Christoph Hein on (1944)
on saksalainen kirjailija ja kääntäjä. Vieras, ystävä on ensimmäinen
tutustumiseni kirjailijan tuotantoon.
Heinin romaani Vieras,
ystävä on yhteiskunnallinen ihmissuhderomaani. Tapahtumien miljöönä on Itä-Berliini
1980-luvulla. Tarinan minä-kertoja on Claudia, joka on nelikymppinen lääkäri,
joka asuu sinkkuna tornitalon yksiössä. Miljöön ja aikansa perusteella tarinan
voisi sijoittaa niiden kehyksiin ja lähestyä teosta yhteiskuntakritiikin
kautta. Teos on kuitenkin irti sidoksistaan, sillä se toimii myös oman
yhteiskuntansa ulkopuolella yhtä hyvin niin tässä ajassa kuin menneessä. Se on
ajaton ja henkeäsalpaavan hieno kirja.
Vieras, ystävä teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Se on yksi
parhaimpia lukemiani kirjoja. Minulle tämä kirja toi mieleen voimakkaasti
Christa Wolfin kirjan Erään naisen elämän.
Tuo kirja on minun parhaimpien kirjojen joukossa, ollut kauan, hyvin kauan, ei
nyt sentään suomentuessaan, mutta lukiossa luin tuon kirjan ensimmäisen kerran.
Luin kirjan myös blogiini, kun puolisoni osti ehjän kirjan vanhan ja nuhruisen
tilalle. Näiden kahden kirjan naiset ovat sivistyneitä, hyvin koulutettuja,
mutta tavattoman erilaisia. Kun Christa T. on herkkä ja hauras, niin Claudia on
itsenäinen ja vahva. Ajallisesti tarinoilla on parinkymmenen vuoden väli.
Claudia on ollut naimisissa, mutta eronnut.
Vanhempiensa luona vieraillessaan hän kuulee ex-miehestään. Äiti elättelee
toiveita, että Claudia suostuisi jatkamaan suhdetta Hinnerin kanssa. Avioliitto
jäi lapsettomaksi. Claudialla on hyvä työ, mutta hänen ihmissuhteensa ovat
olemattomia. Suhde vanhempiin on etäinen. Äiti kärsii tyttären
etäisyydenhakuisuudesta, joka tuntuu hänestä pahalle. Lukijana tunsin tuon
torjunnan jopa tahallisena kyvyttömyytenä.
Äiti itki taas
hiukkasen ja kertoi sitten sanan pari naapureista. Lähtiessään hän kysyi
minulta, eikö minustakin ollut hyvä, että olimme kerrankin keskustelleet oikein
kunnolla. En ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta kerroin olevani samaa
mieltä.
Hein kuvaa päähenkilön tarkkaan, joten lukija aistii,
että Claudia on ulkopuolinen omassa elämässään. Kuitenkin Claudia tutustuu
samassa talossa asuvaan Henry-nimiseen arkkitehtiin, joka suunnittelee
atomivoimaloita. Heidän suhteensa jää
etäiseksi, vaikka he tapailevat ja viettävät aikaa yhdessä. Henry tekee
selväksi, että häneltä ei pidä odottaa mitään enempää. Erään kerran hän paiskaa
vasten toisen kasvoja, että hänellä on vaimo. Henry käy joka toinen tai kolmas
viikonloppu tapaamassa kemisti vaimoaan ja lapsiaan Dresdenissä. Vaimon
miesystävä asuu tämän luona ja kaikki osapuolet hyväksyvät järjestelyn. Henry
on ulkopuolinen ja etäinen Claudian tavoin. Henry hakee huolettomuutta, jopa
vaaraa autoillessa. Claudia tuntee
viehtymistä valokuvaukseen. Kummankin elämä on eksistentiaalista
etsimistä ja haahuilua.
Minua häiritsevät ne
luonnottomat asennot, joita ihmisillä kuvissa on. Puut tulevat toimeen
omillaan, ne eivät yritä antaa itsestään poikkeuksellisen edullista kuvaa.
Minua joka tapauksessa kiinnostavat vain viivat, horisontit, linjat, kaikki ne
yksinkertaiset tosiasiat, joita luonnossa on ja joita löytyy myös siitä, minkä
luonto on uudelleen ottanut omakseen.
En oikeasti tiedä, mitä tarinasta voi kertoa. Tarina
rakentuu erään tilaisuuden ympärille niin alussa kuin lopussa, johon osallistumista
Claudia miettii. Osallistumista ei oikein kehtaa jättää väliinkään, vaikka
sillä ei ole mitään merkitystä toisen osapuolen tai edes muiden osallistujien kannalta.
Samanaikaisesti järjestetään kaksi tilaisuutta, eikä Claudia edes tiedä,
kumpaan seurueeseen hänen kuuluu. Tämäkin episodi korostaa kuitenkin Claudian
osattomuutta ja sivullisuutta.
Claudia painostaa lopussa itseään, että hänellä on
kaikki hyvin. Onko hänellä kaikki hyvin vai yrittääkö hän vain manipuloida
itseään? Onhan minulla kaikki hyvin?
Ihoni on
kunnossa. Minulla on varaa siihen, mikä minusta on hauskaa. Minä olen terve.
olen saanut kaiken sen, mikä on ollut saatavissa. Minulta ei tietääkseni puutu
mitään. Minua on onnistanut. Minun asiani ovat hyvin.
Kirja oli minulle ennestään tuntematon, mutta luin
tämän kirjan Ketjukolaajan lukuhaasteeseen. Toiseksi kerään Otavan Sinistä
kirjastoa ja satuin löytämään tämän kirjan. Siinä ohessa löysin yhden helmen
parhaimpiini. Jos Hein pitäisi rinnastaa johonkuhun toiseen kirjailijaan, niin
ehkä se olisi Heinrich Böll tai Botho Strauss. Kumpikin on minulle merkittävä.
Jos tähdittäisin lukemani kirjat blogiin, niin tämä
kirja saisi viisi tähteä. Tämä kirja on niin minunlainen. Teos on ilmaisultaan
tiivis ja selkeä. Teoksen tunnelma on elokuvamainen ja ihmissuhteiden kuvaus on
intensiivistä. Luettuani mietin, että haluaisin löytää seuraavan helmen, että
en todella kaipaisi äskeistä tyhjänpäiväistä lukukokemusta.
Osallistun tällä kirjalla Tahattoman lukijan Leningrad - Ost-Berlin - lukuhaasteeseen.
Osallistun tällä kirjalla Tahattoman lukijan Leningrad - Ost-Berlin - lukuhaasteeseen.
Christoph Hein Vieras, ystävä
Der
fremde Freund
Suomentaja Markku Mannila
Otava. Otavan kirjasto 1985. Kotikirjasto.
Myös Tahaton lukija ja Leevi levitoi ovat lukeneet tämän kirjan.
Kuulostaa täydellisen kiinnostavalta.
VastaaPoistaMinulle tämä oli täydellinen ja ajaton kirja. En vain osaa lisätä Goodreadsiin, kun siellä ei ole ennestään. Olet lukenut juuri Christa Wolfin Erään naisen elämän, joten...
PoistaUpea kirja, samoin Heinin Säestäjä ja Tien Loppu hyviä. Suomentamaton Landnahme erinomainen http://leevilevitoi.blogspot.fi/2012/04/christoph-hein-vieras.html?m=1
VastaaPoistaLaitoin etsintään Säestäjän ja Tien lopun! Saksaksi minusta ei ole lukijaksi. Vieras ystävä oli parasta pitkään aikaan.
PoistaEn ole lukenut Heinia, mutta se että kirja tuo mieleen Christa Wolfin, on vahva suositus.
VastaaPoistaYritän saada Heinin muutkin kirjat lukuun. Yllätyin täysin. Minuun tuo kirja teki todellisen vaikutuksen. Ja tuo yhteys, joka tuli mieleeni, ei ainakaan vähentänyt kirjan arvoa.
PoistaKirjoituksestasi kirjan tunnelmasta minulle tulee mieleen Raija Siekkisen novellit. Jotenkin sen oloinen mielenmaisema, masentunut. Ja sitten tuo ajatus, että saksalaiset usein ovat aika lähellä suomalaisia. Ei ole sattumaa, että paljon on avioiduttu.
VastaaPoistaOletko lukenut Eugen Rugen Vähenevän valon aikaan? Deutscher Buchpreis 2012. Hieno kirja DDR:ssä eläneestä perheestä.
En ymmärrä, miksi Siekkiset eivät liity laisinkaan, olen etsinyt niitä tosissani. Kiinnostavat minua.
PoistaVähenevän valon aikaan on lukematta. Kaisa-talossa lainassa. Etsintään.
Tosi mainiosti kirjoitettu blogiteksti hyvästä romaanista!
VastaaPoistaLiitin myös tuon Christa Wolfin romaaneja Leningrad - Ost-Berlin -haasteen suosituksiin. Taisin nähdä sen Kassandran yhden kierrätyskeskuksen myyntipöydällä, mutta sivuutin sen, kun ei aiheeltaan liittyne Itä-Saksaan.
Heinin kirjan kansikuvan kerrostalot eivät ole ihan 21-kerroksisia, niinkuin romaanissa, mutta ankea tunnelma noista kyllä välittyy.
Wolf on paikallaan suosituksissa.
PoistaKirjan kansi ei välity kuvana edes hyvin, onhan kirja vanha, mutta sen kansi kiiltää hyvin, näyttää paljon paremmalta livenä, vaikka kerroksia uupuu.
Christa Wolfin jälkeen tämä tuntuu houkuttelevalta. Koitkohan tämän yhtä haastavaksi kuin tuon Wolfin Erään naisen elämän? Jotenkin tuntuu, että vaikka samaa tunnelmaa on, tämä olisi tapahtumien tasolla ehkä selkeämpi...?
VastaaPoistaKyllä. Wolf on vaikea ja monikerroksillinen. Heinin kertomus on selkeä. Tarina alkaa tilaisuudesta ja päättyy tilaisuuteen. Wolfia lukiessa lukija joutuu oivaltamaan Christan elämää.
PoistaKummankin kirjan miljöö on sama, mutta Heinin aika on myöhempi. Claudia voisi olla Christan tytär.
Hein teki minuun vaikutuksen. Tässä on se sama ilmiö, että jos miettii kuinka paljon Galsworthy tarvitsi sanoja Omenapuuhun tai Fuentes Ineziin. Joku toinen oli tarvinnut 500 sivua samaan. Olen joskus miettinyt hämmentyneenä, kuinka nämä miehet kuvaavat niin yksinkertaisesti rakkauden ja niin valtavalla voimalla. Saul Bellow käyttää Ainoassa oikeassa enemmän sanoja, mutta tarina on pakahduttava.
Lue ihmeessä tämä Vieras, ystävä.