä huhtikuun iltapäivänä heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut. Hän sanoi sen samalla, kun korjasimme likaisia astioita pöydältä.

Ferranten tarina vertautuu Botho Straussin Omistukseen, joka on kuvaus kirjakaupan myyjän muistiinpanoista, jotka tämä tekee rakastettunsa lähdön jälkeen. Mies jättää työpaikan, sulkeutuu asuntoonsa. Hänen on nyt aika arvioida elämä uudelleen.

Hylkäämisen päivät on tuiki tavallinen tarina naisesta, perheenäidistä, joka jätetään nuoremman naisen takia. Silti se on intensiivinen kuvaus jätetystä.  Onnellinen perheenäiti tulee yllätetyksi miehen kertoessa lähdöstään. Marionille lähtö on vain ilmoitusluonteinen asia ja hyvin vähäeleinen ilmoitus. Yhteinen elämä ei velvoita keskusteluun tai selityksen antamiseen. Olga jää yksin kahden lapsensa sekä Otto-koiran kanssa. Lapsilla ei tunnu olevan suurtakaan merkitystä isälle. Yhtä vähän on merkitystä Olgan selviämisellä niin henkisesti kuin taloudellisesti. Yhteinen aika mitätöidään uuden seikkailun innoittamana.

Sitten hän otti omille harteilleen syyn kaikesta siitä mitä oli tapahtumassa ja sulki kotioven hiljaa takanaan jättäen minut kiveksi jähmettyneenä tiskialtaan viereen.


Olga joutuu yksin jäätyään ahdistuksen valtaan, joka syöksee hänet pohjalle, täysin hallitsemattomaan tilanteeseen. Perheelleen omistautuneen naisen on mahdoton käsittä uutta tilannetta. Marion jätti perheensä parikymppisen naisen takia. Ensijärkytys muuttuu vähitellen epäuskon kautta vihaksi, katkeruudeksi ja raivoksi, joka purkautuu väkivaltaisin kohtauksin. En pitänyt näistä kohtauksista ja olin jo vähällä jättää kirjan kesken, kun ne eivät rajoittuneet Marioniin. Kadulla Olga joutuu raivon valtaan nähdessään omat korvakorunsa Carlalla ja käy miehensä kimppuun.

Löin häntä yhä uudelleen ja hän kaatui jalkakäytävälle. Potkin häntä kerran, kaksi, kolme kertaa, mutta hän ei suojautunut.

Olgan käy sisäistä monologia tunteiden vuoristoradassa. Tarina on paikoin väkivaltainen purkaus ja paikoin taas henkeäsalpaavan älykäs kertomus menetykseen sopeutumisesta. Välillä on pakko kysyä, kuka hylkää ja mitä. Ferrante on onnistunut luomaan tarinan surun kokemisesta ja luopumista, mutta hylätyksi tulleita on enemmän kuin yksi.

Elämä on juuri tätä, ajattelin, onnen läikähdys, riipaiseva tuska, väkevä halu, ihon alla sykkivät suonet, eikä muuta. Lahjoittaakseni hänelle vielä väkevämmän tunteen, näytin malttamattomuuden ja soitin uudelleen ovikelloa.

Sinun täytyy pitää lapsia luonasi enemmän. Carla on rasittunut. Hänen täytyy suorittaa tenttejä, hänellä ei ole aikaa lapsille. Sitä paitsi sinähän se äiti olet. Katsoin häntä tarkasti. Minun oli myönnettävä, ettei hänessä olut mitään, mikä voisi kiinnostaa minua. Hän ei ollut edes sirpale menneisyyttä vaan vain jälki, jonka käsi on jättänyt seinälle vuosia aikaisemmin.

Ferrantelta on suomennettu myös Amalian rakkaus. Hylkäämisen päivät (I giorni dell’abbandono, 2002) on kirjailijan ensimmäinen suomennettu teos. Elena Ferrante on italialainen, mysteerikirjailija, joka välttelee julkisuutta, joten kirjailijanimi lienee pseudonyymi. Hylkäämisen päivät on sietämättömän syvälle menevä kuvaus jätetyn yksinäisyydestä ja tunneskaaloista, joissa yksilö joutuu mikrotasolla rypemään. Olga löytää kuitenkin luottavaisen suhtautumisen huomiseen. Pidin tästä kirjasta todella paljon.

Elena Ferrante Hylkäämisen päivät 2004

Kirja on luettu myös Oksan hyllyltä blogissa. Myös tekstissä on muutama linkki mm. Mari A:n kirjablogiin ja Kiiltomadon tekstiin.