Olen lukenut jonkin verran Patrick Modianon
kirjoja. Eniten olen pitänyt Kadonneesta korttelista ja Hämärien puotien
kujasta ja vähiten Villa Tristesta. Villa Triste oli minusta liian saganimainen,
vaikka pidänkin Saganin kirjoista. Sen
sijaan Kadonnut kortteli sisälsi upeita kohtauksia, ja se oli hallittu alusta
loppuun. Modianon tyyli vaatii lukijalta keskittymistä, kiireettömyyttä.
Luin jokin aika sitten kirjan, joka tarjosi
yhden hassuimmista lukukokemuksistani tänä keväänä. Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan nainen on chick-litia, mutta jokin siinä vain
kiinnosti. Ihan vakavissani ehdotan sen lukemista. Kirja on romanttinen
rakkaustarina, mutta siinä kulkee Modiano ”omana itsenään” mukana, niin
aitona, että kukaan ei voisi kirjoittaa hänen osuuttaan siihen niin hyvin
ilman, ellei hän hallitsi Modianon tuotantoa. Löydät blogitekstini täältä.
Jotta et
eksyisi näillä kulmilla on uusinta modianoa. Viime vuonna Nobel-palkittu Modiano
johdattaa tässä kirjassa lukijan menneisyyteen, joka piirtyy kirjan sivuille
epämääräisenä, unenomaisena ja fragmentaarisena muistojen labyrinttina. Modianon
perusteemoina ovat yleensäkin muistot, muistaminen ja etsiminen. Hänestä on joskus sanottu, että hän ikään kuin
kirjoittaa yhtä ja samaa tarinaa yhä uudestaan. Jos olet lukenut Joel Haahtelaa, niin ymmärrät
yhteyden menneisyyteen. Eletty aika ja menneisyys ovat unohtuneet, kadonneet
tai haihtuneet jollain tavalla tavoittamattomiin. Menneisyyden ihmisetkin ovat
liuenneet jonnekin pois. Modianon tuotannossa Pariisilla on keskeinen rooli, aivan
kuten tässäkin romaanissa.
Jotta et
eksyisi näillä kulmilla "juoni" on hyvin nopeasti kerrottu. Kirjailija Jean Daragne elää yksin
ja puhelinkin häiriköi harvoin häntä. Jean Daragne on kadottanut (?...) vanhan osoitekirjan
ja miltei unohtanutkin sen. Edellisviikolla hän oli yrittänyt muistella siinä
olleita nimiä, mutta havainnut niiden olevan tarpeettomia tai vanhentuneita. Yllättäen
hän saa puhelun muistikirjan löytäneeltä muukalaiselta.
Löysin osoitekirjan, jossa on teidän nimenne. Kirjan
harmaassa kannessa luki: jos löydätte
tämän osoitekirjan, lähettäkää se seuraavalle henkilölle.
Daragane oli joskus enempiä
ajattelematta kirjoittanut siihen nimensä, osoitteensa ja
puhelinnumeronsa.
Tuon sen teille kotiin. Sanokaa vain päivä ja kellonaika.
Gilles
Ottolini ehdottaa tapaamista. Daragne ei ole kovinkaan innostunut tapaamisesta. Ottolini tuo yhteydenottoihin tuppautumisellaan salaperäisyyttä,
painostavuutta ja jopa jännärimäisiä elementtejä. Osoitekirja on kuitenkin vain
irtonainen juoni. Muukalainen on löytänyt muistikirjasta itselleen tutun
henkilön nimen ja haluaa tietää Daragnen yhteyden tähän. Tapaamiseen Ottolini
tuo mukanaan myös seuralaisensa Chantal
Grippayn.
Osoitekirjassa
oli erään miehen nimen. Haluaisin, että kertoisitte minulle hänestä.
Sävy
oli nyt nöyrempi.
Suokaa
anteeksi tällainen utelu.
Kenestä?
kysyi Daragane vastahakoisesti.
Yhtäkkiä
hän olisi halunnut nousta ja harppoa boulevard Haussmannin puoleiselle
avoimelle ovelle. Ja hengittää ulkoilmaa.
Eräästä
Guy Torstelista.
Daragne tunnustaa, että ei muista henkilöä
kolmekymmenen vuoden takaa. Daragne nousee ja hyvästelee. Puiston penkillä hän selaa osoitekirjaansa.
Hän katselee, kuinka kaupunki näyttäytyy niin vieraana, kuinka hän oli
katkaissut siihen kaikki siteensä ja kuinka kaupunki oli puolestaan sysännyt
hänet irti. Hän havaitsee, että kirjassa
ei ole ketään, kenelle hän haluaisi soittaa. Ja toisaalta puuttuvissa parissa
kolmessa numerossa, joilla oli ollut merkitystä, ei enää vastattaisi. Näin
Modiano sukeltaa nykyhetkestä menneisyyteen, menneisyyden tapahtumiin, toiseen
aikakauteen ja kolmanteenkin. Kirjailija Jean Daragnen lapsuus Ranskan saksalaismiehityksen
aikana on tapahtumien näyttämönä. Osoitekirjassa
on naisen nimi, joka liittyy Daragnen menneisyyteen. Annie Astrand hoiti Jeania tämän lapsuudessa
äidin sijaan. Daragne
tajuaa, kuinka vaikea omista muistoista on rakentaa oman elämänsä kertomusta.
Menneisyys on kadonnut iäksi, muistamme vain palasia, tuokiokuvia joko itse
koettuina tai kerrottuina, muistomme ovat valikoituneet. Daragne ei pääse
kuitenkaan eroon Ottolinista, sillä toimittajan sitkeydellä tämä kertoo, että
kirjailija on käyttänyt tuota nimeä teoksessaan Kesän pimeys.
Miksi
joillakin ihmisillä, joista emme tiedä mitään, jotka tapaamme vain kerran ja
joita emme sen jälkeen enää näe, on kulisseissa niin tärkeä merkitys
elämässämme? Sen tyypin ansiosta olin löytänyt Annien. Hän olisi halunnut
kiittää Torstelia.
Ehkä Modiano kiteyttää seuraavassa, sen miksi
on helpompaa unohtaa kuin muistaa: Loppujen
lopuksi me unohdamme sellaiset elämämme yksityiskohdat, jotka häiritsevät meitä
tai ovat meille liian tuskallisia.
… Jotta et eksyisi näillä kulmilla… Jean matkaa Annien kanssa junalla Rivieralle. Aamulla Jean herää yksin. Tyhjästä talosta isä
hakee Jeanin kotiin Pariisiin tai paremminkin sisäoppilaitoksen monituisiin vuosiin.
Alkuperäisteos Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier ilmestyi vuonna 2014.
Kirjan on suomentanut Lotta Toivanen. Kirjan sanotaan olevan autobiografisin
kirjailijan tuotannossa. Pidin kirjasta tavattoman paljon. Luin kirjan muutamaan kertaan ja kertailin eri kohtien paloja jatkumoksi. Kirjan sivumäärä on 136, mutta ... se ei välttämättä ole verrannollinen lukunopeuteen.
Patrick Modiano Jotta et eksyisi näillä
kulmilla
WSOY 204. Kustantajalta. Kiitoksin.
Tätä en olekaan lukenut, vaikuttaa hyvältä teokselta.
VastaaPoistaTämä on juuri ilmestynyt, minusta vasta tulossa englanniksi kesän jälkeen, ruotsiksi lienee käännetty. Tuntuu, että heillä on Modianoa enemmän kuin meillä tai sitten se riippuu kirjaston valikoimista.
PoistaMinä pidin tästä, mutta vaatinee vielä uuden lukukerran. Kirjan sivumäärä on hämäävä. Tässä kirjassa on uskomattoman hienoja lauseita ja ajatuksia. Pidin tarinasta.
Alkaa kirjailijasta pikku hiljaa hahmottua ihan oman polkunsa kulkija, nimenomaan kulkija. Ja jotenkin niin ranskalainen. Olen lukenut vain Kadonneen korttelin ja kyllähän se mieleen jäi, vaikka olin vähän vastahakoinen kaikelle sille utuiselle muistelemiselle. Kirjan nimi tässäkin seuraa sitä samaa linjaa ja on niin kaunis, varsinkin ranskaksi. En kylläkään pidä tuosta suomennetusta 'näillä kulmilla'. Olisin ehkä sanonut Jotta et eksyisi näillä kaduilla, vaikka se ei olekaan sanatarkka. (mutta ei ole kulmillakaan). - aloin näköjään saivarrella tässä..,.
VastaaPoistaKyllä tämä täydentää hyvin lukemaani. Minusta saisi kääntää nuo muutkin. Pidän tästä tiiviistä ilmaisusta. Luulen saaneeni jonkinlaisen käsityksen kirjailijasta ja juuri sen takia tuo Laurain on niin hauska.
PoistaTuo Jotta et eksyisi on kaunis alku, mutta katu ei vastaa tarkoitustakaan, kulmasta löytyisi varmaan jokin muu ilmaisu. Katu on liian konkreettinen ilmaisu. Kyse on kuitenkin tienoosta, abstraktisemmasta jostain.
Kaivelin muun kielisiä, eikä näy paljon käännetyn. Guardianissa oli kirjaimellisesti englanninnettu 'So that you don't get lost in the neighbourhood'. Joskus suomen kieli on niin runollista, kuten tämä 'Jotta et eksyisi...' - ihana! Meni vähän sivupolulle tämä kommenttini.
VastaaPoistaTuo käännös on idealtaan hyvä. Minustakin tuo Jotta et eksyisi... on mahtava.
PoistaToivoisin, että Modianon tuotantoa saataisiin lisää. En ole tarkistanut mistään, mutta mielessäni pyörii, että tämä olisi hänen 28. teoksensa. Eli jos Munron tapaan käännetään... niin minullakin riittää niissä lukemista, kun luen ne kahteen kolmeen kertaan ymmärtääkseni. Hah.
Minulla on tuo kirja seuraavana lukupinossa. Hurjasti se vetää puoleensa mutta on ensin saatava loppuun eräs toinen teos. Silmäilen tekstiäsi varovasti jotta en saisi liikaa tietoa ennakkoon :)
VastaaPoistaEi haittaa sinun lukukokemusta. Tuon kirjan voi ajatella, että siinä on 700 sivua, joten jokainen lukee sen oman ajatuskulkunsa mukaan. Minä pidin tuosta. Minulla tuo lepäsi muutaman päivän ja tein sitten tekstin. Odotan, että saan lukea sinun ajatukset kirjasta.
PoistaModiano on yksi kirjailijoista, joihin on pitänyt tutustua, mutta jotenkin en vaan saa aloitettua. Jonain päivänä...
VastaaPoistaJos et aloita tästä, niin ota lukuun Kadonnut kortteli. Pientä tämä oli Mariasiin verrattuna ; )
Poista