Peter Sandström Laudatur
Alkuperäisteos Laudatur
Suomentaja Outi Menna
S&S 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.
Normaalisti hän oli aina, joka aamu, käynyt poimimassa äidille ruusun, ja oli joskus ajatellut hänen kertovan sillä, että hän oli tyytyväinen elämäänsä ja valmis kuolemaan. Joka aamu kukinta-aikaan salin pöydällä kulhossa, matalassa vedessä, kellui vasta puhjennut ruusunnuppu. Se oli merkki heidän onnellisuudestaan. Sanoja ei tarvittu.
Luin Peter Sandströmin
edellisen teoksen Valkea kuulas ja ihastuin siihen. Pidän Sandströmin
kerronnasta ja kielestä. Sen haikea kerronta ravitsee lukijaa. Valkea kuulas
ihastutti minua, koska siinä oli jotain samaa kuin ihailemassani Per
Pettersonin teoksessa Kirottu ajan katoava virta.
Laudatur on romaani aikuisen
miehen elämästä, jonka perhe-elämä ei ole muodostunut aivan toiveiden kaltaiseksi.
Laudatur kertoo avioliitosta, toiveista, kumppanuudesta, etäisyydestä sekä
ennen kaikkea rakkaudesta ja miten se muuttuu elämän myötä. Niin Valkeassa
kuulassa kuin tässäkin kirjassa kirjailija on Peter Sandström, viisikymppinen
(1963) mies ja niin myös tarinassa itsessään toistuu tämä sama kuvio. Olen
lukenut liian vähän kirjailijan tuotantoa voidakseni vetää sen enempää johtopäätöksiä,
mutta kirjailija tuntuu leikittelevän omalla identiteetillään ja elämänsä tapahtumilla.
Näin käyttäytyy myös yksi itselleni tärkeimmistä kirjailijoista (PH).
Laudaturissa avioliitto on paikoin surullista
viisikymppisen Peterin laahustamista ja kulissien ylläpitoa. Miksi? Se ei selvinnyt minulle. Kuka pesisi toisen pyykit? Tietyllä tapaa siinä oli jotain
lohdullista ja oikeaa, sillä olin päässyt jo pisteeseen jossa oli helppo
hyväksyä elämän kääntyneen kohti loppuaan, seikka joka kenties kuulosti
runolliselta mutta harvoin oli sitä niille jotka kyseisen oivalluksen joutuivat
tekemään.
Kirjan puolisoa kutsutaan
Seepraksi. Hän rakentaa vaikuttavaa akateemista uraa ja on iästään huolimatta
raskaana neljäkymmentäyhdeksänvuotiaana.
Peter seuraa puolisonsa etenemistä sivusta. Seepra on aktiivinen tutkijana
ja viihtyy Mäkisen seurassa. Minkälaisia he ovat yhdessä? Intellektuellit
yhdessä henkevine keskusteluineen? Nykyään Seepra piipahtaa kotona muutaman
kerran viikossa tuoden likapyykin pestäväksi. Teini-ikäiset lapset, Bonnien ja Neon, Peter tapaa useimmiten kaupungilla. Peterin tuttu professori Tulijärv työskenteli vastaavana
päätoimittajana Åbo Akademin tieteellisessä julkaisussa, johon Peterkin
kirjoitti. Professori antaa Peterille Gösta Ågrenin runotrilogian Tääl.
Kun tapasin professori Tulijärven ensimmäistä kertaa virka-ajan ulkopuolella, oli keskiviikko, elokuun viimeinen päivä vuonna tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan. Hän seisoi baaritiskillä Hasse’s Pubissa Uudenmaankadulla. Olin sinä iltana eksynyt harhateille.
Nykyhetken rinnalla kulkee elokuu
1988, jolloin Peter oli nuorempi ja matkasi Uuteenkaarlepyyhyn Vaasasta, jossa
suoritti siviilipalvelustaan. Sandström kirjoittaa vuosiluvut kirjaimin tuhatyhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan,
ja en pitänyt tuosta tavasta laisinkaan. Numerot menettävät merkityksensä,
sillä ne melkein sivuuttaa marginaalisina.
Isä on alakuloinen, sillä
muutaman päivän päästä hän täyttää 65 ja hänestä tulee eläkeläinen. Ehkä tässä
vielä muutama vuosi on jäljellä. Syksy tulee aina niin nopeasti. Liian paljon
hukattuja mahdollisuuksia kullakin takana. Vanhemmilla oli oma elämä isyyden ja äitiyden
rinnalla. Oliko heillä muutakin kuin toisensa?
Isä suostui jopa lehtihaastatteluun. Äiti oli jälkeenpäin lähettänyt lehden minulle Turkuun. Artikkelissa isä sanoi noudattaneensa paljouden periaatetta: riittävän paljon oikean värisiä kasveja samassa paikassa, se on taikuutta.
Artikkelissa kerrottiin, että hän ei ollut puutarhurina osoittanut järin suurta kiinnostusta vihanneksiin. Sen sijaan kukkaistutukset ja erilaiset sommitelmat olivat olleet hänen suuri intohimonsa.
Laudatur on monitahoinen
perheromaani. Jostain syystä en ihastunut tähän samalla tavalla kuin Valkeaan
kuulaaseen. Suosittelen silti kirjan lukemista. Syksyn kirjatarjotin on moninainen,
mutta valintaa on tehtävä, sillä vain osan ehtii lukea. Itse tulkitsin lopun
toiveikkaaksi. Pidän avoimista lopuista,
joissa kuitenkin elää toivon kipinä.
Blogeissa toisaalla: Kirjakaapin kummitus
Toivotan kakille ihanaa viikonloppua. Itse vaellan sienimetsässä ja nautin oman pihan omenista ja luumuista.
Vertaus Pettersoniin on osuva. Valkeaa kuulasta en ole lukenut, mutta toivottavasti saan sen jossain vaiheessa käsiini.
VastaaPoistaSinulla on ihana kirja lukematta. Valkea kuulas on hyvin kaunis.
PoistaVarasin Valkea kuulaan, kun siitä niin monet ovat pitäneet. Itse pidin kyllä Laudaturistakin, paljon kaikenlaista pomppii Peter S:n päässä.
VastaaPoistaValkea kuulas on hieno. Suosittelen myös novellikokoelmaa Sinulle joka et ole täällä. Laudatur viehätti minua, mutta ei ollut Valkean kuulaan kaltainen elämys.
Poista