Beth Lewis Suden tie
Suomentanut Elina Koskelin
Alkuperäisteos The Wolf Road (2016)
LIKE 2017. Ennakkokappale
kustantajalta. Kiitoksin.
Lewisin kirjan ensimmäinen kappale:
Istuin korkealla tammenoksa polvien välissä ja katsoin, kuinka tatuoitu mies kahlasi lumessa. Naamataulu kuvia täynnä, ei lainkaan ihoa näkyvissä, pelkkää mustetta ja verta vain. Minua hän etsi. Aina etsimässä minua. Hänen kalaveitsestään putoili punaisia tippoja valkeuteen. Ei mitään kalanverta. Ihmisen verta. Pojan verta. Tuolla veitsellä sipaistiin tucketilaisen pojan päänahka irti. Miehen vyöllä roikkui kaistale hiuksia ja vaaleanpunaista. Sekin valui edelleen, kuumana ja tuoreena. Hän oli jättänyt ruumiin tiheikköön susien löydettäväksi.
Suden tie on
lontoolaisen Beth Lewisin esikoisromaani. Kirja on psykologinen trilleri, hyvin
tummasävyinen ja dystopia, joka sijoittuu Pohjois-Amerikkaan, BeeKoo:hon Hiton
typeryyden eli Toisen konfliktin ja ryssän pommien jälkeen, jotka ovat osuneet
pohjoisemmaksi kuin oli tarkoitus. Erämaahan on muodostunut kraatereita,
irtolohkareita on sinkoillut ja myrkkyjärviä on syntynyt. Kaupungit ovat
hävinneet pieniksi kyliksi, ihmiset asuvat erämaassa sen ehdoilla. Villinlännen
aika on palannut ja laki on jokaisen omissa käsissä. Kulkuvälineet ovat
harvinaisia, yleensä matkataan kävellen. Sääolosuhteet ovat muuttuneet:
ukkosmyrskyt ovat kovia ja voimaltaan äärimmäisen koettelevia, talvisen lumipeite
on metrejä paksu.
Ihmiset, jotka kasvoivat täällä pienestä pitäen, olivat tahraantuneet, heidät tunnisti yhtä vikkelään kuin punkin nitistäisi. Kelmeät posket ja vääntyneet selkärangat, useimmilla hakkaava yskä, joillain kierot kampurajalat. Näin yhden, jolla ei ollut ollenkaan käsiä.
Seitsemänvuotias tyttö asuu mummonsa tykönä lautamökissä, kun hänen vanhempansa ovat lähteneet pohjoiseen kullan
perään. Raju ukkosmyrsky hajottaa mökin ja kantaa tytön kauaksi erämaahan,
josta hän löytää nälissään, kylmissään ja väsyneenä yksinäisen mökin. Tyttö
varastaa terassilta kuivumassa olevan lihansuikaleen, mutta mökin
omistaja, yksinäinen tatuoitu mies saa
hänet kiinni ja ottaa asumaan kanssaan. Tyttö alkaa kutsua miestä isäkseen
(yksinään ansastajaksi) ja mies antaa tytölle nimen Elka. Omaa, oikeata nimeään
tyttö ei muista.
Ansastaja opettaa Elkalle kaiken
metsästämisestä, jäljittämisestä ja yleensä erämaasta selviämisestä. Jossain
kohtaa kirjaa mainitaan, että myös syötävät ja myrkylliset kasvit, mutta näitä
ei mainita Elkan kuitenkaan hyödyntävän, ainoastaan parissa kohtaan noukitaan
muutama hilla syötäväksi.
Kymmenen vuotta myöhemmin Elka on
käymässä Dalstonissa vaihtamassa turkiksia ammuksiin, kun hän näkee
etsintäkuulutuksen ja törmää rauhantuomari Lyoniin. Elkan maailma romahtaa ja hän joutuu talvea vasten
vaiherikkaalle pakomatkalle, josta tapahtumia ei puutu.
”Tykkäätkö siitä?” Hän oli kysynyt. Tykkäsin. Tykkäsin kyllä. Siksi hän piti minut. Tiedän sen nyt. Koska tykkäsin hänen elämänsä mausta.Mummo… avasin silmät ammolleen. Se verinen säkki, täynnä hänen kaupungista hankkimaansa sianlihaa, jonka hän pani minut leikkelemään.
Pidin kirjasta, luin ahmien. Välillä
teksti hirvitti, mutta luin silti onnessani. Erittäin hyvä pohjoiseen luontoon
sijoittuva tarina, joka tuskin maistuisi kesähelteellä. Talven ja viiman tunnelma ovat niin
läsnä. Ihastuin täysillä kirjan ulkoasuun ja värimaailmaan.
Blogeissa toisaalla: Krista ja Annika
Blogeissa toisaalla: Krista ja Annika
Samaa mieltä! Kirja yllätti todella positiivisesti!
VastaaPoistaTämä yllätti minut, mutta Like julkaisee hyvää!
PoistaPidin kirjasta myös, muistuuti jonkin verran Joe Abercrombien tyylistä. Vertasin myös teemoja McCarthyn Tiehen. Varsin hyvä esikoiskirjaksi ja odotan kiinnostuneen millaista kirjailijan jatkotuotanto on.
VastaaPoistaTaidan olla oikeilla jäljillä, jos sinuakin Raija tämä viehättää. Minäkin jäin odottamaan lisää.
Poista