Elias Koskimies on ohjaaja ja kirjoittaja.
Ihmepoika on hänen ensimmäinen
romaaninsa. Sain idean kirjan lukemiseen, kun Maija (Kirjojen keskeltä) hehkutti olevansa menossa kuuntelemaan Elias Koskimiestä. Kiinnostuin Elias Koskimiehestä ja hänen kirjasta Ihmepoika.
Kirjan miljöönä on Pohjanmaan pieni kylä
ja ajankuvana 1980-luvun loppu, sillä tarina alkaa kesäkuusta 1988. Perheenisä
valittaa päänsärkyä ja kertoja tarjoaa hänelle tämän pyynnöstä kahvia ja
Bacardia. Päänsärky osoittautuu aivoverenvuodoksi ja johtaa kuolemaan
sairaalassa ja perheen sosiaaliset yhteydet särkyvät.
Olen aivan yksin. Minulla ei ole vierelläni enää edes rakastavaa lemmikkiä.
Koiramme lopetettiin vuosi sitten, ja tämä murhenäytelmä tapahtui kaiken lisäksi joulun alla. Annoimme rakkaalle koirallemme parhaan mahdollisen joululahjan: säästimme sentään jonkun meistä isättömältä joululta! Koiramme ei olisi kestänyt sitä. Me muut kyllä olisimme kestäneet sen jotenkuten, mutta ei koira.
Tarina on nuoren, neljätoistavuotiaan pojan
kasvu- ja kehityskertomus luopumisesta, syrjäytymisestä ja yksinäisyydestä,
mutta toisaalta kapinasta kaikkea vastaan. Lapsen suru ja suhde siihen tulee
lähelle. Mihin isä lähti ja miten hän nyt noin vain lähti? Miten elämä jatkuu?
Miten moni on saanut kokea tuon lähdön liian varhain? Madonna ja New York ovat pojan
idoleita. Luokan tytöt uskoutuvat hänelle, kun hän on erilainen. Tapahtumia
seurataan puolentoista vuoden ajan. Loppuratkaisu on aivan liian hyvin
arvattavissa ja kertomus tavallaan lässäyttävä.
En ole käynyt isän haudalla kertaakaan sen jälkeen, kun seisoin siellä ja ihmiset sopertelivat kauniita myötätunnon sanojaan kesähelteen kuiskutellessa heitä siirtymään jo lomailemaan. Haudalla käynti ei kuulu perheemme rituaaleihin. Me emme kuskaa ruokaa vainajille. Emme palvo kuvia ja hoe ylistäviä mantroja. Isää ei ole olemassakaan. Hänet on jynssätty ulos kotoamme. Olen osallistunut siihen itsekin.
Ihmepoika
on outo ja erilainen. Pohjanmaan murre,
slangi ja kirjakieli rytmittävät tekstiä. Minulla ei ole murteita vastaan,
mutta tuo on minulle vieras. Eniten
minua vaivasi sukupuolettomuus. Kesti varmaan sivulle 50 ennen kuin keksin,
että kertoja, jota ei missään edes nimetä, on poika. Myös hänen kaveriensa
sukupuolia saa arvailla. Koskimies on hyvä kertoja ja osaa vetää dialogit
saumoitta loppuun. Kirja on vallaton nuorisokuvaus pilluralleineen ja
ryyppäämisineen yläasteikäisten arjesta jossain kuusisataa kilometriä
pääkaupungista pohjoiseen. Taustalla kuitenkin vaalii synkkyys isän kuolemasta
ja yksinäisyydestä.
Olenko pillurallin huumasta takapenkillä nauttiva tyttö Tamppoonin tapaan? En todellakaan. Haluaisin olla, mutten koskaan sano sitä Tampoonille. Olenko lestadiolaispoikien kaveri? En. Olenko edes lestadiolaistyttöjen kaveri? En, mutta he ovat usein kilttejä minulle.
Kirjasta joko pitää tai sitten ei. Ihmepojan maaseutu, pieni kyläyhteisö ja
kylänraitit ovat minulle outoja ympäristöjä. Anja
Kaurasen Sonja O. kävi täällä, Harrí Sirolan Abiturientti sekä elokuvana Täältä tullaan elämä soveltuivat miljöönsä ja slangin takia minulle paremmin.
Miina Supisen Liha tottelee kuria tai
Maija Vilkkumaan Nainen katolla
elävät myös minulle tutummassa ympäristössä.
Otin Ihmepojassa
tietoisen riskin, sillä tiesin joutuvani oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.
Loppuun asti sinnittelin päätöksessäni olla avoin ja lukea kotimaisia romaaneja
koko viime vuoden. Ihmepoika on hyvä kirja nuorista ja ajankuvasta. Commodoren kanssa hieman äimistelin, olisin
sijoittanut sen jo tuona aikana museoon omissa muistoissani. Koskimies lataa
hyvin kirjaansa nuoruuden vimman ja rosoisuuden ja toisaalta yksinäisyyden ja
nuoruuden tuskan. Itse olen Stadin kasvatti ja opiskellut pikkukaupungissa,
mutta selvisin ajasta Kirsti Simonsuuren Pohjoisen
yökirjan avulla, joten ei se niinkään päin ollut sen helpompaa. Jopa oman
pienen kuppilan lasiseinät puristi ja oli etsittävä avaruutta tehtaan
(teekkareiden) puolelta. Ihmisten tavat rynnätä leffateatteriin kuin norsulauma
ilman paikkalippuja vierotti minut elokuvista. Eikä edes ihmisten puhe ollut
omanlaistani. En ollut edes koskaan käynyt niin pohjoisessa. Ja aikanaan
palasin hyvin erilaiseen kotikaupunkiin, kuin josta olin lähtenyt. Lähtiessäni
lukemaan Ihmepoikaa olin orientoitunut nuorisokuvaukseen, mutta asennoitunut
1990-lukulaisuuteen.
Gummerus 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen keskellä
Jännä kuulla tuosta "sukupuolittamisen" vaikeudesta! Minusta sukupuolet oli ihan selkeät, vaikka en kokenutkaan niillä olevan merkitystä. Mitä tuohon commodoreen tulee, niin täällä Pohjois-Pohjanmaalla aika kulkee omaan tahtiinsa ;)
VastaaPoistaMinusta Ihmepoika oli mahtava kirja, eikä siinä olisi voinut olla toisenlaista loppua. Mutta nostan hattua sulle mukavuusalueelta poistumisen kunniaksi!
Toisaalta on hassua, että opiskelijat tutustuivat heti Macin maailmaan, atk-luokat oli aina auki. Sellainen kodikkuus ei olisi voinut olla koskaan mahdollista tuossa mittakaavassa Stadissa.
PoistaToivottavasti en kirjoittanut liian kriittisesti, sillä minä pidin kirjasta. Sinun intosi avasikin mieleni kirjalle, kun kerroit meneväsi kuuntelemaan kirjailijaa. Pidin kirjan kannestakin ja sen kohokirjaimista.
Minäkin pidin tästä kirjasta. Nytkin ahmin nuo valitsemasi lainaukset. Minäkään en tunnistanut murretta (olen Lapista) mutta nautin kirjan kielestä kovasti. :)
VastaaPoistaTämä on hieno kirja. Onneksi luin tämän. Mistä päin Lappia sinä olet? Mahtaako siihen olla viitteitä sinun sivulla. Minulle Lapista on tuttua Kilpisjärvi ja Lapin kolmio ja Perämeren kp myöten ja siten Kuusamo, kun laskeudutaan alemmas, pois Lapista. Tunnetusti en ole Porvoo fani eli sydämeni sykkii kyllä enemmän Oululle.
PoistaMinulle tämä oli kotiseutukirja, olen samanlaisesta maaseutukylästä lähtöisin, puhuin samaa murretta ja kaipasin isommille paikkakunnille nuorena, oli aivan pakko päästä pois. Kävelin myös tolppakengillä, korkeimmat korot olivat 14cm. Silloin tein itse vaatteita, neuloin, levensin ja pidensin farkkujen lahkeita, oli hapsutakkia, napapaitoja, batiikkivärjättyjä paitoja ja lisävaatteita hain Intian basaarista ym.
VastaaPoistaCommodore 64 valmistus aloitettiin 82 ja 93 mennessä sitä oli myyty kotikoneiksi huikeasti ja on yhä maailman myydyin kotitietokone. Joten kirjan miljööseen se sopii hyvin.
Kirjan nimi on Ihmepoika, joten kirjan kertoja oli minulle heti selvä, erilainen nuori poika.
Kotiseutukirjana tuo on hieno. Se avautuu aivan eri tavalla. Minä en muista ensimmäisen tietokoneeni merkkiä, mutta siinä oli hipaisunäppäimistö. Ja 1988 alkoi Macin valtakausi yliopistolla. Minulle nimet eivät auenneet eli Pökäle ei aukaissut sukupuolta
PoistaPökäleellä oli tyttöystävä, joten se oli poika. (Kakka-). Just kaikilla oli tyyliin lempinimi ja englanninkieltä käytettiin joka paikassa. Nykyisinhän ne on kirosanoja, joita käytetään tehostesanoina.
PoistaVarsin kiva nickname tuo Pökäle. Tuon tyyliset lempparit olisivat olleet aika outoja Stadissa, vaikka jo silloin englanti oli hallitsevaa puheessa. Omasta lukioajastani jäi mieleen, että käytimme sukunimiä toisistamme. Ja niminä Ruffe, Floodi, Sakke, Haapis, Tumppe, Maadi jne.. Nimet eivät olleet pilkkaavia edes kiusatuilla. Uskontoa ei ollut missään muodossa, ei todellakaan, muuta kyllä hyvinkin rajuna (huumeet). Joten kenttäkurssit olivat kuin toinen ripari. Muutenkin se oli arjessa hyvin painostavanakin esillä.
PoistaKerran Oulussa olin kamuni kanssa bussipysäkillä ja meidän luokse tuli makeissa vetimissä 15-vuotias kundi. Ajateltiin, että ainoa asia, mitä se voi meille sanoa olisi röökin pyytäminen. Sari repesi, kun kundi kysyi, että milloinka täst menee seuraava onnikka. Sari sanoi, että ei tiedä, mutta seuraava dösä näkyy jo.
Pikkukaupungista tulleena oli helppo samastua Ihmepojan tuntoihin. Kirja kuitenkin jäi sellaiseksi ihan ookoo -kokemukseksi minulle. Olisko näitä samanlaisia tarinoita tullut aika monta kertaa luettua....
VastaaPoistaMinä koin kirjaa lukiessa oloni vieraaksi. mutta luin uteliaisuudesta.
PoistaEt usko, kuinka paljon sain sinulta ideoita tänä viikonloppuna. Löysin tänään kirppikseltä Rouva Agathen. Jännä, että kummallakin on Espanja -projekti. Antoisaa.
Toivon meille ihania lukuhetkiä.