perjantai 29. huhtikuuta 2016

Tulevia kesän ja syksyn 2016 kirjoja




Katselin uteliaana syksyn kirjoja. Kevään kirjatkin ovat vielä osin lukematta ja Mätä on matkaamassa luokseni. Syksyn kirjoista en löytänyt kovinkaan montaa pakollista luettavaa. Keltainen ja Sininen kirjasto on aina etusijalla. Eli enemmän sattumien kautta otan kirjoja lukuun. Siri Pettersenin ja Alain Bradleyn kirjat kiinnostavat erityisesti. Yoko Ogawan ja Peter Sandströmin kirjoja odotan ehkä eniten.  Kirjasyksy tulee hieman varkain ja aina kiireisimpään aikaan.


Art House 

Siri Pettersen: Mahti Korpinkehät #3 (marraskuu)



Atena

Wyllie, Acton & Goldblatt: Aikamatkaajan opas historiaan (syyskuu)

Jo Marchant Hoida mielelläsi  (helmikuu)


Aula & Co.

Ritva Siikala Musta sielu, valkonaama Kertomuksia elämästä ja muukalaisuudesta (helmikuu)




Victoria Aveyard Punainen kuningatar (elokuu)

Lauren Beukes: Zoo City (kesäkuu)

Lone Theils Kohtalokas merimatka Nora Sand 1 (elokuu)

Kaksi tanskalaista tyttöä katoaa jäljettömiin risteilyllä matkalla Englantiin vuonna 1985. Kymmeniä vuosia myöhemmin pienen englantilaisen kylän antiikkikaupasta löytyy vanha matkalaukku, jonka sisältä paljastuu tyttöjen valokuva.

Kuvat löytää tanskalaisen lehden Lontoon kirjeenvaihtaja Nora Sand, joka kiinnostuu tapauksesta ja palaa Tanskaan selvittämään tyttöjen taustaa epämääräisessä nuorisokodissa. Pian hän huomaa sekaantuneensa pahamaineisen, Wolf Hallin vankilassa elinkautista istuvan englantilaisen sarjamurhaajan tekoihin. Tapahtumat saavat uusia, odottamattomia käänteitä, ja pian Nora joutuu pelkäämään omankin henkensä edestä.


Bazar

Lucinda Riley Keskiyön ruusu (kesäkuu) 

Haluan katsastaa tämän.

Emma Chase Torjuttu (kesäkuu) 

Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (syyskuu)

Flavia de Luce, 11-vuotias harrastelijasalapoliisi ja mestarimyrkyttäjä, on tottunut kaivelemaan esiin johtolankoja kemian avulla myös sietämättömien sisartensa päiväkirjoista. Mutta ruumiita hän ei ole aiemmin kaivellut esiin.

Kun Bishop’s Laceyn kylän suojelupyhimyksen Pyhän Tancredin kuolinpäivän 500-vuotisjuhla lähestyy, halutaan pyhimyksen hauta avata asiaan kuuluvin menoin. Ja kukapa muu olisi ensimmäisenä kirkon kryptassa kurkistamassa hautapaaden sisään kuin Flavia? Juhlapäivän järjestelyt joudutaan kuitenkin äkkiä pysäyttämään, kun kivipaaden kannen alta löytyy kylän urkurin ruumis selittämättömästi naamioituna. Kuka kylässä on hautonut kostoa urkuriparalle? Ja miksi hänen naamioitu ruumiinsa on piilotettu pyhimyksen hautaan? Lannistumaton Flavia päättää selvittää asian. Ja se mitä hän kalmistosta kaivaa esiin, ei välttämättä kestä päivänvaloa.


Kate Morton Salaisuuden kantaja (syyskuu)

Helteisenä kesäpäivänä Suffolkissa vuonna 1961 muu perhe nauttii piknikistä puron rannalla, mutta 16-vuotias Laurel pujahtaa lapsuutensa puumajaan. Hän haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Mutta ennen idyllisen iltapäivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan järkyttävää rikosta, jonka näkeminen muuttaa kaiken, mitä hän on siihen asti tiennyt perheestään ja erityisesti rakastavasta äidistään Dorothysta.
Toki odotan tätä kirjaa. Hylätty puutarha ja Paluu Rivertoniin ihastuttivat minua. Kaukaiset hetket ei kohonnut edellisten tasolle.


Gard Sveen Pimeän sylissä (lokakuu)

Kun oslolaisesta asunnosta löytyy nuori prostituoitu henkihieverissä, rikostutkija Tommy Bergmann muistaa poliisiuransa alkuaikojen ahdistavimman näyn, nuoren Kristiane Thorstensenin karmeasti runnellun ruumiin. Kristiane oli joutunut Norjan rikoshistorian tunnetuimman sarjamurhaajan, opettaja Anders Raskin, uhriksi. Rask on kuitenkin istunut 90-luvulta asti psykiatrisessa vankisairaalassa.

Myös Kristianen äiti ahdistuu nuoren prostituoidun murhasta. Hänen on kuitenkin varjeltava omia salaisuuksiaan eikä hän ei voi kertoa totuutta kohtalokkaasta yöstä, jolloin oma tytär katosi.


Luin Sveenin Raskaat varjot ja päätin jatkaa kirjailijan seurassa.




LIKE

Steinar Bragi: Sumu (lokakuu)

Psykologista kauhua Islannin takamailta. Neljä nuorta aikuista on lomalla Islannin erämailla, kun heidän jeeppinsä törmää syvässä sumussa mökin seinään keskellä ei mitään. Auto hajoaa ja mökin salaperäiset vanhukset tarjoavat matkalaisille yöpaikan. Puhelimet eivät löydä kenttää, seurueen koira katoaa ja selittämättömät tapahtumat alkavat horjuttaa matkalaisten mieltä.


Hugh Howey: Hiekka (heinäkuu)


Linn Ullman Rajattomat (syyskuu)
Like julkaisee lokakuussa Linn Ullmannin uuden romaanin Rauhattomat. Romaani kertoo isästä ja tyttärestä, jotka suunnittelevat kirjaa isän vanhenemisesta. Vanhuus on kuitenkin ottanut isästä niin vahvan otteen, että syntyykin romaani vanhemmista, jotka haluaisivat lapsiksi, ja lapsesta, joka haluaa aikuiseksi.

Lena Hulden Rutto (syyskuu)


Tuskin mitään tautia on pelätty ihmiskunnan historiassa samalla tavalla kuin ruttoa. Oireet vaivat olla kauhistuttavat: tartunnan saaneen suusta ja nenästä tulvii verta ja hän kuolee muutamassa tunnissa.
Historioitsija ja hyönteistieteilijä Lena Huldénin kiehtova tietoteos matkaa läpi ruton historian ja selittää taudin syntymekanismeja sekä sitä, miksi se leviää ja tappaa niin tehokkaasti

Katariina Vuori Kukkaisruokaa (kesäkuu)


OTAVA

Emma Cline Tytöt (elokuu)

Kohuttu esikoisromaani tytöistä, heidän voimastaan, haavoittuvuudestaan ja kiihkeästä halustaan kuulua joukkoon.Kesällä 1969 neljätoistavuotias kalifornialaistyttö Evie on tylsistynyt, yksinäinen ja janoaa uusia kokemuksia.Hän ihastuu puistossa kohtaamaansa kauniiseen hippityttöön ja päätyy tämän matkassa kommuuniin, jota pyörittää karismaattinen Russell. Kun vapaan rakkauden huuma vähitellen murenee, alkaa raadollinen totuus idyllin taustalla paljastua.Lopulta tapahtumat riistäytyvät kokonaan käsistä.





Mo Yan Punainen durra (syyskuu)

Tämän kirjan suomentuminen on ilo. Olen nähnyt tämän elokuvana nimellä Red Sorghum.

Nobelistin ensimmäisessä ja tunnetuimmassa romaanissa myytit ja kansantarinat sekoittuvat kertomukseen suvusta, sodasta ja rakkaudestaNuori tyttö naitetaan durraviinatislaamon omistajan pojalle ja joutuu miehensä ja appiukkonsa kuoltua ottamaan ohjat käsiinsä. Tislaamo menestyy ja perhe vaurastuu, kunnes sota pyyhkäisee seudun yli eikä mikäään jää ennalleen. Häikäisevän kauniina lainehtivat pellot muodostavat taustan Kiinassa kohua herättäneen raadolliselle sodan ja kuoleman kuvaukselle.


Johanna Valkama Itämeren Auri (huhtikuu)

Pienessä Suolammen kylässä asuva nuori Auri aikoo kohota Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Kun Auri eräänä päivänä pelastaa metsästä haavoittuneen, komean muukalaisen, hänen kaikki suunnitelmansa joutuvat vaakalaudalle. Parantajan tie ei ole vaimon tie, mutta merten takaa saapunut Haakon herättää Aurissa tunteita, joita vastaan neidon on aina vain vaikeampi taistella. Mutta onko Haakon todellisuudessa se rauhanomainen kauppias, joka hän väittää olevansa?
Rautakauden Pohjolaan sijoittuvaa romanttista seikkailua maustaa taianomainen suomalaisen luonnon kuvaus.




S. K. Tremayne Jääkaksoset (heinäkuu)

Identtisistä kaksostytöistä toinen on kuollut - mutta vanhemmat eivät ole varmoja, kumpi. Hyytävä psykologinen trilleri on ollut suurmenestys ympäri maailman.On kulunut vuosi siitä, kun toinen identtisistä kaksostytöistä on kuollut onnettomuudessa. Perhe päättää muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin toiveenaan jättää taakseen hirveä tragedia. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä vanhempien kauhuksi henkiin jäänyt tytär väittää olevansa kuollut sisarensa.Kun myrsky pakottaa perheen äidin ja tyttären eristyksiin saarelle, piinaavat kysymykset eivät jätä äitiä rauhaan. Mitä oikein tapahtui tuona kohtalokkaana päivänä, kun toinen kaksosista menehtyi?


Mari Jungstedt Luvattu maa

Lomaidylli järkkyy Kanarian saarten turistirannoilla. Lomakohteisiin tehtyjen iskujen sarja järkyttää niin turisteja kuin paikallisia. Toimittaja Sara Moberg ja ex-poliisi Kristian Wede yhdistävät jälleen voimansa tutkiakseen tapauksia. Jäljet johtavat kauas, aina 1950-luvulle ja skandinaavituristien ensimmäisiin Kanarian-matkoihin asti.San Agustíniin eläkepäivikseen asettunut Bengt Andersson taas havahtuu humalaisesta unesta ja löytää vaimonsa kuoliaaksi pahoinpideltynä. Hänellä ei ole muistikuvia edellisillasta - hänkö tämän kammottavan teon on tehnyt?

Ihana tuo kansi ja Strelitzia hehku.


Essi Tammimaa Noaidin tytär jatkuu eli minulta on lukematta aloitus. Eli Tulva ilmestyy syksyllä.




Caroline Eriksson Kadonneet (heinäkuu)

Mihin kaikkeen äiti on valmis lapsensa vuoksi? Piinaava psykologinen trilleri saa lukijan epäilemään jokaisen henkilön motiiveja.Kauniina myöhäiskesän päivänä Greta, Alex ja nelivuotias Smilla-tyttö soutavat retkelle saareen. Kun Greta herää päivätorkuilta, isä ja tytär ovat kadonneet.Kuumeinen etsintä ei tuota tulosta, ja epätoivoinen äiti tulee vedetyksi yhä syvemmälle pimeään. Voiko hänen muistiinsa luottaa? Ja millainen Gretan ja Alexin suhde pohjimmiltaan on? Lopulta mikään ei ole miltä näyttää.


Julian Fellowes Belgravia

Downton Abbeyn käsikirjoittajan lumoava uutuus.
Aatelissukuun kuuluva nuori Edmund järjestää nousukasperheelle kutsun tätinsä järjestämiin tanssiaisiin, sillä hän on rakastunut perheen lumoavan kauniiseen tyttäreen Sophiaan. Tanssiaisissa nuoret ovat toistensa pauloissa, mutta juhlahumu keskeytyy tietoon Napoleonin lähestymisestä. Moni juhlijoista joutuu lähtemään suoraan taisteluun ja kaatuu Waterloon kentille paraatiasussaan. Sophian ja Edmundin välillä ehti kuitenkin tapahtua jotakin, jonka vaikutukset ravistelevat vielä vuosikymmeniä myöhemmin Lontoon uutta, hohdokasta korttelia Belgraviaa.
Julian Fellowes (s. 1949) on Emmy- ja Oscar-palkittu käsikirjoittaja, ohjaaja, näyttelijä ja kirjailija. Hänet tunnetaan parhaiten menestyssarja Downton Abbeyn luojana ja käsikirjoittajana.

 




SILTALA

Helmi Kekkonen Vieraat (syyskuu).
Tämän luen varmuudella, sillä kirjailijan aiemmat teokset Suojaton ja Valinta ihastuttivat minua.





Klas Östergren Twist (syyskuu)



Anna-Lisa Amberg Piireissä Ihmisiä ja ilmiöitä
Mascha von Heirothin

(1871–1934) elämän varrelta

Markku Eskelinen Raukoilla rajoilla

Pèter Gàrdos 117 kirjettä (elokuu)



Agnete Friis –Lene Kaaberbøl Huomaavainen murhaaja (elokuu)



S&S

Peter Sandström Laudatur (elokuu)

Tämä kirjan luen varmuudella. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin ihastuttavan teoksen Valkea Kuulas. 




Cilla & Rolf Börjelind Musta aamunkoitto
(kesäkuu)

Care Santos Suklaan maku (kesäkuu)



TAMMI

Haruki Murakami Miehiä ilman naisia (syyskuu)

Hämmästyttävän kekseliääseen tapaansa Murakami kertoo kaipuusta ja himosta, unohtumattomista naisista ja tunteellisista miehistä.
Tarinassa Rakastunut Samsa kertoja muuttuu Gregor Samsaksi, totuttelee uuteen tottelemattomaan kehoonsa ja rakastuu kyttyräselkäiseen lukkoseppätyttöön. Šeherazadessa nainen kertoo kotiin suljetulle miehelle uskomattoman tarinan aina rakastelun jälkeen. Kinossa myyntimies irtisanoutuu avioeron jälkeen ja perustaa baarin eräälle Tokion sivukujalle. Asiakkaaksi tulee muiden muassa salaperäinen nainen, jolla on tupakanpolttamia ihossaan. Huikeassa tarinakokoelmassaan Murakami yhdistää nautinnollisesti surumielisyyden, huumorin ja fantasian.




Riitta Jalonen: Kirkkaus

Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta.

"Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa." Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa.

Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia. Mutta kun hän saa käteensä kynän ja eteensä paperia, kaikki muuttuu: maailmasta tulee hetkeksi kaunis ja ymmärrettävä.Olen lukenut Jaloselta aiemmin Todistaja Brigitin talossa, josta pidin kovasti. Tätä kirjaa odotan todella.




Maria Turtschaninoff: Naondel Punaisen luostarin kronikat #2 (lokakuu)

Joel Dicker Baltimoren sukuhaaran tragedia


Kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja paratiisiin luikertavasta käärmeestä. Dickerin varmaotteinen nuoruudenkuvaus viihdyttää jokaista lukijaa.Esikoisromaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta maailmanmenestykseen noussut Joël Dicker palaa uudessa kirjassaan kirjailija Marcus Goldmanin nuoruuteen. Poikaiässä Marcus ihailee suuresti rikkaita serkkujaan, Baltimoren sukuhaaran Goldmaneja. Baltimoressa ja perheen kesäasunnolla vietetyt ajat kangastelevat kultaisina hänen mielessään. Mutta kaikki ei ollut kultaa mikä kiiltää, ja nyt Marcus palaa nuoruuteensa ja kysyy: mitä todella tapahtui? Mikä johti Draamaan, joka tuhosi kaiken?



Yoko Ogawa Professori ja taloudenhoitaja kk (elokuu)

Viehättävä japanilainen romaani kertoo entisestä matematiikan professorista, jonka muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän, hänen talouttaan hoitavasta nuoresta naisesta ja naisen 10-vuotiaasta pojasta, "Juuresta". Aluksi yhteiselämä tuntuu hankalalta ja toisten tavat vaikeilta hyväksyä, mutta yllättäen erikoinen kolmikko löytää yhteisen nimittäjän baseballista ja salaisuudet alkavat selvitä. Kuka on nainen professorin keräilykorttilaatikon pohjalta löytyneessä valokuvassa? Mikä taloudenhoitajan elämän miehiä vaivaa? Voiko rakastaa ihmistä jota ei muista? Mistä numerot tulevat? Tämä koskettava ja inhimillinen tarina johdattaa lukijankin matemaattisen maailman ihmeiden äärelle.

Tämä kirja on ensisijaisia luettevia syksyn kirjoissani.





WSOY

Elena Mady: Varjo The Body Jumper #2 (elokuu)


Jos elämä on kuin dekkarin sivuilta, ongelmat eivät pääty yhteen täydelliseen suudelmaan.
Onko sinulla mitään käsitystä siitä, millaista on elää jonkun toisen elämää, joka ikinen päivä?
Jos selviää sarjamurhaajan kynsistä naapurin hakkerikomistuksen syliin, elämän pitäisi olla mallillaan. Vaihdokas Alex saa kuitenkin kokea keinonahoissaan, että mikään ei ole niin kuin toivoisi. Hänen henkeään uhataan, ja jokainen askel kohti omaa identiteettiä tuntuu painajaisen tavoin johtavankin kauemmaksi siitä. Kukaan ei myöskään tunnu haluavan ottaa käyttöön Alexin perimän yhtiön teknologiaa, joka olisi askel eroon fossiilisista polttoaineista.
Kintereillä lymyävä pahuus uhkaa jokaista, jota Alex rakastaa. Onko jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin jättää kaikki taakseen?


11 kommenttia:

  1. Pitkän listan löysit kiinnostavaa luettavaa:) Eniten odotan noista Clinen Tyttöjä, Julian Fellowesin Belgravia ja tietenkin Flaviaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monta löysin, mutta sellainen ahaa-elämys jäi löytymättä. Olisin halunnut jotain ihanaa Atwoodin ilman dystopiaa, Woolfista jotain....

      Poista
  2. olipas mukavia tuttuja ja jotain uutta. Odotan kommenttaja sitten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain luen noista. Arvaa, olen etsinyt koko viikon Ajoksen diaa. Just tietystä kulmasta. Siis niistä lampereista.

      Poista
  3. Vastaan kommentteihin, kunhan koneeni suostuu yhteistyöhän. Saan päivitettyä sivuja, mutta en vastattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla hienosta listasta, tähän on mukava palata myöhemmin. Muutama tavattoman kaunis ja houkutteleva kansi. Muitakin, mutta Murakami pitää ehdottomasti lukea. (Syksyllä/talvella luin 8:)

      Poista
    2. Päivittelen tekstejä, kunhan löydän. Ja lisään kustantajia. Kannet ovat kauniita. Flaviankin kansi, oletko jo hänen tuttunsa? 11-vuotias salapoliisi, 1950-luvun brittikartanossa. Must.

      Poista
  4. Olen pikaisesti vilkaissut läpi syksyn tulevat kirjat, mitään kovin järisyttävää ei jäänyt mieleen. No, seuraava Punaisen luostarin kronikat täytyy ainakin lukea! Täytyy loppukeväästä tai alkukesästä paneutua tarkemmin ja tehdä oma tärppilista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin jäi jotenkin valju olo. Olisin kaivannut Keltaiseen tai Siniseen jotain ytyä, Ali Smithiä, Zadie Smithiä, jotain ranskalaista... jotain.

      Poista
  5. olitpas tehnyt kattavan kattauksen kirjatarjonnasta, kiitos :)
    Tuo Alan Bradleyn sarja siis jatkuu, joten tietysti varaan kirjan luettavaksi. Jääkaksoset kiinnostaa ja pariskunta Börjelindin dekkari samoin Kaaberbolin ja Friisin dekkari-sarjan kirja. Suklaan maku, ihana kirjan nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bradley jatkuu oliko se nyt kymmeneen. Flavia jopa vanhenee, pysyy kuitenkin lapsena. Eikös ole ihanaa?
      Jääkaksoset kiinnostaa minuakin.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!