Leena Krohn Kirje Buddhalle
Leena
Krohn on kotimaisista naiskirjailijoista rakas suosikkini. Rakastuin aikoinaan
kirjoihin Datura ja Mitä puut tekevät elokuussa. Myös Tainaron on läheinen minulle. Krohnin
tekstit puhuttelevat minua syvältä.
Kirje Buddhalle on tarinallinen runo niin aikuisille kuin lapsille. Eräänä
postileiman päivänä Postimestari kiirehtii tärkeää lähetystä matkaan Buddhalle.
Tunnollisen Posteljoonin on selvitettävä Buddhan osoite.
”Se selvitä
itse, tartu töihisi siitä,
ei tässä nyt
kuhnustelu riitä.
Sanon kerran
vielä ja painavasti:
Vie pikana
kirje ja perille asti!”
Sinnikäs posteljooni kiinnittää jalkaansa
taikaluistimet, joilla voi hiihdellä hiekassakin. Kyttyrää särkee ja nokkaan
koskee, mutta Posteljooni sinnittelee. Matkalla
hän kokee paljon kuulee ruusun kuiskauksia kesän kedolla, kohtaa sielunlinnun,
osallistuu kokoukseen konditoriassa, vierailee herra hiirun vallaskartanossa,
tapaa bibliofiilin, eksyy hautausmaalle ennen aikojaan, kohtaa pöllön ja kellon,
tapaa faaraon rutikuivalla hiekka-aavikolla, vierailee Kuussa ja tapaa lopulta itsensä Buddhan.
”Miksi ihmeessä
sitten keräilee niitä?”
”Ihan
harrastuksesta ja hajusta siitä,
mikä kirjoista
henkää. Nenä pölyä kiittää
ja sen vuoksi
kirjoja talossa riittää.”
”Jää hyvästi
sitten, bibliofiili!”
Yö yllättää,
taivas on musta kuin hiili.
Taas postimies
reittiä uutta laatii
ja pohkeilta lisää vain puhtia vaatii.
…
”Hys!” kuiskaus kantautui korvaansa saakka.
”Nimi tarpeeton täällä on, turha taakka.
Tasavertainen meillä on jokainen kuollut
oli köyhimys kerran tai kultia vuollut.
Ei kirstuihin kolahda päivän posti,
sitä ilman me pärjäämme mainiosti.
Tulkaa toistekin! Pakistaan pitempään sitten
kunhan pääsette piireihin vainajitten.”
Leena Krohnin vauhdikas ja puhutteleva runokertomus jää
ajatuksiin pitkäksi aikaa. Oma tarinansa muodostuu kirjailijan rakentamista miniatyyreistä,
joissa Posteljooni matkallaan pysähtyy ja joihin lukija astuu kuvituksen myötä.
Kirje Buddhalle on ainutlaatuinen
seikkailu, joka lukijan kannattaa kokea. Krohnin teoksia kuvaa tietoisuus
siitä, että me olemme vain pieni osa hetkisen verran.
Pidän kovasti Krohnistä , mutta runomaiset L
VastaaPoistaKirjat eivät yleensä ole kauhean mielenkiintoisia. Ehkä ne ovat liian vaikeita minulle.
Samoin minä. Oletko lukenut nuo minun suosikkini? Datura ja Mitä puut tekevät elokuussa eivät ole vaikeita, mutta hän tietää kasveista. Se, että niistä osaa kirjoittaa oikein ei ole helppoa.
VastaaPoista