Janne Kuusi Sielusta sieluun

Janne Kuusi Sielusta sieluun
LIKE 2016.


Janne Kuusi (s. 1954) on helsinkiläinen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja. LIKE on aiemmin julkaissut Kuuselta romaanit Vapaus (2010) ja Kasvoista kasvoihin (2014).

Kasvoista kasvoihin kuvaa Kaskivuoren sukutarinaa sijoittuen 1960-luvulle.  Aloitin kirjailijan tuotantoon tutustumisen kirjalla Sielusta sieluun, joka on edellisen itsenäinen jatko-osa. Päätin tänä keväänä tutustua kotimaisiin mieskirjailijoihin, jonka myötä olen löytänyt Hannu Väisäsen kirjat ja nyt Janne Kuusen. Kuusen teksti tuntui helpolle senkin takia, että tapahtumat sijoittuvat osin Helsinkiin. 

Sielusta sieluun on perheromaani ja sukupolviromaani, jossa naisnäkökulma on vahvasti esillä. Sielusta sieluun on kahden naisen tarina kahdella aikatasolla. Aune Kaskivuori on nuori lukiolainen, joka elää nuoruuttaan 1940-luvulla sodan melskeessä. Maarit Berner on puolestaan taideopiskelija, jonka elämää seurataan 1970-luvulla. 

Talvisodan aatto on kohtalokas Aunelle ja hänen rakastetulleen Maurille, sillä mies kuolee Helsingin pommituksissa. Aune hakeutuu työvoimaksi isänmaan hyväksi. Hänet määrätään hoitoapulaiseksi Helsingin Tilkan sotilassairaalaan, johon toimitettiin vaikeasti haavoittuneita rintamalta.  Aune ei selviydy niin kovassa paikassa, joten hänet määrätään Lastensiirtokomitean palvelukseen Postitalolle. Aune kokee sen arvonalennukseksi, sillä ei aavista työn kuormittavuutta. Lapsia kuljetaan junalla Tornioon ja sieltä Haaparantaan, ja näihin kuljetuksiin Aunekin osallistuu Göteborgiin asti.  Hän huolehtii sotalapsien vastaanotosta, evakuointikuljetuksista sekä myöhemmin lasten paluusta turvakodissa. Aune oppii vähitellen, että lasten ja vanhempien eronhetket ovat karmeita.  Toisaalla lapset joutuvat ikään kuin markkinoille, joissa ruotsalaisperheet valitsevat heitä iän ja sukupuolen perusteella. 

Pari päivää Haaparannan vastaanottokeskuksessa työskenneltyään Aune ja Sinikka saivat määräyksen jatkaa pienen ryhmän kanssa lastensairaalaan Göteborgiin, Ruotsin länsirannikolle. Jatkaessaan junalla kuuden lapsen kanssa matkaansa Haaparannasta Aune koki olonsa raikkaaksi ja helpottuneeksi – he olivat nyt sodan ulottumattomissa, ainakin toistaiseksi.

Aselepoehtojen mukaan Suomen armeijan oli karkotettava saksalaiset maaperältään. Oulussakin ilmapiiri kiristyi  suhteissa saksalaisiin sotilaihin. Aunelle oli kehkeytynyt suhde saksalaisen luutnantin kanssa, joka oli salattava. Aune sai siirron loppuvuodesta 1943 Lotta Svärd –järjestön toimesta Helsingin Ruskeasuolle, jossa toimi Invalidisäätiön uusi sotilassairaala. Sodan loputtua Aune vapautettiin Lotta Svärd –yhdistyksen palveluksesta, jolloin hän palasi Helsinkiin koulun penkille ja ylioppilaskirjoituksiin. 

Toisaalla eletään 1970-luvun poliittisesti aktiivista opiskelijaelämää Helsingissä. Maarit Berner on taideopiskelija. Saksassa Heidelbergissä vuonna 1954 syntynyt Maarit muutti Suomeen äitinsä kanssa vuonna 1969 ollessaan neljätoistavuotias. Maarit aloittaa taideakatemian koulussa opinnot vuonna 1974, mutta kansainvälinen opiskelijavaihto ja kotitausta saa hänet hakeutumaan taideopintojen pariin Itä-Berliiniin Saksaan.  Maaritin äiti on suomalainen ja isä saksalainen.  

Maarit ja Alex viettivät yöt yhdessä, ja Maarit työnsi mieltään askarruttavat aatteelliset ristiriidat sivuun aina kun oli menossa tapaamaan rakastettuaan. Merkillistä oli se, että he yöpyivät joka kerralla eri paikassa, eri puolilla Berliiniä. Alex ei kertonut syytä, eikä Maarit sitä häneltä tivannut.

Saksassa Maarit joutuu Stasin hampaisiin, pidätetyksi ja kuulusteluihin, joten hän saa lähtöpassit Suomeen. Maarit ymmärtää, että katumukset ja jossittelut ovat turhia. Maarit jatkaa syksyllä Ateneumin opintoja vuotta alemmalla kurssilla Saksan seikkailuista toivuttuaan. Maarit saa kokea pettymyksiä niin aatteissaan kuin miessuhteissaan.

Maarit referoi lyhyen kaavan mukaan idealisminsa synnyn, kehityksen, huipentuman DDR:ssä ja katkeran pettymyksensä. Kertomus kesti melkein tunnin, jonka kuluessa mies ehti kipata parikin tuoppia. Maarit jarrutteli ja tilasi tarinansa jälkeen vasta toistaan. Mutta jouduttuaan hahmottamaan ja jäsentämään viime vuotensa oikeastaan ensimmäisen kerran hän osasi asettaa asioita jonkinlaiseen järjestykseen päänsä sisällä. Se tuntui huojentavalta.

Tarina kulkee nykyaikaan asti. Kumpikin kirjan naisista uskoo aatteisiinsa ja vakaumuksiinsa. Toisen elämää varjosti sota ja toisen elämää hallitsi DDR.  Tarinaa ei ole siloteltu, vaan Sielusta sieluun kuvaa olosuhteiden raadollisuuden kotirintamalla ja toisaalta taas juurettomuutta kahden yhteiskunnan jäsenenä kylmänsodan aikana.

Sielusta sieluun on vahva romaani ihmisen sidonnaisuuksia ja vapaudesta valita. Lähihistoriaan sijoittuvana se on mielenkiintoinen. En kerro tapahtumien kulkua, mutta tarina muodostaa lopussa ehjän kokonaisuuden. Minua ihastuttaa, kuinka tarinaa kuljetaan uusin ilmein. Jos tässä olisi kerrottu vain Aunen tarina, niin en olisi innostunut. Tarina olisi ollut jo kertaalleen kaluttu luu. Tarinassa keskeisellä sijalla ovat sota-aika, sotalapset, siviilien arki, saksalaiset sotilaat, 1970-luvun aatteellisuus, opiskelija-aktivismi,  naisen asema ja perhesuhteet. Kirjan kieli on soljuvaa ja kaunista. Kuusi ei kaunistele asioita, mutta hän ei myöskään revittele hirveyksillä. Hänen tekstinsä on taidokasta ja uskottavaa.

Kiitän kustantajaa kirjasta.

Blogeissa toisaalla

Savannilla