Poista.
Välittömästi. Pilaantunut. Maitoa. Puoli. Litraa. Viimeinen. Käyttöpäivä.
Tänään."
Siirin
jääkaappi oli nuori nainen, melko reipas mutta pikkuisen täynnä omaa
erinomaisuuttaan. Irma oli ehdottomasti halunnut ääneksi vanhemman miehen, ja
se vasta hauskaa olikin, sillä hänen jääkaapillaan oli Yleisradion entisen
pääkuuluttajan ääni, heille kaikille hyvin tuttu valuuttakursseista ja
merisäästä vuosien takaa. Irma oli välittömästi ryhtynyt kutsumaan jääkaappia
suosikkikavaljeerikseen, ja hän oli epätoivoisesti yrittänyt opettaa sen
sanomaan "kaakku" eikä "kakku".
Ehtoolehdon tuho on Ehtoolehto -trilogian kolmas osa.
Olen viihtynyt Munkkiniemeläisen palvelutason parissa. Olen miettinyt, miksi
minuun ei kolahda millään tavoin Kyrön Mielensäpahoittajan ja Lindgrenin
kirjojen myötä olen ymmärtänyt oman ajatteluni vajeet. Lindgrenin huumori on
sarkastista, osuvaa ja vanhuksia kunnioittavaa. Ehtoolehdon vanhukset ovat
iäkkäitä, älykkäitä, monin tavoin huomispäivän vanhuksia. Koulutusyhteiskuntamme
alkaa näkyä myös vanhuksissa. Heille viisastelu ei onnistukaan. Heillä on
omakin elämä. He voivat rakastua vielä uuteen kumppaniin. He voivat käyttää
itse omaisuutensa omaan hyvinvointiin ja palveluihin. Tekstini Ehtolehdon
pakolaisista voit lukea täältä.
Lindgren on ottanut on uutena piirteenä
dystopian mukaan, sillä evakkoaikansa jälkeen Siiri, Irma, Anna-Liisa
ja kumppanit palaavat upouuteen palvelutalo Ehtoolehtoon. Se toimii nyt uudella
tulevaisuuden palvelukonseptilla, monitoroidun hoivan pilottiyksikkönä.
Hoitajat ovat käyneet tarpeettomiksi. Lattia-anturit hälyttävät kaatuvasta
vanhuksesta, älyhousut kertovat hädän laadusta reaaliajassa ja ruoka saadaan 3D-ruokatulostimesta. Anna-Liisan kuolema on kaunis Thomas Mannin Taikavuorta
lukiessa, mutta onko kenenkään suurin onni kuolla yksin? Eikö valmius kuolemaan pitäisi olla jokaisen vanhuksen oma päätös? Jos haluaakin nähdä vielä kappaleen matkaa suonensisäisten antibioottien tai tahdistimen avulla, jos ihminen on vielä läsnä oleva.
Lindgrenin kuvaus on hyvin uskottavaa. Olin ennen
pääsiäistä kaksi yötä ja kolmannesta päivän Porvoon sairaalassa. Tilat olivat
uusittu, mutta vanhat ongelmat olivat jäljellä, koska ihmiset eivät muutu, niin
tietyt lakiin perusoikeudet jäävät toteutumatta. Jokaiseen huoneeseen oli saatu WC ja
vastaanotin. Perinteisiä televisioita ei ollut, vaan monitoimivastaanotin. Ensimmäisenä
yönä huonekaveri käytti puhelinta kovaäänisenä eli hän ei tiennyt äänen kulkevan
mikrofonista. Television äänensäädön volyyminäppäimen avulla hän tarjosi
ohjelmat koko osastolle. Toisena yönä, seuraavassa huoneessa huonekamuni keskittyi nukkumiseen, koska hän ei
tajunnut rakkineesta mitään. Kokeilin sitä itsekin, mutta enhän minä tarvitse
mitään, minulla on älypuhelin, läppäri ja kuulokkeet musiikille. Havaitsin kuitenkin laitteen monimutkaiseksi
ja en usko sen tuovan huonokuntoiselle pienintäkään iloa. Eli Lindgrenin tarina
on totta jo nyt.
Ehtoolehdon tuhossa ilmapiiri oli erilainen kuin
edellisissä. En aio kirjoittaa tiettyjä asioita selkokielellä. Mutta voinhan
minä kysyä, mistä tämä Jerry on tehty? Tahattomasti vai tahallisesti? Vai onko
se vain minun outo huumorintajuni joka hersyi kukkimaan? Ehtoolehdon pakolaisissa eli edellisessä
osassa oli erittäin osuvaa huumoria kotihoidon Jeminan ja Emilia raskauden kustannuksella,
joista jälkimmäinen ei edes ymmärtänyt tilaansa.
Ehtoolehdon vapaaehtoistyöntekijät
eli uskonnontarjoajat ovat hieman outo elementti, sillä automaattinen
tietojenkäsittely ja automatisaatio olisivat riittäneet pelkästäänkin. Vapaaehtoistyöntekijät pitävät sairaanhoidon
asemesta huolta sielujen tämän- ja tuonpuoleisesta hyvinvoinnista. Anna-Liisa on huolissaan raha-asioistaan ja
perinnöstä, hoidokkeja menehtyy robottien käsittelyyn, homopareilla ei voi olla
yhteistä vanhuutta, joten Siirin ja Irman on aika ryhtyä jälleen toimeen. Ovatko
Ehtoolehdon päivät luetut?
Olen tuonut esiin aiempien osien yhteydessä sen, että Neil Hardwick ohjaa ja käsikirjoittaa Helsinkiläiseen palvelutaloon sijoittuvan tarinan elokuvaversion, joka
perustuu Minna Lindgrenin kirjaan. Odotan siltä paljon. Kuitenkin sanon myös
sen, että ikä ei ole oleellinen asia Lindgrenin kirjoissa ja niiden
ymmärtämisessä, mutta ne helpottavat lukijan omaksumista. Yhteiskunnassamme
elää paljon kaksi-kolmekymppisiä nuoria
ihmisiä vaikeiden etenevien sairauksien kanssa, lukeneita sivistyneitä ihmisiä,
joille kuntoutuslaitokset, kotihoidot ja epämääräiset avustajat ilman
koulutusta tekevät elämästä onnelan tai helvetin – valitettavasti aivan
hyväksytysti. Heidän kykyään äitinä tai puolisona kyseenalaistetaan päivittäin. Omaishoitajia, jotka hoitavat työn ohessa
puolisonsa, pidetään pilkan kohteena muutaman sadan euron korvauksella.
Ehtoolehdon tuho on erinomainen kuvaus
tämän päivän yhteiskunnasta. Tämä kuvaus sopii muihinkin erityisryhmiin kuin
vanhuksiin. Erityisesti tämä tuo esiin sen, että myös vanhukset muuttuvat
tietoyhteiskunnassa ja sen myötä myös heidän tarpeensa. Lindgrenin yhteiskuntasatiiri on purevaa hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan. Geroteknologia nähdään
yksityisen puolen kukoistavaksi bisnekseksi, kun julkinen puoli ei kykene
hoitamaan vanhuksiaan, ikäihmisiään, hyväkuntoisia vanhuksiaan, senioreitaan. Yhteisöllinen hoiva maistuu yhtä hirveälle
kuin hoiva- ja terveysteknologia sekä tahtotila. Robotin kädenpuristus ei
korvaa toisen ihmisen kättä.
Minna Lindgren Ehtoolehdon tuho
Teos 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin
Kirjan
ovat lukeneet mm. Krista ja Kirjavuori
Kovin olen samoilla linjoilla kanssasi, ja olit tuonut hienosti esille sen mikä kirjassa oli hyvää. :) Minä pidän Mielensäpahoittajistakin, mutta ehkä vielä enemmän Lindgrenistä. Tämä sarkasti, aiaiai. <3 Mutta voivoi. Jää niin ikävä näitä vanhuksia!
VastaaPoistaSatuin kuuntelemaan Minna Lindgrenin haastattelun, jossa hän sanoi suuntaavansa seuraavaksi toiseen projektiin, mutta hän jätti portin avoimeksi, koska henkilöitä jäi eloon, että... Ehkä saamme lukea vielä lisääkin. Kyllä Kyrökin aukeaa, kunhan harjoittelen ; )
PoistaBloggaan just, miten olen lähes kyllästynyt dystopioihin, mutta silti niitä tulee aina luettua. Tätäkin trilogiaa olen harkinnut, vaikuttaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaMinäkään en pidä dystopioista, mutta tuossa se on enemmän tietotekniikkaa ym. Sellaista jo olemassa olevaa tai kuviteltavissa olevaa. Pidän tuosta trilogiasta.
PoistaMinä taas pidän dystopioista, ehkä liikaakin, joten bongasin heti tuon ykstityiskohdan kirja-arvostelustasi :) Sarkastinen huumori puree minuun kyllä aina, joten saattaisin tykätä sarjasta muutenkin, vaikkei se ehkä muuten vaikuta omimmalta lajityypiltäni.
VastaaPoistaMinä pidin valtavasti Emmi Itärannan Teemestarin kirjasta. Myös Hunterin Etsijät vetoaa minuun aiheensa puolesta, karhujen elinolot, elintilan pirstaloituminen jne. Lindgrenin trilogia on hyvä, vaikka aihe on minullekin vieras.
Poistaniin erilaisia kirjoja luetaan Suomes ja Ruattis.
VastaaPoistaEikös tämä kirja ole hyvin samanlainen, tosin en ole itse lukenut. Catharina Ingelman-Sundberg Kakkua, kiitos!
PoistaTämäkin ilmestyi aivan nyt meillä suomeksi: Lena Andersson Vailla henkilökohtaista vastuuta ja parhaillaan luen Kristina Ohlssonin Davidin tähteä.