lauantai 2. toukokuuta 2015

Kirsti Ellilä Tuntemattomat





Tuuli ymmärsi, että haravointi oli rituaali, asia joka kuului tehdä, vaikkei sen merkitystä ymmärtäisikään. Rituaalit olivat tärkeitä, juuri ne ilmensivät sitä minkä varaan elämä laskettiin. Haravoinnin sisältökin oli sen vuoksi syvä. Maan iho tuulettui ja ihmisen ja maan välinen sidos vahvistui.

En ole lukenut aiempia kirjailijan teoksia, mutta tämän kirjan aihepiiri kiinnosti minua. Perhetarinat ja sukutarinat eivät ole ominta aluettani. Myös viime sotien tarinoita olen lukenut tarpeeksi, mutta vuoden 1918 aika on minusta mielenkiintoinen aihealue. Viime vuonna Anni Kytömäki käsitteli tätä historiamme ajanjaksoa Kultarinnassa ja Kjell Westön kirja Missä kuljimme kerran kuvaa myös tätä ajanjaksoa.

Ellilän Tuntemattomat vetää mukaansa alusta lähtien. Kirjailija onnistuu erinomaisesti rajatessaan henkilögallerian suppeaksi. Ratkaisu on erittäin onnistunut. Isät, äidit, veljien ja siskojen perheet tai omat lapset eivät hyöri täytteenä. Kirjan päähenkilö on Tuuli, keski-ikäinen nainen, joka on palannut isänsä kuoleman jälkeen sukuhuvilalle Annalaan päättämään talon kohtalosta. Lapsuuden kesät tulvivat mieleen, naapuri, vanha heila Kai on läsnä ja hänen myötä myös nuoruuden tunteet. Kirjan teemana ovat muistot, velvollisuudet, unohtaminen, menneisyys sekä luopuminen. Ellilä kuljettaa rinnakkain Tuulin tarinaa nykyajassa ja menneen tapahtumia kansalaissodan aikaan.

- Päästetään talvi ulos talosta ja elämästämme, isä sanoi. Hän sanoi sen joka kevät.
Tuuli mietti jo silloin mitä isä sillä oikeastaan tarkoitti. Mikä oli se talvi, jonka isä halusi päästää ulos talosta ja elämästä, ja auttoiko luukkujen avaaminen?

Tuuli havahtuu muistoihin, salaisuuksiin, asioihin, joista ei puhuttu. Isän kasvattiveli Teivo, on läsnä, oli ollut aina läsnä, mutta jokin salaisuus kytkeytyi menneisyyteen ja vuoden 1918 aikaan, jolloin isoisä toimi lääkärinä Tammisaaren vankileirillä. Tuuli lukee isovanhempiensa kirjeitä ja kiinnostuu menneistä ajoista yhä enemmän. Minkä verran on turvallista tietää? Kuka on tuo outo tulijanainen Marita? Miksi Kai haluaisi komeron nurkkaan kankaaseen käärityn kiväärin? Mitä Kalle tarkoitti kirjoittamalla: Martti ja Teivo tulevat hyvin toimeen, leikkivät rannassa käpylehmillä sulassa sovussa kuin veljekset...

Ehkä mikään ei koskaan pääty. Tarinat voidaan lopettaa, mutta elämälle ei laiteta pistettä. Kun ihminen kuolee, hänellä alkaa toinen elämä niissä jotka vielä ovat täällä. Ja jälkipolvet suostuvat siihen, koska eivät voi muuta.


Kirsti Ellilän sukutarina kertoo kipeistä ajoista, jolloin naapureista ja ystävistä tuli verivihollisia. Tarina on koottu paikoin dekkarimaisin elementein. Tuulin osaan on helppo samaistua. Tuulin paluu suvun muistojen keskelle nostaa esiin menneisyyden varjoja. Miten menneiden sukupolvien teot muodostuvat jälkeläisten taakaksi?  Mitä esiin työntyville salaisuuksille pitäisi tehdä? Ellilä nostaa esiin osattomuuden taakan, sen taakan, jonka meitä ennen eläneet sälyttävät jälkeen jääville. Taakan ei tarvitse liittyä mitenkään sotaan, ja silti löydät osallisuutesi tarinasta. Kirja puhutteleekin monia, sillä suvuissa on enemmän tai vähemmän luurankoja menneisyyden uumenissa. Ihmiset tekevät valintoja, elävät oman tahtonsa mukaan, mutta he voivat myös viedä salaisuuteensa hautaan,  mutta joskus jälkipolville jäävät salaisuudet hiertävät osattomia. Joskus kipeät ja vaikeatkin asiat tulisi selvittää ennen kuolemaa, kun elämällä on kuitenkin omat kujeensa, jolla tuoda salaisuuksia päivänvaloon. Tuuli pohtii kysymystä: Kenelle syyllisyys kuuluu jos murhaaja on kuollut?

Isän suru sekoittui kansakunnan yhteiseen murheeseen, niitä ei voinut repiä irti toisistaan. Hän kantoi sitä uskollisesti ja testamenttasi tyttärelle.

Tuuli tajusi miten voimakkaasti nuo nimettömät vainajat, joita kesällä 1918 päivittäin kärrättiin pitkin teitä ja aitovieriä ja kuopattiin sinne missä maa oli pehmeää ja haudan kaivaminen helpointa, olivat vaikuttaneet hänen elämäänsä.

Kirsti Ellilän Tuntemattomat on hieno kirja, ja sen kieli on kaunista, mutta kaunistelematonta. Se kertoo hyvin kollektiivisesta surusta, jonka moni tuntee sukunsa tarinoista. Hän käsittelee vaikeita asioita ahdistamatta lukijaa.  Kirjan sävy on elämään uskova ja toiveikas.  Tämä on paras lukemani kotimainen teos tänä vuonna tässä vaiheessa vuotta eli tässä on samaa vahvuutta kuin viime vuonna Neljäntienristeyksessä ja Kultarinnassa.

Kirsti Ellilä Tuntemattomat
Karisto 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

2 kommenttia:

  1. Pitänee katsoa tämä jossain vaiheessa, olen jokusen muun Ellilän kirjan lukenut ja tässä on taas tartuttu mielenkiintoiseen aiheeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viehätyin Ellilän kerrontaan vaikeasta aiheesta. Minäkin tulen lukemaan lisää.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!