torstai 4. helmikuuta 2016

Sadie Jones Kotiinpaluu




Luin viime keväänä Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta. Pidin kirjasta paljon, joten nyt suomennettu kirjailijan esikoisteos kiinnosti tietenkin. Molemmat luettuani pidän kustantajan ratkaisua julkaista esikoisteos jälkimmäisenä hyvänä.  Ehkä rakkaus oli totta oli kepeä tämän uuden rinnalla.  Luken tarina oli helpompi lukea.  Kotiinpaluu on hyvinkin voimakas ja tummasävyinen perhetarina.

Kotiinpaluu on perhekuvaus sodanjälkeisestä vauraamman keskiluokan perheestä. Lewis Aldridge on pörssimeklari Gilbert ja Elisabeth Aldridgen etuoikeutettu poika.  Lewis on äitinsä kanssa uintiretkellä, kun tapahtuu tragedia. Lewis suree ja tuntee syyllisyyttä, että hänen olisi pitänyt kyetä enempään. Isäkään ei ymmärrä, miksi poika ei tehnyt enempää äitinsä pelastamiseksi. Isä Gilbert on etäinen ja kylmäkiskoinen, johon suhteen luominen ei onnistu. Isän paluu sodasta erotti Lewisin erilleen äidistä.  Aika ajoin minun oli vaikea sijoittaa tarina brittiläiseen tapahtumamiljööseen. Ehkä eniten minua häiritsi, että kukaan ei tehnyt mitään, naisten uhrimainen alistuminen ja hiljainen kärsimys tekivät pahaa.

Vankilassa hän ei ollut viillellyt, eikä se ollut tullut hänen mieleensä muutoin kuin unissa. Viiltely oli pelkkä kummallinen ja epämääräinen muisto, kieroutunut tapa johon vain lapsi voisi sortua; muisto jota ei kannattanut katsoa.
 Tarinan ajankohtana on elokuu 1957, kun Lewis on vapautunut vankilasta. Jotain meni Lewisin elämässä pieleen ja hän ajautui tekoihin, joita kukaan ei voi ymmärtää. Hän sai kirkon palamaan ja vankeusrangaistuksen, josta hän on nyt vapautunut istuttuaan pari vuotta.  Kukaan ei ole häntä vastassa vankilassa, Victorian asemalla tai sen enempää Waterfordin asemalaiturillakaan. Hän palaa lapsuudenkotiinsa, sillä hänellä ei ollut muutakaan paikkaa tarjolla.
Hän ei ollut koskaan aiemmin ostanut itselleen vaatteita. Oli outoa, että hän oli tehnyt kaikki ne asiat jotka hän oli tehnyt, muttei osannut vaatettaa itseään. Isä oli lähettänyt hänelle niin paljon rahaa, että kotiinpaluu ei olisi ollut välttämätöntä, muttei isä ollut myöskään kieltänyt häntä tulemasta.
Naapurin Tamsin Carmichael yhyttää tulijan ja tarjoaa kyydin.  Lewisin kotiinpaluu palauttaa kaikkien mieleen menneisyyden tapahtumat. Kukaan ei tee paluuta helpoksi, sillä kaikki asiat sotkeentuvat entisestään. Lewisin ja isän välit ovat tunteettomat. Äitipuoli Alice on osaamaton ja kokematon rooliinsa. Naapuriperheen isä Dicky Carmichael  valvoo tytärtensä Kitin ja Tamsinin elämää ja siinä ohessa hieman muidenkin elämää. Lewis hakee apua omaan kestämiseensä itsensä vaurioittamisesta ja viiltämisestä. Pikkukaupungin yhteisö on tukahduttava valvomo, jonka sunnuntaikirkot ja perhelounaat säätelevät elämää. Naapurin perheidylli on särötön niin vaimon kuin lasten osalta, ainakin kulissien edessä.  Omassa umpikujassaankin Lewis näkee muidenkin hädän.  

Alice oli nähnyt paljon unia Lewisista tietoisena siitä, että tämä pääsisi vapaaksi, ja unissa Lewis oli aina hyvin nuori ja häntä oltiin viemässä pois tai hän oli eksynyt tyttönä.
 Kotiinpaluu on voimakas kertomus, mutta Jonesin kerronta on hienoa, koskettavaa, mutta paikoin kivuliasta ja verenmakuista luettavaa. Kotiinpaluu on Otavan Sinisen kirjaston upea edustaja, vaikka se ei nouse kärkeen lukemissani.  Tarinan aloittaminen kotiinpaluusta oli hyvä ratkaisu.  Sen jälkeen palataan menneeseen takaumina, miten tavallinen lapsuus suistui tavallisesta poikkeaville urille.  Kaikki on niin hyvin, kun Elisabeth ja Lewis rientävät isää vastaan tämän palatessa sodasta. Pieni poika on innoissaan kysymystensä kanssa, mutta kaikkiin kysymyksiin isä ei halua enää palata. Alkuperäisteoksen nimi olisi sopinut yhtä hyvin, mutta kotiinpaluuta tarinassa tehdään eri tavoin ja eri tasoilla.

Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon käsitteli samoja aiheita eli lapsen ja äidin keskinäistä suhdetta. Morrison antoi selvemmän vastauksen ja ymmärryksen lukijalle. Siitä huolimatta Sadie Jones on erinomainen kirjailija ja ehkä näin karskiin tarinaan sopii edes lopun toiveikkuus. Ainakin minä jään katsomaan vähemmän haikeana tulevaan.

Sadie Jones Kotiinpaluu
Alkuperäisteos The Outcast 2008
Suomentaja Marianna Kurtto
Otava 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kotiinpaluun ovat lukeneet mm. Maisku (eng), Kulttuuri kukoistaa, Lumiomena ja Sivutiellä

6 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä, että Ehkä rakkaus oli totta on kepeä tähän verrattuna, kovin kepeä. Jones kirjoittaa taidolla ja tempaisee mukaansa, tämä kirja tuli liki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä rakkaus oli totta yllätti minut viime vuonna. Minua askarrutti kirjan nimi ja ulkoasu, ja toisaalta Sinisen kirjaston kirja viesti muuta. Minä pidin kovasti tuosta kirjasta, ajasta, jota se kuvaa. Kotiinpaluu on hieno, mutta rankka.

      Poista
  2. Minulla oli ennakkoasenteita tätä kirjaa kohtaan. Kirjan kansikuva oli imelä ja Kotiinpaluu nimi on varmaan kymmenillä kirjoilla jossakin muodossa. Itse olisin laittanut sen ulkopuolisen tai siihen liittyvän nimen, sillä nimi voi vaikuttaa lukupäätökseen.
    Kirjan prologi oli hyvä, sillä ensimmäinen osa oli aika tunteettomasti kirjoitettu. Toinen osa olikin sitten sitä tunnemyrskyä sekä tarinassa että minussa lukijana. En muistakaan milloin olisin itkenyt niin paljon. Kyllä tämä nousi Top-listalleni. Loistava kirja.
    Ehkä rakkaus oli totta on myös jotenkin ällöttänyt nimensä ja kantensa puolesta, joten odotan sellaista lukufiilistä, että nimellä ja kansikuvalla ei ole niin väliä ;)
    Mukavaa laskiaisviikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihmettelin kantta, mutta toisaalta se sopi tarinaan. Minulta ei kyyneliä riittänyt tähän kirjaan, vatsataudin ja flunssan kourissa avasin blogin, jonka tarvitsin, mutta sen galleria toi mieleen ilot ja surut, vaikka kaikesta on vain kiitollisuus ja osallisuus päällimmäisenä. Ehei kirjablogistani ei ole linkkiä sinne.

      Ehkä rakkaus oli totta on ihana kirja, mutta tämä on koskettava ja hieno rankkuudessaan.

      Poista
  3. Edelleen lukupinossa... Tummasävyisyys kuulostaa loistavalta. Minuakin vähän pelottaa tuo kansi, mutta tekstisi oli hyvä muistutus kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadie Jones on vakuuttava. Luitko Morrisonin Luoja lasta auttakoon? Samalla sävyllä mennään. Lue ihmeessä!

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!