maanantai 27. kesäkuuta 2016

Eläköön essee!



Marjatan kirjaelämyksiä loi esseehaasteen ja haastoi minut mukaan. Kiitos Marjatta, että muistit minut.
Marjatta kertoo hieman haasteen taustoista, joten lainaan häntä:
Esseekirjallisuus on ollut hieman sivussa kirjablogeissa. Nyt korjataan asia ja nostetaan hyviä esseekirjoja esille. Marjatan blogissa voi tutustua myös esseen määritelmiin.

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Luen esseekirjallisuutta jonkin verran, mutta vähemmän. Olen esitellyt blogissani joitakin esseekirjoja.  Ohjeissa pyydetään esittelemään 1-2 hyvää esseekirjaa. Valintani ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, jos on lukenut blogiani.

Virginia Woolf Kiitäjän kuolema ja muita esseitä

Kiitäjänkuolema ja muita esseitä sisältää 66 Woolfin tärkeintä esseetä koko hänen kirjallisen uransa ajalta. Esseet käsittelevät kirjallisuutta, naisten asemaa, Woolfille tärkeitä paikkoja ja kaupunkeja sekä ihmisiä ja taiteilijoita. Yhtä hyvin voisin nostaa rinnalle Woolfin teoksen Oma huone. Olen lukenut Woolfin päiväkirjoista kolme ensimmäistä osaa, ja ne ovat syventänneet hyvin hänen kirjailijakuvaansa.



Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa

Siri Hustvedt ammentaa kiehtovissa esseissään sekä omista kokemuksistaan että eri tieteenalojen oivalluksista. Elää, ajatella, katsoa on tämän kevään uutuus. Hustvedt pohtii muistoja, tunteita, lukemista, taiteen arvotusta ja tulkintaa, unien merkitystä sekä vuorovaikutusta ihmisten välillä.


Lisäksi haluan mainita Rax Rinnekankaan kirjat Nocturama Sebaldia lukiessa ja uusimman teoksen Kadonnut kieli sekä Simone de Beauvorin lukuisat esseet. Kadonnut kesken on lukupinossani kesken. Nocturama on monipuolinen ja  tärkeä kirja. 
Nocturama on  johdatusta W.G. Sebaldin,  Thomas Bernhardin, Peter Handken ja Imre Kertészin kirjojen pariin. Itse viehätyin erityisesti kohdasta, jossa  kirjailija istuu  Pariisissa viinilasin ääressä vuonna 2011 suuresti ihailemani kirjailijan seurassa. Olen esitellyt blogissani Simone de Beauvoirin kirjan Murtunut nainen ja en välttämättä tuokaan enempää. Hän on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Viimeksi olen lukenut teoksen Onko Sade poltettava?  Ja muita esseitä. Näissä kirjailija pohtii mm. naisen asemaa, sananvapautta, kirjailijan tehtävää,



Haasteen heitän Arjalle, Tuijatalle, Suketukselle ja Jaanalle.

8 kommenttia:

  1. Ulla, onpa kiinnostavia kirjoja!
    Sain juuri tänään kirjastosta tuon teoksen Kadonnut kieli.
    Simone de Beauvoirin teokset laitan muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut monta upeaa kirja Rinnekankaalta. Erityisesti Nocturama on mahtava. Simone de Beauvoir on kaikki!

      Poista
  2. Annat tässä monta hyvää suositusta esseekirjallisuuteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin laittaa jo luetut, mutta lukupinossani on muutama työläs esseekirja lisää.

      Poista
  3. Ulla, kiitos! Essee on vaikea mutta kiinnostava laji. Hustvedt ainakin kiinnostaisi, koska on muuten tuttu kirjailija. Palataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hustvedt on todella hyvä. Essee on vaikea minullekin, etenkin blogata.

      Poista
  4. Ulla, kiitos haastekoosteestasi. Ja nöyrästi kiitän esseehaasteesta - se ei osoittautunutkaan haasteelliseksi (hih), vaikka nimitän sinut personal trainerikseni, jotta tartuin Onnellisuuteen. kannatti: KIITOS! https://tuijata.wordpress.com/2016/07/11/essee-haastevastaus-tommi-melender-onnellisuudesta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kammoksuin ensin haastetta, mutta se olikin mielenkiintoinen. Ja kiitokseni uudesta urastani!

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!