Irène Némirovsky Veren polte

En tiedä rakentaako ihminen itse elämänsä, että eletty elämä muuttaa ihmisen näköisekseen, mutta se on selvää, että eletty elämä muuttaa ihmisen näköisekseen; kun se on ollut kaunis ja rauhallinen, kasvot saavat täyteläisyyttä ja arvokkuutta, lämpimän ja lempeän sävyn, jota voisi verrata muotokuvan patinaan. Mutta nyt piirteiden sopusointuinen tyyneys oli pyyhkiytynyt pois ja paljastanut murheellisen ja huolestuneen sisimmän. Ihmisparat!

Löysin sattumalta kirpparilta Irène Némirovskyn Veren poltteen. Kirjan takaliepeestä selviää, että Némirovsky oli kiovalainen kirjailija, joka kuoli Auschwitzin keskitysleirissä. Némirovsky kirjoitti sodanaikaisessa pakopaikassaan myös Ranskalaista sarjaa, josta tuli menestys. Ranskan kirjallisuusarkistoon säilötystä pahvilaatikosta löytyi vielä Veren poltteen julkaisematon käsikirjoitus. Veren polte (Chaleur du sang) julkaistiin Ranskassa vuonna 2007.


Veren polte on vangitseva pienoisromaani, joka on huomattavasti laajempi kuin sen sivumäärä antaa olettaa. Kirjan lukee nopeasti, mutta kiiruhtajalle se ei aukene. Kirja ei ole vaikeatajuinen, mutta kertoja ei turhia jaarittele. Kerronnaltaan kirja on vanhahtava ja toi mieleeni niin John Galsworthyn Omenapuun kuin modernimman Daniela Krienin Vielä joskus kerromme kaiken. Kirjan miljöönä on keskiranskalainen kyläyhteisö. Némirovskyn teemoina ovat ennen kaikkea salaisuudet, intohimon polte, parisuhteet sekä kyläyhteisön dynamiikka.


Kirjan kertoja on maailmaa nähnyt Silvio, joka palaa vuosien jälkeen takaisin kotikyläänsä. Silvio on erakko, joka elää omassa rauhassa asketismin ympäröimänä. Onhan hänellä eletty elämä ja muistot. Kertojana hän seuraa muiden tekemisiä ja tarkkailee muiden käyttäytymistä. Hän vaikuttaa rehelliselle kertojalle, mutta vasta lopummalla hän kertoo oman tarinansa, jonka jälkeen hän ei ole niinkään sivusta seuraaja kuin on antanut aluksi olettaa.

Mitä muuta kaipaisin? Mutta mikä polte sisällä silloin kahdenkymmenen iässä…! Mikä sen palon meihin sytyttää?

…

Kenen elämää tämä tuli ei olisi kummasti väännellyt ja runnellut omalle sisimmälle vastakkaiseen suuntaan? Siinä määrin, että me itse kukin muistutamme enemmän tai vähemmän oksia, jotka palavat takassasi ja joita liekit taivuttelevat mielensä mukaan; ei tietenkään pitäisi yleistää; jotkut ovat kaksikymmenvuotiaina täydellisen järkeviä, mutta minä valitsen mieluummin omat järjettömyyteni kuin heidän järkevyytensä.

Tarinan keskiössä ovat Hélène ja François Érard ja heidän tyttärensä Colette Dori sekä vanhemman miehen nainut Brigitte. Colette ihailee vanhempiensa avioliittoa ja avioituu Jean Dorin kanssa, joka on Moulin-Neufin Dorineita, myllärien sukua. Colette havittelee vanhempiensa kaltaista vuosikymmeniä kestänyttä auvoista liittoa. Veren polte repii ihmisiä alas jalustoiltaan alastomiksi paljastaen ihmisten itsekkyyden ja petollisuuden.

Sitten tuhahdin omalle tunteilulleni. Miten kysymys oikeastaan piti asettaa? Kumman tuntema nainen on se todellinen? Aviomiehen vai rakastajan? Eroavatko nämä kaksi naista kovin paljon toisistaan?

…
Sano Hélènelle, järkevälle, hyveelliselle Hélènelle, että hän valehteli. Sano hänelle, että hänen rakastajansa on kuin onkin elossa, että vaikka hän hautasi minut nopeasti, minä elän ja muistan kaiken.

Olen liittänyt tähän tekstiin joitakin lainauksia, jotka jo pelkästään tekevät kirjasta lukemisen arvoisen. Alleviivasin rivejä ja merkitsin monia kohtia, sillä lauseet ovat uskomattoman hienoja tarinan kuljettajia. Tarinassa on selkeä juoni, jota en voi avata. Se yhdistää tarinan kudelman ehjäksi kokonaisuudeksi. Loppua kohden käänteet kovenevat alun leppoisasta kuvauksellisuudesta. On yksinäinen vanha mies muistoineen lohtuna piippu, viinilasillinen, koira ja torkut takan edessä.

Veren polte on todella hieno kirja rakastamisen vaikeudesta ja kyläyhteisön elosta. Ihmisten on helpompi selvitä vaikenemalla ja unohtamalla jopa kertojan tavoin. Tällaisen kirjan jälkeen tulee tyhjä olo eli mihin tästä jatkaa?


Irène Némirovsky Veren polte.
Alkuperäisteos Chaleur du sang
Suomentanut Anna-Maija Viitanen.
Gummerus 2008. 168 s. Kotikirjasto.