torstai 9. lokakuuta 2014

Claudie Gallay Tyrskyt ja Vuosi kuvina: Lokakuu





Häilähteleviä varjoja. Puhumattomia miehiä. Aavistin heidän näkymättömän läsnäolonsa. Minä olisin voinut olla heidän kaltaisensa. Sinun jälkeesi olisin voinut tehdä niin, sulkeutua muurien sisäpuolelle lähtemättä enää milloinkaan.

Claudie Gallay (s. 1961) asuu Provencen maaseudulla ja työskentelee osa-aikaisesti alakoulun opettajana. Ensimmäisen romaaninsa L’office des vivants Claudie Gallay julkaisi vuonna 2001. Häneltä on suomennettu Tyrskyt (2010) ja Rakkaus on saari (2011). Tyrskyt on suomentanut Titia Schuurman.

Lumiomenan toteamukset sateesta todella aistii viimana ja märkyytenä kirjan sivuilta. Lukemisen vaikeus syntyi kehuista, kun piti lähteä lukemaan näin ihailtua teosta. Lukemistani helpotti, että saatoin unohtaa muut, koska pääsin sinuiksi heti kirjan kanssa. Olen tehnyt samanlaisissa olosuhteissa samankaltaista työtä, kestänyt myrskyissä ja kulkenut säiden ehdoilla, kiipeillyt ulkosaariston luodoille kalastajien verkkoja uhmaten ja tiirojen iskuja vältellen. Saatoin alusta lähtien aistia päähenkilön yksinäisyyden, ympäristön hermojarepivän eristävyyden. Tuollainen ympäristö on koetteleva ja niin erilaista kuin tunteisiin perustuvat romanttiset visiot saaristolaismiljööstä.


Sitä haluaisi lähteä toisen mukaan, vaikka toinen olisi mullan alla. Kun näin sinut viimeisen kerran, silloin viimeisenä aamunasi, siinä huoneessa, jossa et nähnyt enää valon hitustakaan. Sinä päivänä minä katsoin sinua pitkään. Lääkäri sanoi: Hän ei enää palaa, En ymmärtänyt. Hän selitti. Lääkäri oli vanha mies. Hän antoi minun katsoa sinua.

Rantakalliot olivat minun yksinäisyyden polkujani. En osannut enää kävellä kahdestaan.



Tyrskyt –kirja sijoittuu Normandialaiseen merenrantakylään. Normandian uloin niemenkärki, La Hague, on yksinäinen paikka kaukana kaikesta, meren ja tuulten sylissä. Kirjan minäkertoja on muukalainen. Naisen nimeä ei mainita missään vaiheessa. Paikalliset kutsuivat naista Kynteväksi tai Outolaiseksi. Raphaël kutsui häntä Prinsessaksi. Lilille hän oli Miss. Tämä nainen on tullut Etelä-Ranskasta tänne laskemaan ja tarkkailemaan lintuja, merilintuja, muuttavia lintuja. Aiemmin hän oli työskennellyt biologian opettajana Avignonissa ja tehnyt yhteistyötä Pont-de Craun lintuaseman kanssa Camarguessa. Pienin paloin lukija kohtaa naisen menneisyyden ja jakaa tämän tuskallisen menetyksen, kun tämä puhuttelee menetettyä rakastaan sinä muodoilla. Kertoja siirtää totaalisen kivun tuntemuksen lukijaan. Nainen on paennut mennyttä tänne Ranskan toiselle äärilaidalle.

Myrskypäivien tuulet ovat kuin kadotettujen sielujen kurimuksia. Kerrotaan että ne ovat pahoja sieluja, jotka tunkevat sisälle taloihin perimään saataviaan. Kerrotaan – siis me kerromme, me jäljelle jääneet, elävät.

Minä vaadin sinua takaisin. Polvillani kirkoissa, minä joka en uskonut mihinkään. Minut jouduttiin panemaan uudestaan lukkojen taakse. Siihen asti kunnes sinusta oli jäljellä enää hiljaisuus. Ikuinen varjo minun ihoni a
lla.


Kevätmyrskyn noustessa nainen kohtaa satamaravintolan terassilla Lambert Perackin. Tämä mies on palannut Hagueen etsimään omaa menneisyyttään. Hänkin on muukalainen tavallaan. Hän on tullut etsimään vastauksia kauan sitten tapahtuneeseen menetykseen, neljänkymmenen vuoden takaiseen onnettomuuteen, jossa hän menetti vanhempansa ja pikkuveljensä. Mitä tuolloin tapahtui? Oliko majakanvartija sammuttanut valon haaksirikkoyönä?

Majakanvartijat ovat meren voimien armoilla. Mutta sitä lukuun ottamatta ei mikään eikä kukaan voi pakottaa majakanvartijaa jättämään tehtäväänsä hoitamatta.

Vaiteliaat ja omalaatuiset La Haguen asukkaat vaikenevat menneestä ellei joku tule kaivelemaan menneisyyttä väkisin esiin. Tyrskyt on haikea kuvaus menneisyyttään etsivistä ihmisistä. Miten kaksi menneisyytensä kolhimaa ihmistä voi kohdata toisensa? Voivatko he saada toisensa ehjiksi? Gallay kirjoittaa hyvin pelkistetysti, selkeästi. Gallayn kieli on kaunis, mutta surua piiskaava. Voisin pitää kirjaa jopa sentimentaalisena, ellen tuntisi tuollaista elinympäristöä. Tuo miljöö on viekoittelevan houkutteleva, mutta todellisuudessa armoton ja vain harva selviää majakkasaaren olosuhteissa. Tunsin kirjaa lukiessa tuulen pieksennän, myrskyn auki repimät ovet. Tunsin olevani yhtä kirjan kanssa eli minulle tämä oli täydellinen lukukokemus. Kirjan kansi on yhtä yksinäinen kuin kirjakin. Kannen on suunnitellut Satu Ketola.

Minä olen myyty tuolle ympäristölle. Majakkasaarella on minulle valtava voima, ylipäänsä minua kiehtoo majakkasaaren eristäytyneisyys ja yksinäisyys, kuinka ne luovat valoa elämään kirjojen tavoin.


Claudie Gallay Tyrskyt

Tyrskyt on luettu esimerkiksi näissä blogeissa
P.S. Rakastan kirjoja

Lukuisa

Kirsin kirjanurkassa

Mustikkakummun Annassa




Vuosi kuvina Lokakuu
Olemme edenneet syksyyn, joten kuljen kuvina kotitieni.








Kuihtuvat maitohorsmat




Kelo






 


 Sananjalat






2 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista arviostasi. Itsekin koen, että teos on hyvin erilainen verrattuna tyypilliseen merenranta/saaristolaisromanttiseen pläjäykseen, joita olen lukenut monia kaipuussani ja köyhyydessäni täällä sisä-Suomessa. Olen vasta puolessavälissä kirjaa enkä usko saavani sitä ihan heti loppuun, eli lukemisen hitaus on tässä se suurin nautinto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin valtavasti tuosta kirjasta. Se toi mieleeni monia hauskoja muistoja esim. kesistä Perämeren kansallispuistossa. Yhtenä syksynä katselin Lutukan kuvia, kun tyttöset hyppi shortseissaan Saaristomeren kp:n rantakivillä. Itse muisti Mainuan hyisen rantahietikon ja Selkäsaaren piiskaavan sateen. Huppari päällä, Rukan sadetakki tuulelta suojaamassa ja valkoiset kontiot jalassa. Oli sitten kesäkuu tai heinäkuu. Joo se oli vähän kovempaa elämää, mutta elämältä se maistui.

      Lue rauhassa tuo ihana kirja. Yritän haalia tekijän muutkin kirjat. Eivät todella liiku Hesan antikvariaateissa.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!