sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Suomalainen maisema – Saaristo ja Merenranta kutsuu







Arno Rautavaara (toim.) Suomalainen maisema – Saaristo: Finnish landscapes – Islands and archipelagos

Suomalainen maisema – Saaristo –kirjan esittelemä saaristo on yksi minun mieluisimmista biotoopeista ketojen ja niittyjen ohella. Asun ruovikon laidalla ja olen tehnyt töitä Perämeren saaristossa ja rannoilla, etenkin Perämeren kansallispuiston saarilla, joten en voinut vastustaa tätä kirjaa. Meri on elementtini, ei missään tilanteessa järvi. Kirja on jatkoa Suomalainen maisema –sarjan järville. Otan osaa myös Helmetin lukuhaasteeseen 2016 ja liitän tämän kirjan kohtaan 7: Vihervuosi 2016. Minun maisemani – maalla ja kaupungissa.

Merialueemme saaristot ovat järviluonnon ohella ainutlaatuisinta Suomea, jossa on kymmenien tuhansien karien, luotojen, riuttojen sekä erikokoisten metsäsaarien, selkien ja salmivesien mosaiikkia.

Suomalainen maisema – Saaristo -kirjassa ammattiluontokuvaajien hienot kuvat välittävät saariston ja rannikon maisemat ja tunnelmat eri vuodenaikoina. Ikänsä meren äärellä asuneen toimittaja ja luontokuvaaja Arno Rautavaaran teksti avaa ja täydentää kuvien sanomaa upeasti.

Kirjan yhdeksän lukua kuljettavat lukijan saariston erilaisiin maisemiin etelän rannikolta Suomenlahdelta Saaristomerelle ja Ahvenanmaalle ja sieltä Pohjanlahden perukkaan Perämerelle, vuodenajasta toiseen, elinkeinoista harrastukseen ja virkistykseen, saariston arvoihin ja sen säilyttämiseen ja suojeluun Näemme, miten saaristo on vähitellen muotoutunut maankohoamisen seurauksena nykyiselleen – ja muotoutuu edelleen. Opimme myös näkemään, miksi asutus on löytänyt sijansa saariston ja rannikon sopivimmilta paikoilta.


Saaristomaisema nousee merestä: kertoo jääkauden jälkeisestä ajasta, maannousemisesta, saariston vyöhykkeistä ja kartoista. Merenrannan kasvillisuus on vyöhykkeistä. Rannat eivät ole samanlaisia. Meillä on kalliorantoja, kivikkorantoja, hiekkarantoja ja rantaniittyjä. On usein turvallisempaa puhua ruovikoista kuin kaislikoista. Pirunpellot ovat tavallisia saaristossa. Ne kertovat rantaviivan aiemmasta sijainnista. Viime vuosisadan alussa kasvitieteilijä Ernst Häyrén tutki Tammisaaren saaristoa ja jakoi sen neljään, maan ja veden pinta-alasuhteisiin perustuvaan vyöhykkeeseen: merivyöhyke, ulkosaaristo, sisäsaaristo ja mannerrannikko.

Itämereltä Perämerelle kulkee tämän taipaleen sanoin ja pääosin kuvin.

Sävyjä ja tunnelmia saariston vuodenkierrossa esittelee saaristoa eri vuodenaikoina. Vuodenaikojen vaihtelu on upeaa katseltavaa kuvinkin.

Ihminen on muokannut saariston maisemia jatkaa upeiden kuvien esittelyä. Kalastajakylät, kummelit, majakat, loistot, linjataulut hahmottuvat tässä maisemassa. Ahvenanmaan ja ulkosaariston kirkot ja kappelit kutsuvat tänäkin päivänä kulkijoita.

Toimeen on tultu kertoo menneestä ajasta saaristossa ja rannikolla. Meri on ollut saariston asukkaan pelto. Saaristo on vaatinut asukkailtaan moninaisia taitoja, sillä ulkopuolista apua ei ole ollut aina tarjolla. Osiossa kerrotaan myös kalastuksesta ja merenkulusta ja valotetaan myös näkymiä tulevaisuuteen.

Vapaa-ajan viettoa saaristossa on kuvakavalkadi saaristosta. Herrasväen huvilakulttuuri levisi Suomeen Ruotsista 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa mm. Turun ruissaloon ja Helsingin Villinkiin. Hulppeat puupitsihuvilat ovat nykyään rakennettua kulttuuriympäristöä ja kulttuurihistoriallisia suojelukohteita.

Saariston kasvimaailma esittelee kukkaloistoa, jäkäliä, sammalia ja leviä. Osion kuvat ovat upeita. Tähän kappaleeseen jäin kaipaamaan vielä enemmän hehkua ja toisaalta vesikasveja, vaikkapa hyvin harvinaista upossarpiota. Verikämmekkä, merinätkelmä, meriasteri, käärmeenkieli olisivat näyttäviä yksittäiskuvina, näihin totuin Perämeren kansallispuiston saarilla.

Saariston eläimistö esittelee lintuja. Osiossa kerrotaan mm. pesimälinnustosta, muuttolintujen saaristosta.

Suomen saariston suojelu -kappaleessa kerrotaan muun muassa, että Perämeren kansallispuiston koko on 157 neliökilometriä, mutta maa-alaa on vain 2,5 neliökilometriä. Perämeren kansallispuisto sijaitsee Kemin ja Tornion ulkosaaristossa. Puiston nähtävyyksiä ovat vanhat kalastajakämpät, niiden perinneympäristö, maankohoamisen synnyttämä saarten luonto ja laajat rantaniityt. Eteläisiä rannikon kansallispuistoja ovat mm. Saaristomeren kansallispuisto sekä Tammisaaren kansallispuisto.

Kirjassa on kaksi useamman sivun levyistä, taitettua panoraama-aukeamaa. Tekstit ovat suomeksi ja englanniksi, joten kirja on mitä oivallisin lahjakirja ja opas saariston maisemaan.

Arno Rautavaara (toim.) Suomalainen maisema – Saaristo: Finnish landscapes – Islands and archipelagos
Docendo 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Liitän tämän kirjan Helmetin lukuhaasteeseen kohtaan 7: Vihervuosi 2016. Minun maisemani – maalla ja kaupungissa



Malva Green, Kaisa Pajanen & Marjo Soulanto (toim.) Merenranta kutsuu


Merenranta kutsuu on useiden asiantuntijoiden kirjoittama tietopaketti Itämerestä kiinnostuneille. Teos tarjoaa tietoa ja luovaa tekemistä Suomenlahden pohjoisrannoilla liikkuville ja innostaa tutkimaan merenrantoja. Teos on rantakasvio, lintu- ja kalalajiopas, mutta myös niin kasvi- ja eläinplankton, nisäkäs- matelija- ja sammakkoeläimet esitellään, jopa kivilajit ovat mukana. Takakannen liepeessä on pieni yrttiopas.
Itämeren vesi on niin kutsuttua murtovettä, joka on sekoitus suolaista merivettä ja makeaa suolatonta vettä. Itämereen virtaa makeaa vettä sadoista alueen joista, mutta Tanskan salmien kautta pääsee silloin tällöin Itämereen niin kutsuttuja suolapulsseja (viimeksi syksyllä 2015). Monelle makean veden eliölle suolapitoisuus on kuitenkin liian suuri ja taas valtamerten lajeille suolapitoisuus on liian alhainen ja siksi Itämeren eliölajisto on niukka. Sen sijaan yksittäisen lajin sisällä yksilömäärät saattavat olla runsaita.
Ilmastomuutos muuttaa meriä ja rantoja. Itämeren veden lämpötila on noussut nopeammin kuin meriveden lämpötila maapallolla keskimäärin. Erityisesti talven kylmimmät kuukaudet ovat lämmenneet. Lämpötilan kohoaminen syksyllä hidastaa meren jäätymistä ja ohuempi jää sulaa keväällä aikaisemmin. Itämeren suolapitoisuuden arvioidaan laskevan lisääntyvien sademäärien myötä. Näistä syistä viileään veteen sopeutuneiden sekä mereisten lajien ennustetaan vähenevän pohjoisella Itämerellä.
Itämeren rantojen suuret piirteet ovat syntyneet jo kauan ennen viimeisintä jääkautta. Jääkausi sen sijaan muodosti nykyiset maalajit ja niiden rakenteen. Suomenlahden rannat voivat olla paljasta silokalliota, kivikkoa, eri karkeista hiekkaa, liejua tai savea. Rannan kasvillisuus riippuu maaperän laadusta ja rakenteesta, kuten esimerkiksi kivikon karkeudesta sekä rannan loivuudesta. Mitä loivempi ranta, sitä pidemmälle aallokko, meriveden korkeuden vaihtelu ja jäät muovaavat rantaa. Savi- ja liejurannat ovat miltei aina kasvillisuuden peittämät, jolloin meren voimien eroosio ei ole niin voimakasta. Kirjassa tutustutaan Suomenlahden  rantatyyppeihin, kuten kalliorantoihin, kivikkorantoihin, hiekkarantoihin, rantaniittyihin,  ruovikoihin sekä fladoihin ja kluuveihin.
Rantaniityillä kasvillisuus ja sitä kautta kukkaloisto on monipuolisinta. Rantaniityt ovat useimmiten vyöhykkeisiä. Kasvillisuus riippuu monesta tekijästä, kuten maalajista, kosteudesta, rannan avoimuudesta, suolapitoisuudesta jne. Lähimpänä rantaviivaa ovat suolaisempaa maaperää sietävät kasvit. Näyttävimpiä kasveja merenrannoilla ovat isomaksaruoho, keltakurjenmiekka, keltamaite, keto-orvokki, meriasteri, merikaali, merinätkelmä, meriputki, merivirmajuuri, mesiangervo, puna-ailakki, rantakukka, rantatädyke, ruohokanukka, ruoholaukka sekä haitalliseksi vieraslajiksi luettava kurtturuusu.
Rantaniityn maanpuoleisen rajan muodostaa pensasvyöhyke, joka Suomenlahdella on yleensä tervaleppää sekä pajuja (Pohjanlahdella tyrniä, pajuja ja harmaaleppää), ja joka vaihettuu luonnonvaraisilla paikoilla metsäksi. Suomenlahden rannikolla miltei kaikki sopivat rannat on otettu vapaa-ajan asutuskäyttöön ja vapaita rantoja on käytännössä vain ruovikkoisilla paikoilla ja suojellualueilla.
Malva Green, Kaisa Pajanen & Marjo Soulanto (toim.) Merenranta kutsuu – Tietoa ja luovaa tekemistä Suomenlahden rannoilla retkeileville
Helsingin kaupungin ympäristökeskus & Luonto-Liitto 2014
Kiitokseni Malva Greenille julkaisusta.

Liitän tämän kirjan Helmetin lukuhaasteeseen kohtaan 7: Vihervuosi 2016. Minun maisemani – maalla ja kaupungissa

2 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle vielä kerran pitkistä kirjalistoista, mitä tässä kerran teit. Ne ovat minun kirjastokorissani ja merkkaan aina kun löydän jonkin kirjan niistä. Suututtaa vain se, että suurinta osaa kirjoista ei ole saatavilla meidän pienestä kirjastosta. Mutta kummasti sitten tarttuu hyllyltä niitä muuta kirjaa ja aarteitakin olen löytänyt. Tosin osa kirjoista joutuu syrjään, kun jokin aika olen lueskellut. Mutta tällainen umpimähkään bongauskin on ihan jännää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu. Minua harmittaa, että kivat kirjat eivät ole oman kaupungin kirjastossa, vaan vaativat seurulainan. En ala maksamaan seutulainoista, jotta saisin blogattua. Suomenkieliset kirjat löytyvät kummasti myös seurulainoista.

      Hienoa, että listani tuottavat iloa.

      Puutarhakirjoissa ei näytä olevan juuri toivoa. Kummastelen niitä. Eivät hetkauta mihinkään suuntaan.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!