Torgny Lindgren Kimalaisen mettä

Luin äskettäin ensimmäisen Torgny Lindgrenin kirjan Akvaviitin ja ihastuin siihen. Halusin lukea lisää. Kimalaisen mettä on hieno kirja, mutta en ihastunut siihen aivan yhtä paljon.

Kirjan miljöönä on pohjoisruotsalainen kylä ja kahden ikääntyneen veljeksen asumukset. Keski-ikäinen naiskirjailija on tullut lokakuisena iltana pienen pohjoisruotsalaisen kunnan seurakuntakotiin luennoimaan pyhimyksistä. Kuulijoita on kertynyt viitisentoista. Tilaisuuden lopussa yksi rähjäisenoloinen mies ilmoittaa tarjoavansa yösijan kotonaan. Naiselle selviää pian, että mies on tiensä lopussa, sillä syöpä kalvaa tämän sisuksia. Aamu paljastaa valjetessaan mökin olevan lumen saartama, joten on odotettava aurausautoa, mutta tämä odotus venyy tunneista, päiviksi ja kuukausiksi. Odottaessaan nainen kirjoittaa kirjaa pyhästä Kristoforoksesta.

Hadar on kuolemansairas, mutta hänellä on syynsä kilvoitella hengissä. Hän on päättänyt elää kauemmin kuin veljensä, joka asuu mäenharjanteen takana. Mökistä nouseva savu kertoo veljen elävän. Olof on sairas ja elämänsä loppupuolella sydämensä takia. Veljet eivät käyneet toistensa luona, vain vanha kissa kulki asumusten väliä ennen naista.

Kirjan aiheena ovat ihmissuhteet, veljien keskinäinen viha, yksinäisyys, muistot ja muistaminen. Lumi eristää nämä ihmiset, mutta nämä veljekset eivät tarvitsisi mekaanista tai konkreettista estettä, sillä heidät eristää eletty elämä ja tunteet. Kuitenkin toisen olemassaolo estää kuolemisenkin. Viha, joka syntyy näin likeisten välille, on syvää. Lähteminen on helpompaa kuin palaaminen.

Kun elämää on näin vähän jäljellä, Hadar sanoi, se ei saa olla turhan laveaa.

Mutta hän halusi myös sanoa, että tässä tällä lailla rajoittuneessa ja kutistuneessa elämässä oli oma kauneutensa, kirkas ja puhdas hohde, joka tuskin oli kuvattavissa ulkopuoliselle, paljaan elämän erikoinen loiste.

Hadar ja Olof ovat kaikessa yö ja päivä. Nainen luo siltaa miesten väliin oppien tuntemaan miesten tarinan kummaltakin puolelta. Hän tutustuu veljesten kissaan, joka Hadarin on Minna, ja sama kissa Olofin luona on Olofin Leo. Joskus aikoinaan miehiä yhdisti nainen ja poika, mutta nyt on jäljellä vain viha. Veljesten vihassa on paljon allegoriaa.

Elinolot on sovitettava elämään itseensä, vain suurella elämällä on varaa suurellisiin oloihin. Vaatimattomassa ja vähäpätöisessä elämässä on lämmitettävä rauhallisesti ja tasaisesti ja soveliaasti.

Ajan rientäessä nainen on saa tarinansa viimein päätökseen. Onhan tässä kirjassa inhorealismia, etovia eritteitä, elämän nektaria, mätänevää ja haisevaa kuolevuutta sekä lopetettu kissa. En ehkä suosittelisi lukijalle tätä Lindgrenin debyytiksi, vaan ennemmin Akvaviittia. Tämän kirjan viha tuo mieleeni lukemani ruotsalaisen dekkarin, mutta en pysty nimeämään kirjaa tarkemmin, sillä etsimiseen menisi liian paljon aikaa. En muista kuin vanhan pariskunnan keskinäisen toran. Kimalaisen mettä sai August-palkinnon ja on todella upea kirja. Kimalaisen mettä on osa triptyykistä, jonka muut osat ovat Dorén raamattu ja Pylssy.


Luin tämän kirjan Vapun pitkinä vapaina, ja tämä oli paikoin hieman erikoinen, ja minulle jäikin jälkimakuna hieman outo lukufiilis. Tässä kirjassa on valtavasti ajatuksia, jotka olisin halunnut tallentaa muistiin. Akvaviitti sopi kuitenkin paremmin minulle. Pidin kirjan eristäytyneisyydestä, minimalistisesta maailmasta ja suurista teemoista. En kokenut epäonnistuneeni kirjan lukemisessa, sillä kirja ei ole vaikeaselkoinen, mutta silti olen lukemisen jäljiltä hieman hämilläni ja epätietoinen tuntemuksistani.


Torgny Lindgren Kimalaisen mettä
Tammi 1996. Kotikirjasto.



Kirjan on lukenut mm.

P.S. Rakastan kirjoja

Kirjasähkökäyrä

Ihminen välissä


Osallistun tällä kirjalla Marilen Maalaismaisemia haasteeseen

ja Annamin Kirjalliseen retkeen Pohjoismaissa.