torstai 18. helmikuuta 2016

Mintie Das Storm Sisters 1 – Kuohuva maailma



Storm sisters -sarjan kirjoittaja Mintie Das (1976) on syntynyt Intiassa, kasvanut Yhdysvalloissa ja kiertänyt maailmaa. Suomessa hän asui isän YK-komennusten myötä kolmetoistavuotiaana, ja PR- ja markkinointiammattilaisen ura toi hänet Suomeen uudelleen.

Kirjailijan oma kiertolaiselämä on antanut mallia rohkeille merirosvotytöille, joista Kuohuva maailma kertoo. Käytän jatkossa tekstissäni kirjasta nimeä Kuohuva maailma. Sarja on Rovion perustaman Kaiken-kustantamon ensimmäinen nuortenkirjasarja. Rovio tunnetaan peleistä ja Angry Birds –tuoteperheestä. Kustannusoikeudet on Suomessa myyty Tammelle.

Storm Sistersin sankarittarina ovat viisi iältään 11–17 -vuotiasta teinityttöä: Charlie, Sadie, Liu, Raquel ja Ingela. Viisistään purjehtivat tyttömerirosvot kutsuvat itseään Pireteiksi. Tytöt muodostavat monikulttuurisen, persoonallisen ja erimielisen, mutta silti toisilleen solidaarisen joukkion. Charlie on britti, Sadie tummaihoinen karibialainen, Liu kiinalainen, Raquel espanjalainen ja kuopus Ingela norjalainen. Liun isä Zhang Tao on antanut heidän käyttöönsä puoleksi vuodeksi džonkin, mutta vain puoleksi vuodeksi, mikä on kirjan juonen kannalta tärkeää. 

Tapahtumat sijoittuvat 1780-luvulle, jolloin naisten asema oli erilainen, ja tytöt tunsivat itsensä vapaiksi vain merellä. Tyttöjen puhe on tarkoituksella nykyaikaista. Olen lukenut merirosvoaiheesta aiemminkin eli Celia Reesin kirjoittaman kirjan Merirosvoja!, mutta en pitänyt siitä, vaikka tekijän aiemmat kirjat Näkijä ja Noitalapsi ovat heikkouteni.
Neljän pojan muodostama joukkue Hylkiöt purjehtivat Pyhä Sylvi –nimisellä aluksella. Heistä Taye ja Alex kuuluivat alun perin Stormeihin, mutta heitä kutsutaan pettureiksi, koska nämä hylkäsivät Storm-aatteen ennen Tuhon päivää. Syy ei tule ilmi tässä ensimmäisessä osassa.

Stormit olivat ikiaikaisia merten varjelijoita, ja heidän tehtävänsä oli suojella hädänalaisia ja tuhota viholliset. Stormit eivät pelänneet mitään, olipa kyse viattoman siviililaivan pelastamisesta merirosvojen hyökkäykseltä, orjalaivan vapauttamisesta, liriumin keräämisestä tai taistelusta kuninkaallista laivastoa vastaan sen tavoitellessa kierosti merten herruutta.

Storm-soturiksi pääsi vasta kaksikymmentäyksivuotiaana, joten tytöt olivat Tuhon päivänä vielä liian nuoria. Tuolloin kaikki Stormien laivat ja miehistöt tuhottiin kaikkialla maailmassa yhden päivän aikana. Tytöt olivat vanhempineen asuneet Storm ykkösellä ja heidän vanhempansa kuolivat tuona päivänä (lukuun ottamatta Charlien äitiä, joka oli karannut miehen kanssa aikaisemmin ja Liun isää, joka on kiinalainen laivanvarustaja, eikä Storm).

Stormiksi ei tultu pelkällä ruumiillisella harjoituksella. Siihen vaadittiin myös henkistä voimaa. Stormilaisuus oli filosofia, joillekin peräti uskonto. Stormeja sitoivat kovin monet aatteet, säännöt ja vastuut. Stormilaisuus ei ollut suorittamista, ihminen itse oli Storm.

Tytöt purjehtivat Kuohuvassa maailmassa Intian valtamerellä Shanghaista Malediiveille, sieltä Jeddan kautta Marrakatran sulttaanin hoviin ja sitten taas takaisin Shanghaihin. Matkaan mahtuu uskomattomia seikkailuja Shanghain oopiumiluolassa, taisteluja merirosvoja ja luonnonvoimia vastaan. Heitä on vastassa myös miehisen maailman asenteet (mm. Zhang Tao) sekä idänkauppayhtiö Safiiri ja etenkin sen johtaja Rogers Barrish.

Kuohuva maailma on vauhdikas nuorille tarkoitettu seikkailukirja, joka imee lukijan mukaansa. Tytöt selviävät tilanteesta kuin tilanteesta. Verta roiskuu ja muita kuolee roppakaupalla. Kieli on myös hyvin kilttiä Charlie ja Taye korkeintaan vähän riiustelevat. Vauhdin lomassa on joitakin epäjohdonmukaisuuksia, ehkä tarkoituksia oikaisuja. Esimerkiksi ”Lokkiin” kirjoitetut koordinaatit ovat mitä sattuu. Pyhä Sylvi oli ankkuroitu viidentoista kilometrin (ihmettelen käytettyä mittayksikköä merellä) päähän suojaisaan poukamaan. He kuitenkin suojautuivat muskettitulelta heittäytymällä kannelle. Charlie ja Taye uivat myös matkan yhtä nopeasti kuin toiset soutavat. 

Storm sistersit ovat Young adult -kirjallisuutta. Niin Suzanne Collinsin NälkäpeliJames Dasherin Maze runner kuin Veronica Rothin Outolintu ovat nuorten toiminnallisia sarjoja, jotka ovat dystopioita. Niiden tulevaisuudenkuva on muodostunut epätoivotuksi yhteiskunnaksi.   Toimintaa ja väkivaltaa tihkuu myös rakkauden kuorruttama Stephenie Meyersin Twilight. Sano vain voi ei, mutta olen nuo niin lukenut kuin katsonut leffatkin. Valitan. Se ammentaa itsensä paranormaalifantasiasta ihmissusien ja vampyyrien keskeltä. Kuohuva maailma on nuorten, vahvojen tyttöjen kiehtova ja värikäs meriseikkailu mielenkiintoisessa historiallisessa kontekstissa.  Mielelläni minä jatkan tämän viisiosaisen sarjan matkassa aloitusosan luettuani.

Mintie Das Storm Sisters 1 – Kuohuva maailma
Suomentaja Marja Helanen
Tammi 2016 (suomenkielinen laitos), Kustantajalta. Kiitoksin.
Alkuperäisteos by Rovio Books (2014)

6 kommenttia:

  1. Minä lisäsin tämän aiemmin lukulistalleni, mutta pyyhin sen pois, koska ajattelin sen olevan suunnattu varhaisnuorille. Ilmeisesti ei olekaan? Ehkä nakkaan tämän vielä takaisin listoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä sinuna nakkaisin takasin. Kyllä tämä on YA selkeästi, minusta vetävä ja hyvä.

      Poista
  2. Kansikuva on jo niin houkuttava, että tätä ei voine jättää väliin.

    VastaaPoista
  3. Celia Reesin Merirosvoja! kolahti minuun aikoinaan. Luin sen monta kertaa ja lopulta hankin sen hyllyyni omaksi.

    Tämä Strom Sistersien osa 1 on minullakin yöpöydällä, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sinä koit nuo Reesin kaksi muuta? Minä ihastuin niihin.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!