Kazuo
Ishiguro Haudattu jättiläinen
Alkuteos
The Buried Giant
Suomentaja Helene Bützow.
Tammi.
Kustantajalta. Kiitoksin.
Kazuo Ishiguro (1954) syntyi Nagasakissa, mutta on asunut vuodesta 1960
lähtien englannissa. Haudattu
jättiläinen on kirjailijan seitsemäs suomennettu teos.
Ole luonani aina ja
Pitkän päivän ilta ovat hienoja. Olen
nähnyt kummankin elokuvana ja en ole ollenkaan vakuuttunut, että Ole luonani aina elokuvana olisi kirjaa huonompi,
yhtä hienoja kumpainenkin. Ishiguro ei asetu tiettyyn muotiin, sillä hän on kameleontti, joka
vaihtaa tyylistä toiseen. Ole luonani aina on
scifi, dystopia ja silti niin tässä hetkessä, että tulevaisuuteen
suuntautuminen ajoittain unohtuu. Silti lukija havahtuu puntaroimaan, miksi
ihmiset alistuvat määräyksiin. Pitkän päivän ilta nähdään
luokkayhteiskunnan kautta ja Menneen maailman maalarin
kuvaisin japanilaiseksi, hienovireiseksi kertomukseksi.
Ishiguron Haudattu jättiläinen jännitti minua hieman, sillä sen aihe ei ole
minulle niitä läheisimpiä. Tartuin kirjaan kirjailijan takia, sillä en halua
sivuuttaa hänen harvoin ilmestyviä teoksia. Olen odottanut jo liian monta vuotta uutta
teosta. Teosta kuvataan lauseella Tarunhohtoinen
vaellus Kuningas Arthurin valtakunnassa. Kuningas Arthur sai minut
huolestumaan. Thomas Maloryn Pyöreän pöydän ritarit –kirja pyrkii
välittömästi ajatuksiini. Tällä hetkellä luen mieluiten ankaraa,
realistista tekstiä ja toisaalta kaipailen kunnon puistattavaa
dekkaria. Ja siitäkin huolimatta koin, että Haudattu
jättiläinen sopi tilaani odotettua paremmin. Ishiguron runollisuus ja
maagisuus ovat harhaa, joka kätkee menneen myyttisyyteen tämän päivän.
Haudattu jättiläinen kertoo
kadonneista muistoista, rakkaudesta, kostosta ja sodasta. Tarinan keskiössä on vanha,
kelttipariskunta, jotka elävät agraarisessa kyläyhteisössä. Tarinan miljöönä on muinaiset
Britteinsaaret. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet ja suurin osa roomalaisten rakentamista teistä oli muuttunut kulkukelvottomiksi tai kasvanut umpeen. Britannia on
hitaasti raunioitumassa. Vanha pariskunta vietti eristäynyttä elämää. Saadakseen lämpöä ja suojaa kyläläiset asuivat kukkuloiden kupeeseen kaivetuissa majoissa, joita yhdisti tunnelit. Matkalainen saattoi kohdata vanhusten asuttamien kaltaisia yhdyskuntia siellä täällä, mutta linnoja ja luostareita vain harvakseltaan, vaikka olisi liikkunut vahvalla hevosella hyvässä säässä. Maata repineet kelttien ja saksien väliset sodat ovat viimein
ohi.
Jokien ja marskimaiden yllä leijui jäinen sumu, ja se sopi erinomaisen hyvin jättiläisille joita alueella vielä silloin asui. Seudun ihmiset – on kysyttävä, mikä oli saanut heidät asettumaan niin synkkään kolkkaan – saattoivat hyvinkin pelätä noita olentoja, joiden puuskuttava hengitys kuului kauan ennen kuin niiden epämuodostunut hahmo tuli sumusta näkyviin.
Ishiguro johdattaa lukijan tapahtumien
keskelle, esittelee kaikkitietävän kertojan avulla vanhan pariskunnan yhteisön
laitamilta. Lukija saa jonkinlaisen kehyksen ajasta ja paikasta. Axl ja
Beatrice ovat unohtaneet paljon, mutta he päättävät korjata virheensä ja
lähtevät etsimään poikaansa. Pojan nimikin on unohtunut aikojen saatossa. Menneisyys oli tavallaan kadonnut sellaiseen sakeaan sumuun kuin usva marskimaiden yllä.
Tarinassa on muitakin keskeisiä
elementtejä, joista maagisuuden sumu on merkityksellinen. Yhtä hyvin sumun
sijaan voisi keskeiseksi tekijäksi määrittää muistamisen tai muistamattomuuden.
Kaikkitietävä kertoja kuljettaa tarinaa selitellen ja ohjaten. Tarinassa on
läsnä niin ritarien, soturien, lautturien, munkkien, lohikäärmeiden kuin keijujen
mahti ja menneen maailman lumo.
Jättiläisen hautakumpu saatettiin pystyttää jonkin muinaisen murhenäytelmän tai mahtavan kuninkaan muistoksi, jonka lähistöllä naaraslohikäärme Querig asustaa, ja jonka tappaminen olisi kohtalokasta. Axl pohtii siihen liittyviä riskejä, sillä ihmisten muistot palautuisivat Querigin kuoleman myötä. Minkälainen riski muistojen palautuminen olisi?
Jättiläisen hautakumpu saatettiin pystyttää jonkin muinaisen murhenäytelmän tai mahtavan kuninkaan muistoksi, jonka lähistöllä naaraslohikäärme Querig asustaa, ja jonka tappaminen olisi kohtalokasta. Axl pohtii siihen liittyviä riskejä, sillä ihmisten muistot palautuisivat Querigin kuoleman myötä. Minkälainen riski muistojen palautuminen olisi?
Oletetaan, että Querig todella kuolee ja sumu alkaa hälvetä. Oletetaan että muistot palaavat, ja muistat myös ne kerrat jolloin olen tuottanut sinulle pettymyksen. Tai muistat pahat teot, joita olen ehkä joskus tehnyt, ja joiden takia olet minua katsoessani nähnyt miehen jota et tunne. Lupaa minulle yksi asia. Lupaa, ettet unohda, mitä tunnet tällä hetkellä sydämessäsi minua kohtaan.
Joillekin teistä pystytetään komeita muistomerkkejä, jotka muistuttavat eläviä teille tehdyistä vääryyksistä. Jotkut teistä saavat vain kömpelön puuristin tai maalatun kiven, ja jotkut jäävät piiloon historian pimentoihin. Olette joka tapauksessa osa ikiaikaista saattoa, joten on täysin mahdollista, että jättiläisen hautakumpu pystytettiin jonkin muinaisen murhenäytelmän muistoksi paikkaan jossa nuoria viattomia surmattiin sodassa.
Ishiguron tarina on äärettömän kaunis, hieman
maaginen ja hyvällä tavalla unenomainen. Haudattua jättiläistä voisi
kutsua fantasiaksi, mutta siinä on liikaa riskin ottoa, liiallista
pelkistämistä. Tietyn verran maagisuuden geeniä
ja sumun sietämistä lukijan on varattava matkaan. Unenomaisuus ei ole epäselvyyttä, vaan kutsua
sadun ja epätoden myyttiseen matkaan. Luulen, että jokainen lukija kokee tämän
omien edellytystensä kautta. Mietin lukiessani
monia kirjan tapahtumia, kuten kaikkea sen vertauskuvallisuutta, menneisyyden kuvastoa, lautturin matkalaisia, yksi kerrallaan, vanhan
pariskunnan keskinäistä sanailua, lohikäärmeen merkitystä... Saaren luonne mietityttää, sinne menevä saa kulkea vehmauden keskellä omassa rauhassaan, näkemättä koskaan ristin sielua. Hän saattaa vaistota kanssaihmisten läsnäolon joskus kuutamoisina öinä tai myrskyn edellä.
Pitäisikö ihmisen muistaa muistot vai olisiko paras antaa niiden unohtua? Voiko rakkaus säilyä kahden ihmisen välillä ilman muistoja?
Blogeissa toisaalla: Mummo matkalla
Pitäisikö ihmisen muistaa muistot vai olisiko paras antaa niiden unohtua? Voiko rakkaus säilyä kahden ihmisen välillä ilman muistoja?
Blogeissa toisaalla: Mummo matkalla
Vaikuttaa kirjalle jonka voisi lukea. Japanin historia on ollut kiinnostuksen kohteeni aina, vaikka sitä ei niin kirjassa olisikaan ja se heijastuu väkisinkin kirjoittamisiin, kirjoihin ja kun juoni vielä on makuuni, mikä ettei...
VastaaPoistaEhkä Japanikin tulee myöhemmin. Ishiguron kirjat ovat niin erilaisia keskenään.
PoistaOiva yhteenveto jättiläisestä! Yksi teoksen ehdottomista anneista ja vahvuuksista oli juuri sen poikima pohdintojen ja kysymysten virta, joka jätti lukijalle viivyttelevän ja kuten totesit unenomaisen jälkitunnelman.
VastaaPoistaTämä teetti enemmän työtä kuin Ishiguron aiemmat. Hieno lukukokemus.
PoistaHieno kirjoitus, Ulla! Ja ah, niin hieno on kirjakin. Tämä tarina kulkee mukana mielessä varmasti vielä pitkään. <3
VastaaPoistaIshiguro osaa uudistua ja yllättää. Luulen, että tämä on niin monikerroksellinen, että kaiken ymmärtäminen vaatii aikaa. Ihana kirja.
Poista