perjantai 13. marraskuuta 2015

Mikaela Strömberg Sophie.






Mikaela Strömbergin (s. 1971) romaani Alati taivaat oli vuonna 1999 Finlandia-ehdokkaana. Hän on opiskellut juristiksi Helsingissä sekä venäjää ja taidehistoriaa Pietarissa. Strömberg on julkaissut kaksi romaania, kaksi lastenkirjaa, tv-käsikirjoituksia ja osallistunut useaan antologiaan. Hän on kiinnostunut muun muassa runoudesta ja suomenhevosista.

Strömbergin teoksen tausta on mielenkiintoinen, sillä teos perustuu Sophie von Behsen (1828–1886) elämään. Kirjailija on hyödyntänyt työssään perimätietoa, haastatellut von Behsen sukulaisia Venäjällä sekä käynyt läpi oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Kirjan nimikin on erikoinen, koska nimen lopussa on piste, Sophie. Tarinaa lukiessa minulle tuli mieleeni Tanja Pohjolan Lintu pieni, jonka luin viime vuonna. Kirjan tunnelmissa oli jotain samaa, vaikka Dora siirtyy Viipurin pitsihuviloista Helsinkiin 1940-luvulla.


Pietarhovi oli ihmeellinen. Sille ei vain mahtanut mitään. Sophie rakastui paikkaan siinä missä kaikki muutkin, joiden hän kuuli puhuvan Kesäpalatsista. Kuten esimerkiksi Maša, joka oli valmistautunut käsittelemään asiaa seikkaperäisesti.


Historiallinen romaani ei ole ominta aluettani, mutta henkilöhistoriallisena fiktiona kiinnostun aiheesta helpommin. Mennyt aika ja sen kulttuurihistoria on jo lähempänä minua. Taidan kammota kaikkein eniten kartanoromantiikkaa. Lisäksi tämän tarinan miljöö viekoittelee minua, sillä ankeassa ja syrjäisessä Suomessa tapahtumien miljöinä ovat minulle tutut kulmakunnat.  Bloggasin elämäkertahaasteeseen aika tyhjänpäiväisen Maini Askolinin elämäkerran, ehkä on hyvä tarkentaa, että en tarkoita tuolla itse kirjaa. Negatiivisuuteni kohdistuu tyhjänpäiväiseen elämään, avioliittoon, elämäntapaan, kun naisella olisi ollut mahdollisuudet hankkia kunnollinen koulutus, opiskella, eikä vain purjehtia avioliitosta toiseen. Minun oli vaikea keksiä rouvan titteliä, ylhäisörouva vai perijätär? Toivoin, että Sophie käyttäisi elämänsä mahdollisuudet toisin. Ja niin hän todella tekee. 

 Tarina on Sophien kehitystarina, Sophien elämäkertaromaani.  Sophie Behse syntyi vuonna 1828 Pietarissa ja kuoli Lapinjärvellä 1886, Labbyn kylässä. Sophie oli saksalaisen pastorin tytär, joka kasvoi kosmopoliittisessa ympäristössä, tsaarinaikaisessa Pietarissa 1800-luvun puolivälissä. Tarinan alussa Sophie on 14-vuotias ja sisarparven vanhin. Perheen koti sijaitsee Fontankalla, Pietarin paraatikadulla. Sophien elämä on huoletonta ja turvattua. Sophie ihastuu, elämä on poreilevan ihanaa, mutta erehdyksillä on hintansa ja häpeänsä.


Pietarin kivetyt kadut, kevätjää Nevajoessa ja kanavissa, aikaiset vimmatun kiireiset aamut jotta ehtisi ajoissa. Oudot, sumunkietomat hahmot raahustavat kanavien viertä, pitkin katuja ja bulevardeja. Halkopinoja, pihkaa, nokea, alituinen lämmittäminen verhoaa varsinkin matalapaineella kaupungin ja sen kulkijat pistävään savusumuun. Tytöt eivät koskaan uhraa ajatustakaan sille, minne nuo salaperäiset vaeltajat ovat matkalla tai mistä he tulevat. Hevosia ja väkeä lotjien liepeillä. Kalinaa, hajuja ja huutoja torikojujen ja puotien ympärillä, kun kaupat avataan.

Sophie avioituu hollantisyntyisen kauppiaan, Engbertus Jansenin kanssa morsiamen ollessa 16-vuotias. Avioliiton myötä hän jättää huolettoman lapsuuden Fontankan talossa. Tarinassa kielten sekamelska tulee hyvin esiin. Avioliiton solmimisen myötä aviomies vie perheensä läntiseen suuriruhtinaskuntaan. Näin Pietarin suurkaupungin loisteliaisuus vaihtuu hiljaisiksi salomaiksi. Kullan kartanon syrjäinen sijainti, metsän loputtomuus ja vieras kieli hämmentävät tulijaa. Sophie oli Kullassa nuori, miltei lapsi ja kieltä ymmärtämätön, mutta kun kiesit kulkivat aikanaan kohti Labbyn kylää heinäkuun lopulla 1856, niin niissä ei istunut enää naiivi lapsivaimo.  Elämä oli opettanut.


Eräänlaisina maattomina asukkaina tai vuokralaisina, no jaa, miksikäs ei, kaipa niinkin voi sanoa. Jansenin huseeratessa liiketoimissaan ja suunnitellessaan tulevia urotöitään Sophie johti taloutta lujalla kädellä. Hän osasi nyt kieltä, hän oli nyt oppinut, miten oltiin kartanon emäntä tässä metsäisessä valtakunnassa.

Sophie on vastuussa lapsistaan, kun avioliiton vaikeudet  kasautuvat.  Sophie joutuu puolisonsa kanssa kirkkoneuvoston nuhteluun huhtikuussa 1857 avioliiton sujumattomuuden takia, joka on erityisen häpeällistä Sophien lapsuudenkodin taustan huomioiden. Myöhemmin Porvoon tuomiokapitulin käsittelystä aviopari Behse-Jensen suuntasi jokirannan kievariin Sophien ehdottaman teehuoneen sijasta. Sophiekin kohtaa aikanaan rajansa elämässä selviämisessä, jolloin hän joutuu vaatimaan epäsovinnaisiakin järjestelyjä. Tämä tarina tuo entisajan yhteiskunnan hyvin todelliseksi, tavat ja käytännöt.

Sophie.  ei ammenna voimaansa kurjuudesta, sillä tarina ei ole synkkä tai ankea, vaan se kuplii huumoria myös vähemmän hupaisina hetkinä. Tarina on elämänmakuinen kuvaus vaiherikkaan naisen elämästä. Kirjan kieli on kaunista, mutta kirjan onkin suomentanut Helene Bützow, jonka suomentamia kirjoja luen erityisen mielelläni. Sophie. on pysäyttävä kuvaus naisen elämästä ja selviytymisestä.

Mikaela Strömberg Sophie.
Käsikirjoituksesta suomentanut Helene Bützow
Schildts & Söderströms 2015. Kustantajalta.

Sophien. on lukenut myös Tuijata.

6 kommenttia:

  1. Ulla, mahtavaa, että luit tämän. Olen itsekin tämän lukemista miettinyt ja sinun kanssa kun usein maut menee aika lailla yksiin, niin se on sitten tönäisy kohti tätä teosta. Vähän on juurikin se mietityttänyt, kun minullakaan historiallinen romaani ei ole ominta aluetta, mutta luotan näkemykseesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on erittäin hyvä ajankuva, tässä ei ole mitään maireaa. Elämänmakuinen. Naisen asenne elämään, vahvuus elämää vastaan. Nainen on se avain tässä.

      En ole historiallisten kartanoromaanien lukija ja välttelen myös parisuhdedraamaa, en jaksa erosotkuja.

      Poista
  2. Tämä on ollut lukulistallani, mutta en ole kirjaa saanut käsiini hankittua. Nyt olen vakuuttunut, että minun täytyy ryhtyä toimiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea, sillä tämä ei ole ylhäisönaisen turhanpäiväistä elämää juhlasta toiseen. Kirjan nainen on kulkenut edellä ja tasoittanut tulevien naisten osaa.

      Poista
  3. Ei tämä ollut oikein minulle sopiva, sillä tämä oli liian kepeä ja viihdyttävä minulle. Aihetta olisi ollut syvempäänkin tulkintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua tämä viehätti, kun miljöö on tuossa vierellä. Pidin ajankuvasta, kuinka Sophie teki polkua naisille, että lähtevät, jos aihetta. Viihdyttävä tämä oli toki.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!