lauantai 10. lokakuuta 2015

Katsaus syksyn ja talven kirjoihin





Katsaus syksyyn ja talveen
Keräsin syksyn luetteloista kirjoja täällä.  Näihin sitten päädyin. Ja joitakin odottelen vielä saapuvaksi, sillä esimerkiksi Erin Hunterin Etsijät saa päätöksen syksyllä. Periaatteessa luen a-kappaleina saadut ennen omia hankintojani.

  


·        

Syksyn helmiä

Annmari Dannebey Kun kuulet laulun varjojen Myllylahti

Annmari Dannebey Kun kuulet laulun varjojen

Kun kuulet laulun varjojen vie lukijansa eri aikakausille huomaamaan, ettei ihminen ole muuttuvainen. Vai onko? Entä jos kaiken saisi aloittaa alusta? Teos on meidän maailmamme todellisuudella maustettu fantasiaromaani.

James Dashner Maze Runner II – Poltettu maa Basam Books

James Dashner Maze Runner II

Maze Runner -trilogian toinen osa jatkaa pakenevan Thomaksen uskomatonta tarinaa. Labyrintin jälkeen hän kohtaa tuhotulla planeetalla henkeäsalpaavia vaaroja. Voiko hän säilyä hengissä? Hyvin kirjoitetun tarinan tapahtumat etenevät niin, että kirjaa ei halua päästää käsistään. 

Marie Hermanson Hämäränmaa LIKE

Marie Hermanson Hämäränmaa

Takannen teksti houkuttelee lukemaan kertomalla, että ränsistyneessä kartanossa istuu iäkäs Florence tikittävien kellojen ympäröimänä. Hänen oma sisäinen kellonsa on kuitenkin pysähtynyt vuoteen 1943, nuoruuteen. Pidin todella Hämäränmaasta


http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/10/mirja-karna-nelja-valkoista-koiraa.html
Mirja Karna Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä

Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on romaani Julia Bickwilken vaelluksesta, ihmissuhteista, rakkaudesta, henkisestä kasvusta ja kävelemisestä. Kirjan mukaansatempaava tarina vie lukijan Valamon luostarin kautta Etelä-Ranskassa sijaitsevalle Le Puyin –pyhiinvaellusreitille.  Tarina on kepeä ja hyvänolon tuova lukuelämys valinnoista. Lue tämä ihana kirja.

Anne Leinonen Vaskinainen Osuuskumma

Anne Leinonen Vaskinainen


Luin viime vuonna Leinosen Ilottomien ihmisten kylän ja halusin jatkaa hänen seurassa. Löysin kesällä myös omaksi Viivamaalarin.
 
Helena Waris & Janne Nykänen Entropia Aarni

Helena Waris & Janne Nykänen Entropia

Entropia on tarina kahdesta ihmisestä, jotka kurkottavat maaseudun ja kaupungin välisen kuilun yli toisiaan kohti. Se on dystooppinen trilleri poliittisella, ekologisella ja humoristisella twistillä.

Syksyn dekkareita

 
Milla Ollikainen Pirunkuru LIKE

Milla Ollikainen Pirunkuru

Äkäslompolon pikkukylässä iloitaan kaivosyhtiön hankkeesta, joka toisi muassaan satoja työpaikkoja. Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu suunnitelmaan varauksetta. Pian erämaasta löytyy mainarin ruumis, jonka vierellä lojuu metallinpaljastin. Kuolemaa pidetään virallisesti tapaturmana, kunnes korpihotellista löytyy toinenkin surmattu mies. Pirunkuru on Ylläksen maisemiin sijoittuvan, pohjoisen eksotiikkaa tihkuvan rikostrilogian päätösosa

Jaana Lehtiö Kolmas oli ensimmäinen Myllylahti

Jaana Lehtiö Kolmas oli ensimmäinen

Kolmas oli ensimmäinen on Jaana Lehtiön tapahtumarikas jännitysromaani. Kirjan tapahtumat keskittyvät kirjailijan kotikaupunkiin Porvooseen, missä sympaattinen rikoskomisario Juha Muhonen ratkoo rikoksia jo kolmannen kerran. Jokivarren jyrkästä mäenrinteestä löytyy ruumis. Onnettomuudelta vaikuttavassa tapauksessa ilmenee piirteitä, jotka saavat rikoskomisario Juha Muhosen alaisineen varpailleen. Kun Albert Edelfeltinkin maalauksiinsa ikuistaman Porvoon Vanhan kaupungin alueella tapahtuu lisää rikoksia, joutuu Muhonen miettimään kaupunkilaisten ja oman puolisonsa Ellenin turvallisuutta.

Christian Rönnbacka Kylmä syli BAZAR

Christian Rönnbacka Kylmä syli


Öinen Porvoo pikkujouluaikaan. Parikymppinen mies hoipertelee hilpeänä juhlista kotiinpäin. Aamulla tyttöystävä ilmoittaa hänet kadonneeksi. Jäljet loppuvat Porvoonjoen rantaan, ja tapaus kirjataan komisario Antti Hautalehdon poliisiasemalla tavanomaiseksi katoamiseksi. Muutama yö myöhemmin ohikulkijat kuulevat Porvoonjoesta avunhuutoja. Paikalta pakenee outo huppariin pukeutunut mies, ja uhri löytyy henkitoreissaan vedestä. Komisario Hautalehto alkaa epäillä, ettei aiempi katoaminen ollut sittenkään rutiinitapaus. Seurattavia jälkiä on kovin vähän, sillä virta vie omansa. Eräällä tapauksella on silminnäkijä, mutta ehtiikö tämä ajoissa poliisin puheille?

Card Sveen Raskaat varjot BAZAR

Card Sveen Raskaat varjot

Norjan vastarintaliikkeen arvostettu veteraani Carl Oscar Krogh murhataan raa’asti kotonaan. Samaan aikaan lähistöltä löydetään lapsen ja kahden aikuisen hapertuneet luurangot, jotka ovat peräisin toisen maailmansodan ajalta. Luulöydön ja veteraanin murhan välistä yhteyttä ryhtyy selvittämään rikostutkija Tommy Bergmann, jolla itsellään on väkivaltainen menneisyys.


Tätä kirjaa odotin erityisen paljon.  

Sarah Lark Valkoisen pilven maa


Valkoisen pilven maa kuvaa upeasti ystävyyttä, rakkautta ja siirtomaa-ajan ihmisten unohtumattomia kohtaloita maorien maassa.

Sarah Lark Valkoisen pilven maa





Andrés Neuman Vuosisadan matkustaja

Andrés Neuman Vuosisadan matkustaja

Vuosisadan matkustaja yhdistää omaperäisesti rakkautta, filosofiaa, rikoksia ja koukuttavan juonen. Mahtava koukuttava romaani. Tämän olen jo lukunet ja kirjoittelen pian blogiini.

Siri Pettersen Odinin lapsi

Siri Pettersen Odinin lapsi

Odininlapsi on jäiseen, karuun pohjoiseen sijoittuva tarina täynnä seikkailua, tunnetta ja syvyyttä. Sen ainutlaatuisessa maailmassa murtuvat fantasian klassiset elementit: ennustuksia ei ole, sota ei ole vain taisteluita eivätkä naiset ole avuttomia sivustakatsojia. Kirja on kertomus kansojen kohtaamisesta sekä kamppailusta järjestyksen ja kaaoksen, uusien ja vanhojen jumalten välillä. Se on kertomus sokeasta uskosta, vallanhimosta ja ulkopuolisuudesta. Mustavalkoista ei ole, vaan sävyt sekoittuvat todentuntuisesti.

José Saramago Lissabonin piirityksen kirjuri

José Saramago Lissabonin piirityksen kirjuri

Kustantajan oikolukija Raimundo Silva muuttaa Lissabonin piirityksestä kertovan käsikirjoituksen sisältöä: nyt teksti väittää, että ristiretkeläiset eivät auttaneet Portugalin kuningasta kaupungin takaisinvaltauksessa 1147. Mitätön muutos mullistaa Raimundon koko elämän. Työnantajansa luottamuksen menettäneenä hän ryhtyy kirjoittamaan Lissabonin piirityksen vaihtoehtoista historiaa – ja rakastuu. Nykyhetken, Raimundon romaanin ja 1100-luvun todellisten tapahtumien välillä polveilevasta tarinasta muotoutuu kiehtovan monikerroksinen romaani, jossa sekä kansakunnan että identiteetin jatkuvuus ovat yhtä epävakaalla pohjalla. Harvoin on historiallinen romaani ollut yhtä tukevasti ajan hermolla.

Virginia Woolf Päiväkirja II
Virginia Woolf Päiväkirja II Savukeidas

Modernin kirjallisuuden merkittävimpiin edustajiin lukeutuvan englantilaisen Virginia Woolfin päiväkirjan toinen osa kattaa jakson vuodesta 1920 vuoteen 1925 saakka. Tänä aikana Woolf julkaisi ensimmäiset kokeelliset romaaninsa Jaakobin huone sekä Mrs. Dalloway, ja jatkoi kriittisten esseiden kirjoittamista. Omakohtaiset ja suorapuheiset päiväkirjat valottavat Woolfin esteettisten pohdintojen sekä hänen taiteellisen kasvunsa ohella myös hänen elämänsä arkista puolta: tapaamisia muiden taiteilijoiden ja etenkin Bloomsburyn ryhmän jäsenten kanssa, vierailuja Lontoossa ja Englannin maaseudulla, kotioloissa vietettyä aikaa ja niin edelleen. 

Peter Handke Intohimoisesta Sienestäjästä LURRA Editions (Ryhmäkuvasta puuttuva)


Intohimoisesta Sienestäjästä on erilainen sienikirja. Lapsuudesta asti kirjailija on tuntenut miehen, joka rakastuu intohimoisesti sieniin. Sienestäminen kohoaa miehen elämässä kaiken yläpuolelle – etsintä, löytämisen hurma. Mitä siitä seuraa hänen maailmankatsomukselleen? Entä ajatteleville sienille?  Maailmankirjallisuuden moderni klassikko, itävaltalainen Peter Handke tarjoaa uutuusteoksessaan lukijoilleen gastronomisen, luonnonvaraisen, filosofisen sienimatkan vailla vertaa.

James Joyce Dublinilaisia. James Joyce Kamarimusiikkia, James Joyce Kirjeitä taitelijatovereille, James Joyce Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta, Brenda Maddox Nora ja James Joyce – erottamattomat. Talven aikana aion tutustua Joycen tuotantoon.

Nina Lepokorpi Tonttu-ukko tarinoi Turun museokeskus
 


Sakari Topelius kirjoitti sadun Turun linnan tonttu-ukosta vuonna 1849. Tonttu-ukon tarina jatkuu uudessa, Nina Lepokorven kirjoittamassa ja Kirsi Haapamäen kuvittamassa kirjassa

Viimeaikaisia hankintojani. Uutuuksien ohessa luen myös vanhempaa.


Osa on kirjastonkirjoja, kun en ole saanut vielä ostoksiani kotiutettua. Nämä ilmaantuvat blogiini talven aikana.

Kate Chopin Herääminen
Kim Edwards Unien järvi
Anne Fortier Julian rakkaus
Paolo Giordano Alkulukujen yksinäisyys
David Grossman Hakusana rakkaus
David Grossman Sinne missä maa päättyy
David Grossman Sydämen kielioppi
Dacia Maraini Mykkä herttuatar
Anne Michaels Routaholvi

12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kirjoja. Odinlapsen olen aikonut itsekkin joskus lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan Odininlapselta, että se olisi jotenkin erityinen. Tänään aion katsoa Labyrintin (Maze runner).

      Poista
  2. Alkulukujen yksinäisyys on huikean hieno psykologinen tarina täynnä pakahduttavia tunteita, surumielinen, haikea, yksinäinen...
    Noista uutuuksista olen aikonut lukea vain Ollikaisen Pirunkurun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin nämä kirjat blogeista, vaikuttivat kiinnostavilta.
      Pirunkuru tarvitsee kahden aikaisemman lukemisen, kun on päätös. En ole tutkinut niiden saatavuutta. Sain vaikutelman, että Alkulukujen yksinäisyys on hyvä.

      Poista
  3. Aika hyvin kuvittelin Intohimoisen sienestäjän kirjaksi, jota olet lukemassa. Näin vain kirjan sieluni silmin sarjakuvakirjana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman lujillle tämä ottaa... tarinan aukeneminen. Tässä olisi muuten kauniit kuvat sarjakuvaksi, pyökkimetsät, koreat sienet kantarelli, ukonsieni, kurttusieni ja herkkutatti. Jalokastantajat, vaahterat, akasiat ovat koristeellisia lehdiltään.

      Poista
    2. Sain tuon kirjan jopa luetuksi ja tein blogitekstinkin. Tai paremminkin viimeistelin sen.Sanoisin, että erilaista Handkea, iloisempaa.

      Poista
  4. Mielenkiintoisia kirjoja. Odininlapsen olen nuista lukenut. Saramagosta minulla on huonoja kokemuksia , en taida uskaltautua kokeilemaan.
    Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä kiinnostaa erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan Odininlapsen tarinan lukemista. Saramago on joskus raskaampi, joskus mahtava. Pidän uskomattoman paljon Elefantin lapsesta. Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä yllätti minut täysin. Se on kiehtova tarina.

      Poista
  5. Monta kiinnostavaa teosta, erityisesti Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän tästä kirjasyksystä paljon. Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä valloitti minut. Sen kansikin on hieno. Lisäilen tälle sivulle kirjoja, jotka ilmaantuvat vielä.

      Äsken lisäsin kirjan, jota olen todella odottanut. Sarah Larkin kirja Valkoisen pilven maa ihastutti jo mainostekstien perusteella, Toivoin jo kesäksi, mutta tänään sain sen. Kirja on aivan upea tiiliskivi, jonka tarinaan on ihana paneutua kylmänä viikonloppuna, kaikessa rauhassa takan lämmössä.

      Poista
    2. Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on todella hieno kirja, joka kannattaa lukea.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!